The maze runner-Ainoa tyttö

Juoksija

[Tällainen pieni kiitospuhe tähän alkuun. Eli tosiaan, kun mä aloin pääsiäisenä kirjoittamaan tätä tarinaa, en olis ikinä arvannu et tälle tulee näin paljon lukijoita ja tykkääjiä. Oon ihan super kiitollinen kaikille jotka jaksaa lukee tätä ja viel kaiken lisäks kommentoida kaikkee tosi mukavaa. Oikeesti ne kommentit motivoi mua tosi paljon. Kuitenkin tää tarina ei tosiaan oo pelkkää mitään draamaa ja romantiikkaa, vaan tässä on se oma isokin juoni, jota mun pitää miettiä tosi paljon. Lisäks mulla alkaa kohta taas koulu ja aikaa ei oo niin paljoa. Mä yritän kuitenkin pysyä siinä "yks osa viikossa" - tavassa, mutta mä oon tosi pahoillani jos mun täytyy skipata vaikka yks viikko, jotta mä saan teille kirjoitettua. Kiitos <3]

Töiden jälkeen lähdit suoraan
syömään ja söit vatsasi niin täyteen, kuin pystyit. Sitten vain kaaduit sänkyyn ja toivoit, että nukahtaisit ennen kuin ehtisit taas itkeä Newtin takia. Huomenna pitäisi herätä aikaisin ja Minho opettaisi sinua juoksemaan. Et halunnut edes oikeastaan olla juoksija. Halusit olla aukiolla, jotta voisit nähdä muita, labyrintissä juokseminen vei päivät pitkät ja millekkään muulle ei jäänyt oikeastaan aikaa. Ehkä pian pääsisitte pois sinun avullasi, sitten ei tarvitsisi enää olla juoksija.

"Herää Y/n. Lähdetään syömään." Minho sanoi. Päätäsi särki huonojen yöunien takia etkä olisi millään jaksanut nousta ylös.
"No okei." Sanoit vihdoin ja nousit istumaan pidellen päätäsi.
"Onko kaikki hyvin?" Minho kysyi varovasti.
"Joo, nukuin vain vähän huonosti." Sanoit hiljaa.
"Ai, no mennään nyt syömään, kyllä sinä pian virkistyt." Minho vakuutti ja auttoi sinut ylös.
Kaikki katsoivat sinua kun astuit pitkästä aikaa siihen kellonaikaan syömään. Myös Thomas oli siellä. Yritit välttää katsekontaktia hänen kanssaan.
Ruokailu kului hyvin hitaasti ja olitte vain hiljaa. Saatoit välillä nähdä Thomasin katseen sivusilmällä, mutta et halunnut katsoa sinne päinkään.
"Jännittääkö?" Minho vihdoin kysyi ja rikkoi pitkään kestäneen hiljaisuuden.
"Ehkä vähän. Kaikki luottavat minuun niin paljon. Entä jos en tajuakkaan sitä asiaa, mitä muut eivät voi." Sanoit stressaantuneena.
"Noniin, hengitä. Kaikki menee hyvin. Et tajua sitä asiaa, jos pakotat itseäsi." Minho rauhoitteli sinua.
"Okei, ihan rauhassa." Sanoit itsellesi. Minho hymyili hieman ja kiitti ruoasta. Menit Minhon perässä. "Lähden nyt juoksemaan." Thomas tuli takaanne ja sanoi. Silloin teit sen, katsoit häntä silmiin, hän jäi vain tuijottamaan sinua. Katsoit äkkiä pois. "Onnea." Sinä sanoit hiljaa ja Minho taputti Thomasia selkään. Thomas vielä vilkaisi sinua. Et osannut kuvailla Thomasin katsetta, se ei ollut surullinen, ei iloinen. Se oli ehkä vähän pelokas, hämmästynyt.

Yritit vain unohtaa Thomasin ja sen, että jouduit olla hänen kanssaan labyrintissä juoksemassa päivät pitkät. Onneksi Minho oli mukana. Minho antoi sinulle juoksijan tarvikkeita ja antoi sinulle sopivat vaatteet. Yritit kuunnella Minhoa, mutta näit jotain, mikä vei keskittymisesi, jotain, mikä sai samaan aikaan onnen ja surun kuohahduksen itsessäsi, se oli Newt. Hän oli kävelemässä töihin. Toivoit vain, että Newt näkisi sinut, edes pieni vilkaisu.
"Y/n. Kuunteletko?" Minho kysyi ja käönnyit äkkiä tähän päin.
"Tottakai." Sanoit nopeasti ja vilkaisit taaksesi jos Newt olisi vielä siellä.
"Taidat rakastaa häntä." Minho naurahti.
"Ai mitä kuka ketä." Kysyit äkkiä. "Puhun Newtistä, taidat rakastaa häntä." Minho sanoi ja hymyili kevyesti.
"Enhän minä, tai siis, rakastaminen on aika iso juttu." Selittelit.
"Kerro vain totuus, vaikka kyllä tiedän sen muutenkin." Minho sanoi.
"No okei... Rakastan Newtiä ihan helvetisti. Hän on kaikkeni. Olen heikoin lenkki heti, kun puhutaan Newtistä." Sanoit samalla kun punastelit.
"Haluatko kertoa Newtistä minulle, asioita, mitä ajattelet hänestä?" Minho ehdotti.
"Mitä, miksi?" Kysyit ihmeissäsi.
"Et saa nähdä Newtiä, mutta minä saan." Minho vihjasi. Mietit hetken ja sitten tajusit pointin.
"Ai sinä kertoisit mitä sanoin?" Kysyit varmistaaksesi.
"Jotain sinne päin, jos siis haluat." Minho selitti. Sitten hän katsoi sinua kysyvästi.
"No, kai minä voisin jotain kertoa, mutta vain vähän okei?" Sanoit vihdoin.
"Okei, asia sovittu siis. Ja jos voisit kertoa muutenkin teistä. Miten päädyitte yhteen ja tällaista." Minho ehdotti.
"Niin ja lopuksi miten erottiin, miten meidät erotettiin." Sanoit vihaisena. Usein surusi muuttui vihaksi, voimakkaaksi vihaksi. Toki olitkin myös vihainen Albylle, mutta enemmän vain surullinen Newtin takia.
"Voidaan puhua myös siitä." Minho sanoi. Hän nyökkäsi sinua kohti ja vihdoin aloit selittämään.
"No, kaikki alkoi päivistä, jolloin en ollut vielä töissä ja Newt piti minulle seuraa. Silloin uskoittelin hetken aikaa että en pitänyt hänestä sillä tavalla, mutta sitten. Tajusin että hän välitti. Hän kohteli minua niin hyvin, oli niin mukava. No, sitten tajusin olevani ihastunut häneen. Kovin ihastunut. Pian sitten kerroimme toisillemme tunteistamme ja näin. Pian tajusin, että yksinkertaisesti rakastan häntä ihan äärettömästi. Ja mitä Thomasiin tulee, tottakai rakastin myös häntä, mutta se tuntui pidemmän päälle enemmän ystävyydeltä, ja muutenkin kaiken Teresa-sotkun jälkeen se ei tuntunut enää oikealta. Ja tiedän, petin Thomasia, petin häntä, mutta onneksi hän nykyään tietää." Selitit. Ehkä kerroit liikaa, ehkä et. Ehkä Minhon oli ihan hyvä tietää.
"Olet tosi rohkea Y/n." Minho sanoi kannustavasti.
"Ja kyllä se on parempi näin, rakastat Newtiä, siinä ei ole mitään väärää, et voi päättää tunteistasi." Hän jatkoi.
"Kiitos Minho." Sanoit.
"Newtin kanssa kaikki tuntuu paremmalta. Minulle riittää vain kun saan nähdä hänet ja vain halata häntä. Et tiedä oikeasti mitä tekisin ilman Newtiä. Varmaan vain tappaisin itseni tai jotain." Jatkoit ja naurahdit hölmistyneesti.
"Mitäköhän Alby ajattelee oikeasti, ei hän teitä voi erottaa. Te rakastatte toisianne ihan liikaa." Minho ihmetteli.
"En tiedä, hän ei varmaan vain ymmärrä, mutta en oikeasti kestä tätä kauaa." Sanoit hiljaa.
"Kyllä me saadaan Albyn pää käännettyä vielä." Minho kannusti.
"Me?" Kysyit häneltä.
"Aijon auttaa." Minho sanoi päättäväisesti.
"M-mutta miksi. Alby varmaan suuttuu sinulle kauheasti." Varoitit. Arvostit Minhon tarjoamaa apua, mutta et halunnut häntäkin tähän kaikkeen sotkuun mukaan.
"Newt on paras ystäväni. Haluan, että hän on iloinen, ja tietenkin että sinä olet myös." Minho selitti.
"Kiitos." Sanoit herkistyneenä. Minho oli hyvä ystävä. Hänestä et kyllä päästäisi irti.

"Noniin, jatketaan." Minho vihdoin sanoi ja alkoi taas selittää juoksijan työstä. Pian olitte jo valmiita lähtemään labyrinttiin. Ensimmäisenä päivänä olisitte siellä vain kaksi tuntia ja huomenna sitten vähän pidempään.
Nyt menisitte labyrinttiin, joutuisit sinne taas, taas.