It just happened

Part 7

Moikka taas!! :) nyt ois jo luku 7 :o jaaa voin vaa vieläki ihmetellä mite ootte jaksanu lukea tätä noi hirveesti joten kiitoos paljon!!♥

. Harry

Heräsin kun kuuli ulko-oven aukeavan ja menevän kiinni paukahtaen Katsoin kelloa ja huomasin sen olevan vasta kuusi. Minulla olisi vielä puolitoista tuntia aikaa nukkua. Suljin silmäni mutta avasin ne heti uudestaan kuullessani jonkun nousevan ylös portaita ja taustalta kuului vaimeaa nyyhkytystä. Tunnistin äänen ja hätäännyin ja ryntäsin ulos huoneestani. "Gemma?" huusin juostessani kohti siskoni huonetta josta hiljainen itku kantautui. Avasin oven ja näin tytön istumassa sängyllään jalat vedettynä koukkuun rintaa vasten. Istuin hänen viereensä ja vedin hänet halaukseen."Haluaisitko sä kertoa mikä sulla on?" Kysyin varovasti vaikka tiesin että olin yksi niistä harvoista jolle hän aina kertoi melkeinpä kaiken niinkuin minäkin hänelle. " Lo-Louise on..." Enkä saanut muusta selvää sillä hän purskahti taas itkuun. "Louise ajoi kolarin ja joutui sairaalaan ja on nyt koomassa." Tyttö nyyhkytti vasten rintaani ja tunsin itsellänikin palan nousevan kurkkuun. Louise oli Gemman paras ystävä ja tiesin että hän merkitsi siskolleni enemmän kuin moni muu. Tiukensin otettani siskoni ympärillä ja yritin saada hänet rauhoittumaan vaikka en meinannut saada sanaakaan suustani. Muistin vain Louisen hymyilevät kasvot ja sitten mielikuva vaihtui johonkin aivan kamalaan.

Olimme istuneet siinä jo varmaan puoli tuntia kunnes Gemma viimein vähän rauhoittui ja kykeni taas liikkumaan. "Haluutko että tuun sun mukaan sairaalaan?" Kysyin sillä olin todella huolissani siskostani. "Ei sun pitää mennä kouluun kyllä mä pärjään." Gemma vastasi aivan tasaisella äänellä yrittäen koota itseään ettei taas murtuisi tuhansiin palasiin jotka hän sai juuri koottua. "Ootko ihan varma?" Joo joo mee sä nyt vaan." Tyttö vastasi ja näin jo pienen mutta haikean hymyn nousevan hänen kasvoilleen. "Okei no mutta soita heti jos tulee jotai." Sanoin vielä ja lähdin kohti omaa huonettani jotta saisin laitettua vaatteet päälleni sillä olin rynnännyt siskoni huoneeseen pelkissä boxereissa. "Harry!! Muista että oot mulle tosi tärkee." Kuulin vielä siskoni huutavan perääni. "Tottakai G sää kans." Huusin takaisin ennen kuin painoin huoneeni oven kiinni. Nyt minun oli todella vaikea yrittää keskittyä mihinkään esim siihen että mitä laittaisin päälle sillä siskoni murheet painoivat minunkin mieltäni. Katseeni vain kiinnittyi seinään ja olisin voinut istua siinä kokopäivän mutta lopulta minun pakotettava itseni ylös ja raahauduin kohti vaatekaappiani. Otin sieltä mustat farkut ja tummanvihreän neuleen. Puin päälleni ja oikaisin pari hiussuortuvaa kasvoiltani ja kiiruhdin alakertaan. Minulle tulisi todella kiire sillä koulun alkuun olisi viisi minuuttia. Lähdin kävelemään ripeästi kohti koulua, joka pian näkyikin lehdettömien puiden takaa. Näin opettajan juuri astuvan luokkaan ja otin pari juoksuaskelta että ehtisin saada kiinni oven kahvasta ennen sen painumista kiinni. Astelin kemian luokkaan ja näinkin Niallin istumassa luokan vasemmassa reunassa. Tunsin jopa huonoa omatuntoa kun tajusin etten ollut nähnyt parasta ystävääni koko viikonloppuna. Istuuduin ystäväni viereen ja lastasin kemian kirjat pulpetilleni. Näin että Niall oli aivan omissa ajatuksissaan enkä viitsinyt kysyä niistä nyt sillä opettaja oli jopa pelottava kun hän katsoi suoraan silmiin vihaisesti jos joku äännähtikin luokassa. Siispä itsekkin vaivuin omiin ajatuksiini sillä en nyt jaksanut innostua kemiallisista reaktioista.

Olin nähnyt Louisin viimeksi lauantaina, sillä hänen oli täytynyt sunnuntaina käydä isovanhempiensa luona eikä ollut ehtinyt tulla käymään mutta epäilen että se oli tekosyy. Ehkä hän ei halunnut nähdä minua kun olin kertonut homoudestani, vaikka olinkin hieman yllättynyt hänen reaktiostaan sillä moni muu poika oli vetäytynyt minusta heti metrin kauemmaksi, kun olin tullut kaapista ulos. Kuitenki Louis oli lähtenyt melkein heti kerrottuani kun joku oli soittanut hänelle. Ehkä hän vain esitti että hyväksyi tilanteen eikä halunnut järkyttää minua mutta sitten työntäisi minut hiljaa ulos elämästään. Niallin tökkäys herätti minut ajatuksistani ja huomasin että jo melkein kaikki olivat poistuneet luokasta. Seurasin ystävääni raskain askelin kohti pukuhuoneita sillä meillä olisi liikuntaa."Hei Harry ootko sä nyt ihan kunnossa." ystäväni kysyi huolestuneena. "Ai mitä Tottakai!! miten nii? Mä vaa mietin taas...asioita." "Okei mut ryhdistäydy vähä." jatkoimme silti matkaamme ihan hiljaa.