It just happened

Part 11

Anteeks hirveesti ku kesti näi kauan vaikka lupailin jo viime viikonlopulle mutta olin kipee ni en sitte oikei jaksanu missää välissä. :( Mutta nyt jatkuu! :) Toivottavasti tykkäätte! :3

(ps. HARRYN SYNTTÄRIT EN KESTÄ!!! SE ON JO NII ISO :'( ♥♥ )

. LOUIS

"HARRY!" Huusin pojan perään oven pamahtaessa kiinni vaikka tiesin hänen jo menneen. Mitä tein taas väärin? Hän itse tietääkseni suuteli minua. Katsoin ympärilleni keittiötä, jossa ruuan teko oli jäänyt selvästi kesken. Istuin tuolille ja hautasin kasvot käsiini. En tiedä pitäisikö minun olla surullinen vai vihainen ja jos vihainen, hänelle vai itselleni. Suljin silmäni ja tunsin vieläkin tuon suudelman. Kukaan ei ole koskaan koskettanut minua sillä tavalla. Tuntuu kuin kehomme olisivat luotu yhteen. Otin pöydältä pilkkomani tomaatin palan ja laitoin sen suuhuni vaikka en edes olisi jaksanut pureskella sitä. Harry oli vain lähtenyt suudelman jälkeen sanomatta sanaakaan. Miksi hän suuteli minua, jos ei kuitenkaan välittänyt minusta. Samalla kuulin oven avautuvan ja näin isäni astuvan sisään kantaen kauppakasseja. "Louis olen kotona", kuulin huudon eteisestä. Näin sen kyllä muutenkin, mietin mutta tyydyin vastaamaan vain jotain muminaa merkiksi että edes kuulin hänet. "Louis William Tomlinson! Olet tekemässä ruokaa", isäni sanoi ihmetellen kävellessään keittiöön laskien kauppakassit lattialle. "Joo aattelin yllättää sinut" vastasin yrittäen saada jonkinlaisen hymyn huulilleni. "Mistä minä olen sen ansainnut?" Tuo kysyi ihmetellen mutta näin katseessa myös iloa ja ylpeyttä. "Ajattelin että kun olet aina töissä niin voisit välillä rentoutua" vastasin sanoilla, jotka tulivat ilman miettimistä suustani. "Kivasti ajateltu mutta ethän edes osaa tehdä ruokaa" isäni vastasi iskien silmää ja samalla naurahtaen. "No kiitos nyt vaan tuesta" naurahdin ja aloin viimeistelemään kesken eräistä ruokaa, jonka tekemisestä minulla ei ollut mitään hajua.

Olin onnistunut jotenkin ruuan kanssa, mainitsematta pientä palanutta kerrosta ruuan päällä, mutta se oli maistunut tyydyttävältä. Istuimme vieläkin keittiön pöydän ääressä melkeinpä aivan hiljaa, niin kuin aina. Olimme varmaan jotenkin kasvaneet erilleen emmekä osanneet enää puhua toisillemme. "Iskä sun puhelin soi" sanoin miehelle joka istui minua vastapäätä uppoutuen lukemaan tiede-lehteä. "Niin kulta" tuo vastasi puhelimeen ja toisesta päästä alkoi kuulua naisen puhetta, jonka tulkitsin Anneksi. "Juu kyllä se sopii, nähdään" isäni sanoi lopetettuaan puhelun ja käänsi katseensa minuun.  "Mennään huomenna syömään Annelle" tuo sanoi nousten sitten pöydästä vieden astiansa tiskipöydälle. Annelle, tämä siis tarkoitti että Harry olisi siellä. En tiedä miten tämä suhtautuisi minuun tapahtuneen jälkeen. Voisimme kai unohtaa sen jos hän nii halusi. Mutta minä en halunnut. Minä todella pidin hänestä, paljon.

HARRY

"Pyysin Tomlinsonit syömään meille huomenna" kuulin äitini huutavan alakerrasta ja tämä tieto todella paransi ahdistustani tällä hetkellä. Vastasin vain 'joo' jatkaen makoiluani sänkyni päällä painaen kasvoni vasten tyynyäni. Olin tehnyt todella paskan virheen. Ensiksi olin suudellut poikaa, josta todella pidän ja sitten juossut pois paikalta kuin en olisi välittänyt hänestä yhtään. Mitä helvettiä olin ajatellut? Suudelmani oli elämäni paras, vaikka en kyllä ollut kovin montaa suudellut. Halusin vain kokea sen uudelleen. Olin valmis juoksemaan takaisin vain saadakseni tuntea jälleen nuo huulet omillani. En vain voisi. Oli nimittäin pieni ongelma, se että hänen isänsä oli äitini miesystävä. Miksi edes annoin sen vaikuttaa niin hirveästi, Louis nähtävästi pitää myös minusta. Jokin vain sisälläni sanoi että se on väärin. Katsoin kelloa ja se näytti jo yhtätoista joten päätin lähteä kohti suihkua ja sen jälkeen nukkumaan.

Kävelin vain ympyrää keskellä huoneeni lattiaa. Kello oli varttia vaille kuusi ja he saapuisivat kuudelta. En ollut valmis kohtaamaan Louisia. Hän varmasti vihaisi minua. Kävelin peilin eteen ja tuijotin itseni peilistä. Kiharani olivat jo todella pitkät, mutta kieltämättä näytin ihan hyvältä päälläni mustat farkut ja musta kauluspaita napitettuna puoleenväliin jättäen näkyviin rintaani tatuoidun perhosen. Kuulin ääniä alakerrasta ja huomasin Tomlinsonien auton pihassamme. Hengitin pari kertaa syvään ja laskin tärisevän käden oven kahvalle avaten sen hiljaa. Lähdin hitaasti kohti alakertaa yrittäen estää päässäni ajatukset kääntymisestä takaisin. Näin rappusista Louisin, joka oli vielä eteisessä ottamassa mustia VANS:sejaan pois jalastaan. Hän oli minuun selin ja en voinut estää katseeni lipumasta, pitkin tuon täydellistä vartaloa, tuon täydelliselle takapuolelleen. Äkkiä hän kääntyi kohti minua ja silmäni tapasivat tuon vastaavat kauniit merensiniset. Rykäisin ja sanoin pojalle pienen tervehdyksen seisten yhä paikoillani. "Ruoka ei ole ihan vielä valmista, voitte mennä vaikka huoneeseesi, vai mitä Harry?" "mm aa joo" vastasin kääntäen hitaasti katseeni kohti äitiäni, sitten palauttaen sen takaisin Louisiin vinkaten hänelle että seuraa minua. Lähdin kapuamaan portaita kohti huonettani Louisin seuratessa perässä. Istahdin sängylleni ja viittasin kohti tuolia mihin poika voisi istua. Istuimme vain siinä hiljaa etsien sanoja. "Harry?" Louis sanoi varovasti kääntäen katseensa käsistään kohti minua. "Niin?" "Miksi lähdit eilen niin äkkiä?" Tuo kysyi katsoen minua ehkä jopa hieman haikeasti. Vittu vihasin itseäni kun satutin aina kaikkia keistä eniten välitin. "minä....anteeksi" vastasin takertelevasti laskien katseeni kohti lattiaa. Tunsin sängyn painautuvan vieressäni ja pojan käsi laskeutui reidelleni. "tiedäthän että minä vain todella pidän sinusta Hazza?" Poika sanoi ja nostin katseeni takaisin noihin sinisiin silmiin ja näin hieman ujon hymyn tuon kasvoilla. En voinut estellä itseäni vaan painoin huuleni tuon vastaaville siirtäen käteni tuon niskaan. Suudelma oli ensin varovainen mutta pian tunsin tuon kielen alahuulellani. Kielemme kohtasivat ja hipoivat toisiaan haluten vain lisää. Tunne oli aivan täydellinen. Halusin tuntea hänen joka kohtansa vasten kehoani. En voinut käsittää kuinka paljon rakastin tuntea tuon pojan pehmeät huulet omillani. Vetäydyin hetkeksi suudelmasta vetäen henkeä kunnes tunsin taas nuo vaaleanpunaiset huulet huulillani. Pojan käsi painoi hellästi rintaani kaataen minut sängylle. Sinisilmä kaatui hellästi päälleni keskeyttämättä suudelmaa. Tunsin Louisin käsien vaeltelevan paitani alla hivellen hellästi ihoani. Liu'utin sormeni hitaasti tuon pojan pehmeisiin hiuksiin painaen häntä yhä lähemmäksi itseäni. Tunsin hänen kielensä suussani tutkien sen joka kohtaa. Jos sanoisin että en halunnut tuota, todella valehtelisin. Samalla kuulin koputuksen huoneeni ovelta. Ja irtaannuimme kun salaman iskusta juuri ennen kun äitini kurkisti oven raosta. "Ruoka on valmista" hän vain sanoi hymyillen ja kadoten taas alakertaan. "mennäänkö?" Sanoin vieressäni istuvalle pojalle, joka nyökkäsi hymyillen painaen vielä lyhyen suudelman huulilleni. Louis lähti edeltäni kohti ovea enkä voinut hylätä tilaisuutta ja läppäsin poikaa hellästi perseelle. Hänellä oli kuitenkin nopeat refleksit ja hän tarttui kiinni kädestäni ja samalla tunsin pojan toisen käden etumuksellani. Poika katsoi vain silmiini vinkaten silmäänsä enkä voinut estää huokaisun pääsyä huuliltani. Pian Louis kääntyi kuitenkin ympäri jatkaen matkaansa alakertaan.

LOUIS

Saavuimme alakertaan ja näin jo isäni ja Annen istuvan vierekkäin pöydän ääressä suoden hymyjä toisilleen. Istuuduimme Harryn kanssa vierekkäin pöydän toiselle puolelle ja aloin lastaamaan ruokaa lautaselleni. Katsoin hymyillen Harryä, joka oli juuri ottamassa kalaa lautaselleen. Miten hän voikaan olla noin täydellinen. En tiedä voinko jo sanoa mutta tuntui että rakastin häntä ja joka ainoaa pientä asiaa hänessä. Poika huomasi katseeni ja vastasi hymyyn pienten hymykuoppien piirtyessä hänen poskilleen. "Louis minnes aiot lähteä opiskelemaan lukion jälkeen?" Kuulin Annen kysyvän joka sai minut irrottamaan katseeni hänen pojastaan. "En ole oikein varma, ehkä jotain urheiluun tai näyttelemiseen liittyvää", vastasin tuolle hymyillen ja aloin syömään ruokaani. Syödessäni en voinut vastustaa vieressäni istuvaa poikaa vaan laskin käteni hitaasti hänen reidelleen lähtien kuljettamaan kättäni ylemmäs. Poika vilkaisi minua sivusilmällä ja tunsin hänen kehonsa jännittyvän käteni kulkeutuessa ylemmäksi. Näin katseessa varoituksen mutta jatkoin liikettäni vain hymyillen pojalle "ilkeästi". Käteni lähestyessä pojan etumusta hän kuitenki tarrasi kiinni kädestäni työntäen sen huomaamattomasti pois. Samalla näin Annen tarjoavan minulle jälkiruokaa katsoen minua odottavasti ja vetäisin käteni äkkiä pois pöydän alta rykäisten hieman vaikeasti. "Joo kiitos" vastasin naiselle ja otin kulhon hänen kädestään. Pian olimmekin syöneet ja kello oli jo yhdeksän joten päätimme, tai isäni päätti, että lähtisimme. Olisin tietenki voinut viettää vaiko koko yön Harryn kanssa. Nousimme Harryn kanssa pöydästä lähtien kohti eteistä isäni ja Annen jäädessä vielä keittiöön. "Louis mitä me...olemme siis toisillemme?" Harry kysyi hieman ujosti. "Mitä sinä haluisit olla?" Esitin vastakysymyksen. Ottaen pojan kasista kiinni hivellen peukaloillani pojan kämmenselkiä. "Haluaisin että olisit poikaystäväni" jatkoin ja astuin vielä lähemmäksi poikaa niin että tunsin hänen hengityksensä ihollani. Käänsin katseeni hänen vihreisiin silmiin ja näin hymyn nousevan hänen huulilleen. "Entä minun äitini ja sinun isäsi, eikö se tunnu sinusta oudolta?" Poika kysyi ja ymmärsin miksi hän oli tehnyt tästä niin vaikeaa. "Ei niiden tarvitse tietää", vastasin ja painoin huuleni hänen huulilleen vetäen ne yhtä nopeasti pois sillä kuulin askelten lähestyvän eteistä. Isäni käveli tilaan ja huomasin pitäväni vieläkin Harryä kädestä ja yritin mahdollisimman huomaamattomasti irrottaa käteni pojan kädestä. Onneksi isäni kuitenkin alkoi laittamaan kenkiään jalkoihinsa eikä huomannut mitään. Pian olimmekin valmiita lähtemään ja isäni painoi vielä suukon Annen otsalle. Minun olisi niin tehnyt mieli tehdä sama Harrylle mutta en voinut vielä. Voisinko koskaan?