Yks yhteen // BLIND CHANNEL

3. Suudelma

torstai 6.6.2019

Painoin ovisummeria asunnon numero 13 kohdalta. "Moi Senna! Oon kolmoskerroksessa, mut tuun sua rappukäytävään vastaan", Nikon ääni kuului kaiuttimesta. "Okei", vastasin nauraen ja astuin sisään rapun ulko-ovesta. Kuulin Nikon nopeat askeleet portaissa. Lähdin kipuamaan ylöspäin ja jo ensimmäisellä tasanteella Niko tuli minua vastaan. "Moi!" hän huudahti iloisesti ja kietoi kätensä ympärilleni. Vastasin iloisena halaukseen. "Mitä kuuluu?" kysyin häneltä hymyillen. "Pelkkää hyvää nyt kun sä oot täällä", Niko vastasi silmät nauraen ja lähti johdattamaan minua kohti asuntoaan. Kävelimme vielä muutaman tasanteen ylöspäin ennen kuin Niko pysähtyi yhden oven eteen. Hän käänsi avainta lukossa ja päästi minut ensimmäisenä sisään. Ilta-auringon valo tulvi koko asunnon läpi aina eteiseen saakka, ja ainakin nopealla vilkaisulla Nikon kämppä vaikutti todella siistiltä, jopa minimalistiselta. Asunnon pohjaratkaisu oli avoin ja ikkunoita oli kahdella seinällä. Keittiö oli melko pieni, mutta sitä seuraava olohuone oli puolestaan todella tilava. Olohuoneen kruununjalokivenä oli suuri valkoinen piano, jonka ympärillä lojui lukuisia nuottipapereita ja kyniä.

Riisuin kenkäni eteiseen ja katselin hymyillen lipaston päälle aseteltuja kuvia: Useimmissa niissä poseerasivat bändin jätkät erilaisilla keikoilla. Yhdessä kuvassa puolestaan hymyilivät mitä ilmeisemmin Nikon vanhemmat ja sisarukset. Perhekuvan vieressä oli sympaattinen piirustus kahdesta ihmishahmosta. "Minä ja mun pikkusisko. Hän piirsi sen jo muutamia vuosia sitten, mutta oon säästänyt sen, kun se on jotenkin niin symppis", Niko kertoi minulle, kun kysyin piirustuksesta.

Niko johdatti minut keittiöön. "Otin vapauden ja tilasin meille vähän ruokaa", hän sanoi. Pöydälle oli aseteltu jättimäinen sushiplatteri sekä valtavia folioastioita täynnä nepalilaista. "Vai vähän! Kuinka monta kämppistä sulla oikein on?" vitsailin ja olin tähyilevinäni peremmälle asuntoon. Niko nauroi: "Ei oo kämppiksiä. Nää on ihan meille vaan, mutten ollut varma, mistä tykkäät, niin päätin pelata varman päälle." Sydämeni läikähti hänen huomaavaisuudestaan. Istuimme syömään ja ruoka maistui taivaalliselta. Nikon seurassa oli maailman helpointa olla. Keskustelumme luisti ja hän nauratti minua jutuillaan. Niko osoitti myös innostuneisuuttaan ja kiinnostuneisuuttaan minun asioitani kohtaan ja kertoessani itsestäni hän kyseli paljon tarkentavia kysymyksiä. Hän vaikutti todella aidolta ja rehelliseltä ihmiseltä. Syötyämme siirryimme olohuoneen puolelle. Minä asetuin jalat ristissä sohvalle istumaan, ja Niko puolestaan kiikkui pianotuolillaan.

Jossain vaiheessa Niko avasi pianon kannen ja alkoi tapailla jotakin tuttua melodiaa. Suljin silmäni. Aloin mielessäni etsimään Nikon soittamia sointuja omien sormieni soittaessa niitä samalla sohvaa vasten. Hyvin nopeasti sainkin kappaleesta kiinni ja hymyilin itsekseni. Räpyttelin silmäni auki ja tunsin liikutuksen nousevan kurkkuuni. Nearer, My God, to Thee. Viimeinen kappale, jonka Titanicin orkesteri soitti ennen laivan uppoamista. Katsoin Nikon sormien liikkuvan kevyesti koskettimien päällä. Vedin keuhkoni täyteen ilmaan ja aloin laulaa: "Kun päivä pilvinen tien pimentää, kun synkkä, raskas yö usein yllättää." Aluksi Niko vilkaisi minua kulmat kohollaan, mutta hämmennys väistyi nopeasti leveän hymyn tieltä, mikä sulatti sydämeni. Hän käänsi katseena takaisin sormiinsa, ryhdisti asentoaan ja alkoi soittaa entistä tunteikkaammin.

"Käyn aina, Herrani, kohti sinua", virren viimeiset sävelet kaikuivat Nikon asunnossa. "Helvetti sä oot lahjakas! Ootko pitkään laulanut?" Niko kysyi minulta silmät loistaen. "Kuorotyttö", vastasin yksiselitteisesti. "Ala-asteella aloitin pianonsoiton ja pian sen jälkeen päädyin seurakunnan kuoroon laulamaan", jatkoin. "Soitatko sä pianoakin?", Niko kysyi yllättyneenä. "Hei c'moon, ootko koskaan tavannut luokanopettajaa, joka ei soittaisi pianoa", nauroin vastaukseksi. Niko yhtyi nauruuni: "En kyllä taida olla. Mutta väitän, ettei monikaan ope laula yhtä kauniisti kuin sä. Sun pitäis laulaa enemmänkin!" Pieni puna nousi kasvoilleni ja olin aivan valmis vaihtamaan puheenaihetta. Rakastin musiikkia. Rakastin soittamista. Rakastin laulamista. Ne olivat aina olleet minulle tärkeitä harrastuksia, mutta sellaisiksi halusin niiden myös jäävän.

"Mitkä nuotit sulla on tatuoitu tohon?" kysyin ja osoitin Nikon olkavartta. "Et ikinä arvaa!" hän nauroi ja ojensi kätensä syliini, jotta pystyisin tutkimaan nuottiviivastoa tarkemmin. Tartuin käteen ja tutkailin tatuointia. Hymyilin tajutessani, että tatuoinnissa komeilivat äskeisen virren nuotit. "Taitaa olla sulle aika tärkeekin biisi?" kysyin. "Jep. Oon päättänyt, et se soitetaan mun hautajaisissakin", Niko kertoi. Siirryin tutkailemaan Nikon kättä tarkemmin. Nuottiviivaston alapuolelle oli tatuoitu suuri kuva uppoavasta laivasta ja pakoon soutavasta pelastusveneestä. Titanic, ymmärsin heti. Piirtelin sormellani laivan ääriviivoja Nikon kädessä. Hänen ihonsa meni kylmän väreille. "Mua on aina kiehtonut Titanicin tarina", kuiskasin lähes äänettömästi. "Samoin", Niko vastasi ja käänsi kätensä kämmenpuoli ylöspäin. Sormeni seikkailivat ranteen yläpuolella olevissa tatuoinneissa: ruori, taskukello ja kompassi. "Tiiätkö, mikä idea näissä on?" Niko kysyi hiljaa osoittaen sormellaan kelloa ja kompassia. Sormemme hipaisivat toisiaan. Kylmät väreet valtasivat minunkin kehoni. "Uppoamisaika ja -paikka", vastasin ja katsoin Nikoa silmiin. Hän hymyili: "Oikein." Minun oli irrotettava otteeni Niko kädestä, jotta saisin välillä tasattua erittäin korkeaksi kohonnutta sykettäni. Vetäydyin hieman taaksepäin, jotta pystyin nojaamaan sohvan selkänojaan. Katsoin Nikon kirkkaisiin silmiin hymyillen. "Meidän mielenkiinnon kohteet menee aika yks yhteen", sanoin hänelle.

Niko kääntyi takaisin pianon puoleen. "Mites, lähteekö tää?", Niko kysyi, laski sormet pianon koskettimille ja soitti ensitahdit Titanic -leffan tunnusbiisistä My Heart Will Go On. "Vain, jos laulat mun kanssa", vastasin hymyä äänessäni. Niko nyökkäsi hyväksyvästi. Siirryin taas lähemmäksi sohvan reunaa suoristaen selkääni, jotta ääneni kulkisi paremmin. Äänemme sointuivat kauniisti yhteen. Kertosäkeessä annoin Nikon laulaa melodiaa, ja lauloin itse kuoroajoilta muistamiani stemmoja. Bridgeen tultaessa Niko katsoi minua ja kehotti: "Anna mennä!" Ja minä annoin: "You're here, there's nothing I fear. And I know that my heart will go on." Nikon kanssa oli ihana laulaa. Hänen äänessään oli samalla sekä raakaa voimaa että sydäntä lämmittävää herkkyyttä. Naapureiden iloksi soitimme ja lauloimme koko loppuillan.

Kello oli jo tunteja sitten siirtynyt seuraavan vuorokauden puolelle. Haukottelin makeasti. "Mun täytyy ruveta varmaan lähtemään kotiin päin", sanoin ja nousin sohvalta venytellen jäseniäni. "Luuletko, että päästän sut yksin yöllä vieraaseen kaupunkiin hortoilemaan. En todellakaan! Voit nukkua mun sängyssä, mä meen sohvalle", Niko sanoi topakasti. Olisin voinut muistuttaa, että olin jo kerran kävellyt kämpiltäni Nikolle, kyseessä oli arkiyö ja että valoisa kesäyö varmasti turvaisi reittini. Päätin kuitenkin pitää suuni kiinni. Oikeastaan halusin nukkua hänen luonaan. Katselin hiljaisena Nikon selkää, kun hän etsi vimmatusti kaapistaan puhtaita petivaatteita. "Niko, me voidaan kyllä molemmat nukkua sun sängyssä", sanoin hänelle. Niko pysähtyi: "Ei sun tarvii. Mulle kelpaa sohva ihan hyvin", hän vastasi. Vetäisin syvään henkeä ja rohkaistuen päästin suustani: "Eikun Niko... Mä haluan nukkua sun vieressä." Niko kääntyi minuun päin leveä hymy kasvoillaan. Muutamalla askeleella hän kuroi välimatkamme umpeen ja tarttui minua hellästi vyötäisiltä. Heilautin omat käteni Nikon niskalle ja silitin hänen niskavillojaan. "Saanko...", Niko ehti aloittaa, mutta keskeytin hänet painamalla huuleni hänen omiaan vasten. Suudelma oli pitkä ja herkkä. Täydellinen. Kun vihdoin maltoimme irrottautua siitä, jäimme katselemaan toisiamme syvälle silmiin. Näin hänen silmissään valtavan määrän lempeyttä ja rakkautta. Toivoin, että hän näkisi saman omissani.

Makasimme sylikkäin sängyssä. Suudelmamme oli jatkunut vielä sängyssä, mutta Niko ei edes yrittänyt mitään enempää. Herrasmies, ajattelin. Painoin pääni Nikon olkapäätä vasten. Hän tuoksui ihanalta: lämpimälle ja mystiselle. Nikon toinen käsi lepäsi alaselälläni ja toisella kädellä hän silitteli hiuksiani. Tunsin oloni maailman turvallisimmaksi. "Hyvää yötä", Niko kuiskasi ja suukotti otsaani. "Kauniita unia", minä vastasin. Suljin silmäni ja nukahdin nopeampaa kuin koskaan.