It just happened

Part 19

Voi ei! Anteeks kauheesti! Ei taas kestäny kauaa 🙈 Mutta jatkuujatkuu! :)

LOUIS

Kello alkoi uhkaavasti lähetä seitsemää ja tunsin lievän paniikin valtaavan kehoni tuijotellessani puhelimeni pimeää näyttöä, jonka ainoana valopilkkuna näkyi vain jonnekin minuutti minuutilta katoavan ajan näyttävä kello. Istuin vielä yksin sohvalla taputellen hermostuneesti jaloillani tumman parketin peittämää lattiaa. "Lou meidän pitäis mennä" Harryn pehmeä ääni keskeytti ajatukseni ja käänsin katseeni hitaasti poikaan, joka laski rauhoittavasti kätensä olalleni ja painoi pienen suukon ohimolleni. Soin tuolle pienen hymyn samalla nyökäten ja nousin sitten ylös suunnaten tärisevin jaloin kohti eteistä, missä Anne vielä viimeisteli peilin edessä asuaan, kunnes kääntyi minua kohti valmiin näköisenä lähtemään. Päästyämme ulos päätimme kävellä paikkaan sillä olihan tuo aika lähellä. Ilma oli viileä mutta raikas ja katujen varsilla puhalsi vain hento tuuli, pyyhkien vasten kasvoja samalla saaden pääni sekaiset ajatukset järjestäytymään hetkeksi, luoden kehooni rennon olon. Tunsin Harryn lämpimän käden kietoutuvat tiukemmin ympärille ja painauduin tiukemmin vasten pojan kehoa laskien pääni hennosti tuon olkapäälle. Anne käveli vierellämme suoden lämpimän ja rakastavan hymyn suuntaamme sitten jatkaen kohti ravintolaa, joka oli jo aivan huomaamattani ilmestynyt näköpiiriin. Näin isäni mustan auton parkkeraattuna ravintolan eteen sekä itse miehen sisällä tarjoilijan ohjatessa tuota kohti varaamaamme pöytää. Tunsin sydämeni lyöntien kiihtyvän samalla voimattoman tunteen vallatessa koko kehoni. Pysähdyin ja suljin hetkeksi silmäni pyrkien hengittämään tasaisesti. "Hei rakas kaikki hyvin?" Harryn huolestunut ääni löysi tiensä korviini tuon lämpimän hengityksen hivellessä kasvojani. "Hhmm joo" vastasin hieman epävarmasti avatessa silmäni ja suunnaten katseni pojan huolestuneisiin kauniin vihreisiin silmiin, jotka tutkivat kasvojani kuin porautuen sisinpääni ja lukien minua kuin avointa kirjaa. Vaikka katsoessani pojan silmiin näin myös huolen lisäksi pientä pelkoa en ymmärtäny miten Harry pystyi olemaan niin tyyni. Vedin kihara hiuksisen pojan tiukkaan haliin työntäen kasvoi tuon kaulaan ja hengitin keuhkoni täyteen tuon ihanaa ja rauhoittavaa tuoksua. Laskin vielä hennon suudelman tuon huulille kunnes lähdin suuntaamaan kohti ovea ristien sormeni tiukasti Harryn sormien kanssa. Anne antoi viimeisen rohkaisevan hymyn astuessani ovesta sisään ja lähtien suuntaamaan kohti pöytää missä näin isäni istuvan selaillen kiireisenä ruokalistaansa. Saavuttuamme pöydän luo mies, jota minun tulisi kutsua isäkseni, nosti katseensa listastaan silmäillen ensin minua sitten kääntäen katseensa kahteen vierelläni seisovan henkilöön kunnes se saavutti minun ja Harryn ristityt kädet. Puristin Harryn kädestä tiukemmin kunnes tunsin isäni silmien saavuttaen jälleen omani. "Louis hei" tuo viimein sanoi pienen epämääräisen rykäisyn jälkeen ja viittasi kädellään tyhjiä tuoleja merkiksi istuutua. "Hei" Anne sanoi hiljaisesti koskettaen miestä kannustavasti olkapäähän, laskien hennon suudelman tuon poskelle ja istuutui viimein tämän viereen. Olimme Harryn kanssa vieläkin aivan hiljaa ja istuuduimme rauhallisesti pöytään alkaen tutkia omia ruokalistojamme. Pöydässä vallitsi hieman tukala hiljaisuus ja vaikka halusin siitä eroon sisimmässäni en tuntenut pienintäkään halua avata suutani. Mitä myös nun edes tulisi sanoa? Anteeksi että olen homo? Että en ole sitä mitä hän juuri halusi? Huokaisin hiljaa nostaen käteni kasvoilleni pidätellen kiivaasti tarpeettomia kyyneleitä, jotka pyrkivät tulvien ulos silmäluomieni alta. Eihän minut tulisi pyytää anteeksi kuka olen, eihän? Yritin keskittyä tasaamaan hengitystäni samalla tuntien Harryn rauhoittavan käden alaselälläni. Pian tarjoilija saapui pöydän vierelle kyselemään tilauksiamme keskeyttäen tukalan hiljaisuuden ja antaen minulle hieman aikaa hengittää. Teimme tilauksemme ja tummahiuksinen, mustaan asuun pukeutunut tarjoilija kiitti lähtien takasin sinne mistä vähän aikaa sitten tulikin. "Louis..." Isäni aloitti yrittäen tavoittaa katsettani, jota kiivaasti välttelin tuijottaen edessäni pöydällä lepääviä käsiäni. "Louis.." tuo aloitti taas mutta tällä kertaa jatkaen. "Mä olen hirveän pahoillani että reagoin sillä tavalla mutta ehkä en vain odottanut sitä? Ja tapa jolla sain sen selville! Miksi et aijemmin sanonut mitään? Kai tiedät että voit ketoa kaiken?". Isäni puhui jopa hieman kiihtyneesti äänessään vivahde pettymystä, jonka päättelin kohdistuvan sekä minuun että itseensä isänä. En osannut vastata sillä en tiedä itsekkään. Kai pelkäsin juuri tuollaista reagtiota, jonka isäni oli minuun ensimmäisenä kohdistanut. Ja ne sanat, joita hän oli käyttänyt. Miten voisin koskaan edes kuvitella uskovani isäni hyväksyvän kuka oikeasit olen ja ketä rakastan. Ja hän hän oli aina vain pitänyt itsestään selvyytenä sitä että naisin kauniin tytön ja perustaisin perheen. Eikä ennen Harryä elämässäni edes ollut ollut ketään niin tärkeää kenen vuoksi kertomiseen olisi ollut edes tarvetta. "En tiedä isä, ehkä ei vaan tuntunut siltä että edess olisin voinut kertoa. Sä odotit aina vaan ihan eri asioita mitä mä ees oon koskaan halunnu." Vastasin lopulta tuijotellen yhä aivan johonkin mualle vältellen isäni tunkeilevaa katsetta. "Ehkä jos kertoisit asioita niin osaisinkin odottaa jotain muuta!" Tuo tiuskaisi saaden lopulta katseeni kohomaan kohti pöydän toisella puolella istuvaa miestä, joka nyt tuijotteli käsiään yrittäen pidätellä sisällään riehuvia tunteita. "Mark.." Anne sanoi varoittaen laskien kätensä isäni kädelle. "Anteeksi..." Isäni sitten sanoi huokaisten syvään. Samalla tarjoilijan keskeyttäessä keskustelun tuon tuodessa tilaamamme ruuat pöytään. "Poika, haluan vaan että tiedät että rakastan sinua kaikesta huolimatta, mutta ettekö edes aatelleet minua ja Annea? Ettehän te voi olla yhdessä ja Louis ehkä tämä on vain joku vaihe. Jos vaikka kokeilisit uudestaan tyttöjen kanssa ni muistaisit kuka oileasti olet" Isäni puhui aivan tosissaan tuijottaessani tuota kauhistuneena. Mikä helvetti häntä vaivasi! Ensin tuo puhuu kuinka rakastaa minua juuri selaisena kun olen ja sitten puhuu miten minun tulisi 'korjata' itseni. "Anteeks nyt vaan mutta sä et oo mikään kertomaan kuka mun tulisi olla ja kenen kanssa" Huusin tuolle etsien lisää sanoja kauan pidäteteltyjen kyyneleini viimein löytävän tiensä poskilleni. Enää en edes kyennyt katsomaan edessäni istuvaa miestä vaan työnsin tuolini taakse nousten ja lähtien vauhdilla ulos ravintolasta. Tunsin muiden asiakkaiden päiden käätyvän perääni laskien arvostelevia katseita pitkin selkääni, mutta en välittänyt. Miksi pitäisi? Eihän Isänikään välittänyt. Tunsin yhä useampien kyyneleiden vierivän kasvoilleni antaen kehoni luhistua vasten ravintolan seinää. Pien kuulin rakennuksen oven avautuvan ja tuttujen askeleiden suuntaavan kohti minua kunnes viimein lämmin keho painautui tiukasti vasten omaani. Harry kietoi vahvan kätensä ympärilleni istuen siinä vain aivan hiljaa tietoisena, että se oli juuri nyt kaikki mitä tarvitsin. Painoin pääni tiukemmin vasten pojan rintakehää antaen suolaisten kyyneileiden pyyhkiytyä tuon pehmeään paitaan. Luuliko Isäni oikeasti etten olisi ajatellut häntä ja Annea? Ettemme oli edes yrittäneet pysyä erossa tosistamme? Miten hän pystyi kutsumaan rakkauttani Harryyn vain ohimeneväksi vaiheeksi! Mietin vailla vastauksia nostaen katseeni vieressäni istuvana kihara hiuksiseen poikaan, jonka kauniin vihreitä silmiä peitti kyynelten kiiltävä kalvo. Katsoin tuota suoraan silmiin tuoden käteni pojan kasvoille koskettaen tuon pehmeää ihoa ja viimein laskien pehmeän suudelman tuon huulille, antaen sen kertoen pojalle etten koskaan päästäisi hänestä irti vaikka kuinka maailma sitä haluaisi.