It just happened

Part 15

Heyy!! Vihdoin! Oon oikeesti tosi pahoillani ja pettyny itteeni ku on kestäny näin hirveen kauan :( mutta ihanaa jos ootte jaksanu oottaa! :3

LOUIS

Makasimme Harryn sängyllä hiljaisuuden vallitessa huoneessa. Tunsin Harryn käden hiuksissani pääni levätessä tuon rintakehällä. "Mitä me sanotaan sun äitille? En tä jos se tietää jo? Jos se heittää meijät pihalle? Hazza mä en halua menettää sua!" Puhelin poikaystävälleni kyynelten valuessa uudelleen poskilleni. Miten olin näin herkkä ja säälittävä? Mistä näitä kyyneleitä riittää? Mietin tuntiessani Harryn peukalon pyyhkäsevän kyyneleet poskiltani. Pojan äiti ei ollut vielä saapunut töistä kotiin joten olisimme vielä hetken kahden. "Lou rakas sä tiiät äitin. Ei se vois koskaan tuomita meitä" Harry sanoin katsoen minua smaragdin vihreillä silmillään. Näin rohkaisevan ja toiveikkaan hymyn nousevan pojan huulille ja en voinut estää rauhallisen ja pelottoman tunteen valtaamasta kehoani. "Niin no ei kai", vastasin vastaten tuon hymyyn. Painoin kehoni tiukemmin vasten Harryn kehoa painaen kasvoni tuon niskaan vetäen keuhkoni täyteen tuon huumavaa ja turvallista tuoksua. "Harry", sanoin poikaystävälleni maatessamme siinä silmät kiinni toisiimme painautuneina. "Mmmm?" "Tiithän sä että oot mulle ihan hirveen tärkee?" Kysyin tuolta kuiskaten hiljaisuuteen. "Tottakai rakas niin sääkin mulle", hän vastasi ja tunsin samalla tuon pehmeät huulet huulillani. "Harry! Harr..." Ääni ovelta keskeytti hetkemme ja näin nuoren vähän itsestäni nuoremman tytön seisovan ovella. "Oi kamala sori sori sori" tyttö mumisi kääntyessään ovelta. "Hei Gem ei mitää tuu vaa", Harry sanoi tytölle, joka kääntyi ja katsoi vuoroin minua ja vuoroin poikaystävääni. Katsoin itsekkin Harryä kysyvästi sillä kieltämättä halusin tietää kuka helvetti tuo on? "Aa joo Lou tässä Gemma, Gem- Louis", tuo esitteli hieman vaisusti hymyillen. "Öömm moi kai.." "Moi", tyttö vastasi istuen tuolille huoneen toiselle puolelle. Katsoin vieläkin Harryä kysyvästi pojan revetessä nauruun. "Voi Lou rakas Gem on mun sisko" tuo sanoin jatkaen nauruaan ja nauroin mukana vaikka pieni häpeä näkyi poskillani. "Oot kieltämättä tosi sulonen ku oot mustasukkanen", tuo sanoi painaen suudelmia punottaville poskilleni ja lopulta huulilleni. "Hazza ei saa" sanoin tuolle painaen päätäni alemmas yrittäen esittää loukaantunutta. "Okei anteeks rakas", poika vastasi vetäen minut tiukkaan halaukseen ja painoi huulemme yhteen. Suudelma kesti hetken kunnes muistin että poikaystäväni sisko istui vielä huoneessa. "AAAAWW ootte kyllä sulosia", tuo sanoi keskeyttäen meidät. "Mutta hei veliseni haluaisitko sä kertoa kuka tää sun pieni suloinen poikases on?" Tuo sanoi hymyillen veljelleen. Olimme hetken kaikki hiljaa ja käänsin katseeni kohti poikaystävääni. "Mmm Gem tota sähän tiiät Markin?", "Joo miten nii? tottakai mä tiiän Äitini miesystävän", tyttö vastasi naurahtaen mutta hiljeni sitten kun näki tilanteen vakavuuden. Näin Gemman silmien suurenevan ja tyttö painoi käden suulleen. "Louis Louis LOUIS sä oot se Louis, Markin poika?" Tuo sanoin hieman kysyen. Vastasin tuolle nyökkäyksellä ja huomasin Harryn pidättelevän henkeään ilmeisesti odottaen siskonsa tuomiota. "Öömm tietääkö äiti?" tuo kysyi veljeltään hiljaa. "Ei, mä tiesin että säkää et ymmärtäis mikä tässä on niin väärin! Ei me vittu olla ees sukua!" Harry sanoi menettäen hermonsa ja painoi kasvonsa vasten tyynyä. "Harry rakas en mä niin sanonu. Mä kysyin tietääkö äiti, sä tiiät etten koskaa tuomitsis sua okei? Mä tuen teitä. Ei tässä oo mitään väärää" tyttö puheli istuen sängylle, jossa nyt kaikki olimme, taputtaen veljensä selkää ja vetäen tuon halukseen. "Hei kyllä äitikin ymmärtää mä lupaan sen" Gemma sanoi halaten yhä veljeään ilmeisesti ymmärtäen ettei heidän äitinsä vielä tiennyt asiasta. Harry irtaantui halauksesta nyökkäillen ja pyyhki kostuneita silmiään. "Harry? Gamma?" Annen huhuilu kuului alakerrasta. "Mä meen" Gemma sanoi nousten seisomaan.

HARRY

Siskoni katosi huoneestani alakertaan ja jäin Louisin kanssa kahden. Sisimmässäni tiesin että äitini ymmärtäisi, mutta silti ajatus kertomisesta pelotti minua. Olin kuitenkin helpottunut että sain kertoa tästä ensimmäisenä Gemmalle, jonka ilmestyminen paikalle kieltämättä hämmästytti minua sillä en tiennyt että hän olisi tullut kotiin tänään. Istuimme hetken hiljaisuudessa vain alhaalta kuuluvan pienen puheensorinan kantautuessa huoneeseen. "Harry! Ai Louis kiva nähdä. Tulkaa syömään" Äitini sanoi kurkistaen pikaisesti ovenraosta lähtien takaisin alakertaan. "Oot sä valmis?" Kysyin Louisilta katsoen tuon sinisiin silmiin ja etsin pojan käden käteeni. "Joo kai" tuo vastasi yrittäen hymyillä pienesti. Vedin pojan perässäni ylös sängyltä ja painoin pienen suudelman tuon ohimolla lähtien kohti alakertaa.

Ruokapöydässä vallitsi syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain haarukoiden ja veitsien kalina. "Äiti..?" Sanoin vaisusti ja yritin saada katsekontaktia pöydän toisella puolella istuvaan poikaystävääni, joka tuijotti lautaistaan hermostuneen näköisenä. "Niin rakas?" Äitini vastasi suoden minulle kauniin hyväksyvän hymyn. En halunnut edes ajatella hymyilisikö hän minulle enää tuolla tavalla tämän keskustelun jälkeen. Näin myös Gemman katsovan minua odottavasti ja rohkaisevasti yrittäen viestiä silmillään että jatkaisin keskustelu. "Mmm mä..me ollaan Lousin kanssa yhessä.." annoin sanojen lipua suustani kunnes tunsin kaikkien katseet itsessäni. En uskaltanut nostaa omaa katsettani ja nähdä äitini ilmettä vaan pidin pääni alhaalla tuijotellen lautasellani lepääviä porkkanoita. "Te siis seurustelette?" No vittu ei! Mitäköhän muuta mahdoin tarkoittaa. Mietin, mutta nyökkäsin vain pitäen edelleen katseeni lautasessa. Hiljaisuus huoneessa oli piinaava kunnes Äitini jälleen avasi suunsa. "Mä...no tietenkin mä oon ilonen teijän puolesta rakkaat. Mutta kyllähän tähän pitää vähän totutella että te ja sitten minä ja Mark", huokaisin äitini sanoista osin helpotuksesta, mutta toisaalta pettymyksestä. Miksi piti aina tuoda esille äitini ja Markin suhde? Mitä väliä sillä on? Eikö ihminen saa rakastaa ketä haluaa? Mietin pettymyksen ja vihan vallatessa kehoani. Kaikki olivat edelleen hiljaa yrittäen jatkaa syömistään. "Tietääkö Mark?" Äitini kysyi lopulta nostaen katseensa vuoroin minuun ja vuoroin Louisiin. "Joo...", Vastasin hiljaa ja kuulin pienen nyyhkytyksen kuuluvan Louisin suunnalta. Känsin katseeni kohti poikaystävääni näin hänen romahtavan täysin painaen kasvot vasten kämmeniään. Nousin pöydästä ja kävelin pojan luokse vetäen tuon tiukkaan halukseen. Tuo painoi kasvonsa vasten rintakehääni alkaen itkeä yhä enemmän. Yritin rauhoitella häntä kuiskimalla lohduttavasti tuon korvaan antaen käsieni vaellella hellästi pitkin pojan selkää. Tunsin äitini ja siskoni katseet meissä kunnes äitini nousi tuoliltaan ja yhtyi halukseen. Olin aluksi hämmentynyt kunnes tunsin kyynelten valuvan myös omille poskilleni sillä äitini hyväksyvä suhtautuminen tuntui todella hyvältä mutta toisaalta kyyneliin sekoittui surua, jota tunsin katsellessani itkevää poikaa, jota pitelin tiukasti halauksessani painellen pieniä suukkoja tuon kyynelten peittämille poskille. "Haluaisitteko ehkä kertoa lisää?" Äitini kysyi siirtäen hiuksia pois kasvoiltani. Tiesin ettei Louis pystyisi puhumaan joten avasin suuni kertoakseni Markista äidilleni. Kerrottuani hän istui hetken hiljaa pöydän ääressä näyttäen pettyneeltä. "No mutta Louis voi ainakin olla meillä hetken eikö niin?" Nainen sanoi yrittäen peitellä tunteensa. Nyökkäsin hänelle siirtäen katseeni poikaystävääni, joka näytti edelleen surulliselta. Kuljetin käteni tuon käsivarsille ja vedin pojan tiukkaan halukseen laskien pienen suudelman tuon huulille. "Kyllä me pärjätään okei?" Kuiskasin tuon hiuksien sekaan painaen hänet yhä lähemmäksi kehoani.