Salaisuus ✅

Yhdeksästoista luku

Juu eipä tullu tiistaina uutta lukuu. Well anyway, oon nyt karanteenissa, et luultavasti kirjoittelen paljon, niin sitten teidän about viiden aktiivisen lukijan ei tarvii murehtia yhtään :)
Also please antakaa tälle tähti iha vaan et voin pitää bileet kun joku jaksaa pistää tähtiä.
~Villieläin

Odilian näkökulma

Kavioiden kopse ja tuulen humina, sekä vihaisten miesten äänet olivat ainoat asiat, mitkä kuuluivat enää korvissani.
Metsä oli jo aivan lähellä, mutta vaikutti pahasti sille, että emme tulisi pääsemään metsään ajoissa.
Tämä taisi olla tässä.
Pidin Heloisesta kiinni, ja suljin silmäni.
Käsilläni, tunsin hänen lämpönsä. Vain laukut olivat tiellä.
Jokin alkoi hipoa jalkaani, miehen käsi.

Korvani lakkasivat kuulemasta, sydämmeni syke alkoi hidastumaan, tai ainakin se sille tuntui.
Hengitykseni kävi raskaammaksi ja lakkasin tuntemasta enää muuta, kuin lämpöä, joka hohti Heloisesta ja hevosesta.

Havahduin yhtäkkiä, kun oksa läiskäisi minua naamaani.
"Me teimme sen!" Edith huusi, kun kurvasimme tieltä pois sankkaan metsään.
Miehien oli mahdotonta seurata meitä, sillä oli jo niin pimeää, että heidän hevosensa vain eksyisivät metsään.
Mekin tulisimme luultavasti eksymään, mutta se oli huomisen murhe.
Olimme päässeet pakoon, ja se oli tärkeintä.

Katsoin taaksemme, enkä enää nähnyt kuin vain loittenevat valot, ja paljon puita.
Kääntäessäni pääni, toinen oksa osuu minuun, älähdän hiukan.
Jotain lämmintä alkoi valua nenästäni, verta. Yritin pyyhkäistä sitä pois varovasti, mutta taisin vain pahentaa asiaa.
Annan asian olla, ja verta vain valuu lisää. En voi painaa sitä toisella kädelläni, sillä pelkään, että laukut lähtevät pois. Se olisi hyvin harmillista.

Noni. Nytku julkasin taas yhden luvun, nii pistä vaikka tähti perjantain kunniaksi, eiks ni?
No mut anyways. Kiitos ku luit
Sanoja:260
~Villieläin