Kahdeskymmenes luku

195 15 0
                                    

Kuunnelkaa vaikka tota musiikkii samalla ku luette tätä en tiiä. Joo ja sori iha Helvetisti ku ei oo tullu taas vähää aikaa mitää on ollut aika paljon elämäs kaikkee vaikka mitä se teitä kiinnostaa hahahahahakslwpwlwvqköszvspäqvq
~Villieläin

Heloisen näkökulma

Olimme päässeet yöllä karkuun miehiä, ja nukuimme nyt hevosten kanssa lammen vierellä. Edith oli vahingossa löytänyt sen, putoamalla hevosensa kanssa veteen pimeydessä.
Meillä oli käynyt hyvä tuuri, kun olimme löytäneet lammen.

Heräsin aamulla Odilian vierestä. Pääni oli Tore-hevosen selän päällä.
Nousin istumaan.
Nuotio, jonka olin yöllä kyhännyt oli sammunut, mutta se oli vielä lämmin.
Venyttelin hiukan kun herätin Odilian hiljaa.
"Odilia, mennään uimaan ja pesemään veriset vaatteesi" Kuiskasin, ettei Edith heräisi.
Odilia nousi seisomaan, ja auttoi minutkin ylös. Hiippailimme hiukan viileässä, hämärässä aamuilmassa lammelle, ja heitämme vaatteemme pois.

Otan Odiliaa kädestä, ja menemme varovasti viileään veteen.
Ihoni menee heti kananlihalle, kun varpaani koskee veteen.
Virnistän vähän, ja sukellan veden alle vetäen naisen mukanani.
Odilia kiljaisi hiukan, ennen kuin tämä on kokonaan veden alla.

Avaan silmäni veden alla. Katson ruskeatukkaista naista, jota niin kovasti rakastan. Lähennyin häntä, ja veden alla, sitten huulemme koskettivat toisiaan. Rakkaani oli lähelläni, ja se oli kaikki mitä tarvitsin ollakseni turvassa.
Hänen lämpönsä.
Hänen kosketuksensa.
Hänen hymynsä.
Hänet.

Happemme alkoi loppua ehkä noin puolen minuutin kohdalla, ja meidän piti nousta takaisin pintaan.
Hymyilin Odilialle.
Minun rakkaalleni.

Mjaa joo sori tosiaan kun ei tullu mitää vähää aikaa, vaikka ei teistä muutamasta varmaa kukaa huomannu sitä mmmm joo
Sanoja:241
~Villieläin

Salaisuus ✅Donde viven las historias. Descúbrelo ahora