It just happened

Part 5

Moii!! Ja taas jatkuu!! Enjoy :3

NIALL

Kuvittelin vain niitä tummia silmiä, täydellistä hymyä ja yritin muistella joka ikistä kohtaa hänen kehostaan. En halunnut unohtaa mitään. Koin suurta tarvetta tavata hänet uudestaan ja sisälläni tiesin että näen hänet mutta en uskaltanut ajatella sillä olin sen verran taikauskoinen.

Olimme eilen saapuneet ruokalaan ja Harry oli huomannut jonkun hänen uuden tuttunsa ja lähtenyt kävelemään kohti pöytää. Olin jäänyt paikalleni tuijottamaan sillä pöydässä, jota kohti hän käveli oli tuo sama poika jonka olin nähnyt parikertaa. Yritin toivottomasti mutista Harrylle jotain mutta hän jatkoi matkaa eikä minun auttanut muuta kuin seurata häntä ja istuutua tuon myöhemmin Zaynyksi esittäytyneen pojan viereen. Heräsin kuitenkin ajatuksistani kuullesssani äitini huutavan minua syömään. Lähdin kohti alakertaa ja iha tuoksu kantautui sieraimiini. Kieltämättä äitini teki yksiä maailman parhaimmista ruuista. "Mikäs sinua hymyilyttää?" Äitini kysyi ja laski kattilan pöytään ja aloin kauhomaan lautaselleni kalakeittoa. "En mitään erikoista" vastasin hieman ihmetellen sillä olin kuuluisa ikuisesta hymystäni. Äitini vaan hymähti ja syventyi lukemaan syödessään samalla.

"Lähden käymään Harryllä" huikkasin äidilleni syötyäni ja lähdin kohti ovea. Pian ystäväni talo olikin jo näkyvissä ja kävelin pihaan. Asuimme Harryn kanssa samalla alueella eikä kotiemme välissä ollut kuin parisataa metriä matkaa, joten matka oli helppo taittaa kävellen. Astuin suoraan sisään sillä olimme tunteneet niin kauan että olin heille kuin toinen poika joten saatoin kävellä sisään kuin kotiini. Huusin Annelle tervehdyksen ja lähdin kohti Harryn huonetta ja koputin pienesti oveen. Odotin hetken kunnes kuulin jotain Harryn mutinaa jonka tulkitsin kutsuisi sisään. "Moi Harold" " Aa moi Niall. Äläkä kutsu minua tuolla nimellä se kuulostaa jotenkin viralliselta." Poika vastasi naurahtaen ja taputti sänkyä vieressään merkiksi istua siihen. " Nii kuka se ees oli se Louis tai joku?" Kysyin sillä emme olleet vielä koulussa ehtineen puhua asiasta. "Tyhmä no se oli se mun äitin miesystävän poika. Tiiät sä että sulla on tosi hyvä muisti." Hän vastaa sarkasitisesti. "Aa se no en mä voi kaikkea muistaa, ja et kyllä sääkää vai tajusitko vieläkää että se tumma poika siinä pöydässä oli se sama tyyppi, josta mä oon puhunu monta päivää." "Mitä?" "Eli et..." "Mut nythän sulla on mahdollisuus tutustua siihen" Harry sanoi iskien silmää. En saanut vastausta ulos suustani sillä en halunnut herätellä toivoja mutta silti ilmeestäni varmasti näki mitä ajattelin. "Nii mutta se Louis, tunnetteko te hyvinki?" " Ei nyt vielä mutta koitetaan tutustua." Harry vastasi hymyillen, samalla pienen punan noustessa poskilleen. En kuitenkaan viitsinyt kiinnittää asiaan sen enempää huomiota vaa jatkoimme keskustelua muista aiheista.

Olin juuri lähtenyt Harryltä. Aika oli vierähtänyt nopeasti ja alkoi tulla pimeä, sillä syksy oli jo aika pitkällä. Päätin kuitenkin kiertää toista kautta, joka toisi noin kilometrin lisä matkaa. Yöstä oli tulossa viileä ja kylmä viima hipoi kasvojani. Puut alkoivat näyttää vain tummilta varjoilta, vielä vähän valoa kajastavaa taivasta vasten. Näin tumman hahmoa nojaamassa vanhan kioskin seinää vasten. Vain tupakasta tuleva valo erottui selvemmin hämärästä. Jatkoin matkaani sillä minun oli pakko kävellä tuon kopin ohi. Olin noin metrin päässä kioskista kun kuuli tyypin sanovan nimeni. Vereni lakkasi hetkeksi kiertämästä ja pysähdyin paikoilleni, ei sillä että pelkäisin häntä vaan tunnistin äänen Zayniksi. "Moi...Zayn." Vastasin hieman ujosti ja tunsin punan nousevan kasvoilleni. Onneksi oli niin hämärää ettei hän voinut nähdä sitä. "Mitä sinä täällä tähän aikaan? Eikö pikku poikien pitäisi olla jo kotona nukkumassa?. Poika kysyi ja naurahti astuen lähemmäksi minua ja iski silmää "Kello on kuus! Mä vaan kiersin vähä pitemmä matkan ku oon tulossa Harryltä. Mitäs sä täällä yksin kummittelet?" Vastasin kysymykseen jo hieman rohkeammin. " Mä asun tossa lähellä ja oli pakko lähteä johonki ku en kestä olla neljän seinän sisällä." "Hei mut mä taidankin tästä mennä ni toivottavasti törmäillää." Sanoin vielä pojalle ja aloin liikkua eteenpäin. " Oli kiva nähä." Zayn vielä huusi perääni ja se sain hymyn nousemaan huulilleni. Tuo lause jäi soimaan päähäni koko yöksi.

HARRY

Olin nähnyt eilen Louisin ruokalassa, mikä yllätti minut sillä en tiennyt hänen olevan koko koulussa. Hän oli jotenkin omituinen, hymyili pienesti ja katsoi minua varoen. Ehkä hän häpesi minua ystävänsä ja koko koulun edessä. Ta no en tiedä kuvittelinko vain. Huomasin pöydällä lapun jossa oli Louisin numero ja rohkaisin itseäni ja otin puhelimeni käteen ja aloin kirjoittaa hänelle Whatsappissa viestiä. Ehdotin että haluaisiko hän tehdä kanssani jotain. Pidin puhelinta kädessäni hikisin sormin ja odotin vastausta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut ja päätin ruveta tekemään läksyjäni, joiden kimppuun pääsisin vasta nyt kun Niall oli lähtenyt. Sain juuri kirjat pöydälle kun kuulin kilahduksen viestin merkiksi. Nousin äkkiä ja syöksyin puhelimeni kimppuun, avasin viestin ja näin vastauksen. Hän halusi tavata minut jo tänään ja kysyi ehdotuksia tekemisestä. Olin maailman huonoin päättämään ja olin muutenkin aivan liian jännittynyt ajattelemaan selkeästi. Joten vastasin vain että hän voi päättää. Vastaus tulikin pian ja hän kutsui minut luokseen sillä Mark ei ollut kuulemma kotona niin voisimme olla rauhassa. Lause sai päähäni aika pervot mielikuvat ja yritin pudistella ne pois ja pysyä todellisuudessa. Sitten minulle iskikin paniikki mitä laittaisin päälle. Olin repinyt suunnilleen kaikki vaatteet kaapistani ja lopulta päätynyt mustiin farkkuihin ja kuviolliseen kauluspaitaan jonka napitin vain puoleen väliin. Minulla ei ollut paljon aikaa sillä Louis oli sanonut että voisin tulla parin tunnin sisällä ja olin saanut osoitteen eikä minulla ollut kuin pieni aavistus missä talo mahtoi sijaita. Olin onneksi pian valmis ja lähdin kävelemään kohti keskustan kerrostalo alueita. Lopulta löysinkin talon ja kävelin B rappuun lähtien nousemaan portaita ylös. En viitsinyt käyttää hissiä sillä se olisi turhaa sähkön kulutusta ja asunto sijaitsisi vain kolmannessa kerroksessa. Saavuin kerrokseen ja näin oven, johon oli kiinnitetty laatta jossa luki kultaisin kirjaimin Tomlinson. Jännitykseni kasvoi ja sain lopulta painettua ovikelloa yrittäen keskittyä hengitykseen. Mikä minua edes jännitti. Olin aivan pihalla tunteistani enkä ehtinyt sen enempää miettimään kun kuuli oven avautuvan ja näin oven välistä Louisin hymyilevät kasvot.

LOUIS

Avasin oven ja edessäni seisoi Harry täydellisineen kiharoineen. "Moi tuu sisään" tervehdin siirtyen pois oven eestä päästäen pojan sisään. "Moi kiitti" poika vastasi ja alkoi ottamaan kenkiään pois ja asetteli ne järjestykseen eteiseen. Lähdin kävelemään kohti olohuonetta Harryn seuraten perässä. "Kiva kämppä. Asutteks te kahestaa?" poika kyseli katsellen ympärillen kauniin vihreillä silmillään. " Öm mun sisko vähä niiku asuu kans täällä mut se opiskelee kauempana ni käy vaa joskus viikonloppusin ja lomilla." Vastasin samalla istahtaen sohvalle." Mä en oo koskaa ennen nähny sua koulussa en tienny että käyt samaa lukio ku mä." Sanoi yrittäen kehittää keskustelua "Nii en määkää vaikka oonha ollu siellä jo vuoden." Harry sanoi hämmentyneesti hymyillen "Sä oot siis kakkosella." Vastasin kysymyksellä ja Harry nyökkäsi pienesti. "Mitäs haluat tehdä?" Kysyin innostuneena sillä pidin todella tuon pojan seurasta. " jos vaikka pelataa jotain?" Lisäsin vielä kysyvästi ja Harry vastasi myöntävästi ja lähdin kohti huonettani missä minulla oli oma TV ja pleikkari. Istuimme alas ja aloimme pelaamaan koneessa ollutta jalispeliä.

"Hei kukaan ei oo koskaa voittanu mua! Tää ei oo reilua!" Huusin Harrylle leikilläni kun olimme pelanneet jo aika kauan ja tuo oli voittanut minut. "Sä oot sitte varmaa pelannu aina yksin." Poika vastasi iskien silmää ja naurahdimme molemmat. Vedin kuitenkin naamalleni vielä surullisen ilmeen ja katsoin Harryä vihaisesti. "Voi Lou mä annan sun seuraavan kerran voittaa." Tuo sanoi katsoen minua säälivästi ja hymyili minulle täydellistä hymyä kunnes taas repesi nauramaan. Hän oli sanonut minua taas Louksi ja se tuntui jotenkin söpöltä. Olin saanut melkein koko illan pidettyä tunteeni kurissa ja yrittänyt keskittyä vain siihen miten kivaa meillä on kavereina enkä halunnut pilata sitä. Jäin kuitenkin kiinni tuon pojan vihreisiin silmiin ja hetken vain tuijotimme toisiamme kunnes känsin katseeni pois hieman punastuen ja yrittäen vaihtaa puheen aihetta siinä onnistumatta. Istuimme siinä vain hiljaa kunnes Harry rikkoi hiljaisuuden ja sanoi että hänen täytyisi lähteä. "Joo nii varmaan pitäs." Sanoin naurahtaen ja lähdin Harryn perässä kohti eteistä. "Mulla oli tosi kivaa ja toivottavasti nähään koulussa." Tuo sanoi ja iski silmää josta olin vähän yllättynyt mutta estin ajatukseni etten vain tulkitsisi sitä väärin. "Joo toivotaan." Vastasin vetäen hänet pieneen halaukseen josta irrottauduin kuitenkin nopeasti ja sanoin Harrylle heipat vetäen oven kiinni. Hyvä Louis juuri näin miksi olen näin huono ihmissuhteissa enkä osaa hillitä itseäni. Mietin ja laskeuduin istumaan lattialle oveen nojaten.

Noin!! Toivottavasti tykkäsitte ja ois oikeesti kiva saaha jotain rakentava palautetta ja mielipiteitä joten kommentoikaa!! :)