Kukaan ei tiennyt, että he rakastivat toisiaan.
Kukaan ei tiennyt heidän salaisuuttaan.
Jos joku väärä ihminen tietäisi, heidät tapettaisiin Jumalan nimissä.
Tässä on kuulkaas tarina kahdesta naisesta, keskiajalla, jotka rakastivat toisiaan.
On siel...
Mmmmm. Teen nyt taas Edithin näkökulmasta että joo. Siitä vaan lukemaan, en enää oikein keksi mitä näihin alkuihin pitäis kirjoittaa... Heh ~Villieläin
Edithin näkökulma
Illalla, olimme pakanneet kaiken tarvittavan ja sovitimme kaapuja, jotka Odilia oli saanut valmiiksi juuri äsken.
Tässä on nyt tollanen kuva jonka mä tein kirjaimellisesti minuutissa, kun en muuten varmasti osaa kuvailla. Kyllä, osaan piirtää paremminkin kuin toi :D
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Jotta meitä ei tunnisteta, katse pitäisi pitää maassa, jotta huppu peittää silmät ja hiukset" Odilia selosti meille. Hän oli käynyt hakemassa yhdessä vaiheessa meille kaikille omenat, kun olimme pakanneet niin pitkään.
Olimme valmiita lähtöön. Lähdin yläkertaan hyvästelemään huoneeni, jossa ei tosin enää ollut pieniä tavaroita, vain sänky, kirjahylly ilman kirjoja ja tyhjä vaatekaappi. Tuhersin pienen itkun ja lähdin takaisin alas, minne Heloise ja Odilia suutelivat. "Hei" Sanon ja peitän itkun tuherruksen jäljet.
"Lähdetään" Sanon ja otan oman laukkuni oikeaan käteeni, ja selkääni sinisestä kankaasta tehdyn ruokarepun.
"Minä annan täällä ohjeet" Heloise läpsäisee minua hellästi poskelleni, mutta niin ettei se edes tuntunut missään. "Lähdetään" Hän sanoo ja lähtee ovesta kantaen omaa laukkuaan ja selässään ruokareppuaan.
Odilia lähtee tuon perässä, ja minä viimeisenä. Huomasin kävellessämme pellon ja metsän reunaa, että Odilia nilkutti hiukan. Tämän jalka oli kaatuessa osunut aiemmin aamulla kiveen. Toivottavasti siihen ei sattunut liikaa, ajattelin kävellessäni noiden perässä tielle, johon jäimme odottamaan heinäkärryjä, jotka menivät poispäin omasta kylästämme. Tai ei se enää ollut meidän kylämme, meidän piti paeta, minun vuokseni.
Minulla oli nyt jo koti-ikävä, vaikka emme olleet edes kaukana talostamme. Huokaan syvään ja lasken laukkuni, jonka päälle istahdan sitten istumaan. Heinäkärryillä voisi mennä vielä vähän aikaa.
Yeet Yritän nyt jaaritella tähän jotain. Öö. Laita vaikka tähti, arvostaisin sitä tosi paljon. Siis vaikka lukisit tätä vuosia myöhemmin, arvostan aina jos pistetään tähtiä mun lukuihin, se on aina viikon kohokohta ku tulee ilmotus, et joku on laittanut tähden :D Sanoja: 304 ~Villieläin
