Yks yhteen // BLIND CHANNEL

4. Keikka

lauantai 8.6.2019

Istuin junassa katsellen ohivilistävää maalaismaisemaa. Pitkät viljapellot juoksivat pitkin ikkunalasia ja peltojen takana tuulessa heijaava metsikkö vaikutti kumartavan niiden suuntaan. Suomi näytti meille kauneintaan. Meille. Niin. En tosiaan matkannut junassa yksin. Vastapäätäni istuivat Joonas ja Niko täydessä unessa. Joonas veteli hirsiä tyytyväinen ilme kasvoillaan nojaten Nikon olkapäähän. Nikon kasvot olivat hautautuneet vaaleaan kiharapilveen ja vain pieni tuhina paljasti myös hänen nukahtaneen. Vieressäni Joel selasi puhelintaan silmät välillä sulkeutuen pitkäksikin aikaa, kunnes hän taas hätkähti hereille ja ryhdisti asentoaan.

Olimme matkalla Hyvinkäälle poikien kesän ensimmäiselle festarikeikalle. Ajatus minun mukaanlähdöstä oli Joelin ja hän olikin heti ajatuksen saatuaan buukannut minut heidän kanssaan samaan junaan. Vasta sen jälkeen hän oli soittanut minulle: "Senna, mulla on helvetin hyvä idea! Lähdetkö meidän mukaan keikalle?" Vastasin tietenkin myöntävästi. Olin innoissani, sillä näkisin bändin ensimmäistä kertaa lavalla esiintymässä.

Minä, Joel, Joonas ja Niko suuntasimme varhain lauantaiaamuna kohti juna-asemaa. Tommi, Olli ja bändin taustajoukot olivat jo eilen lähteneet ajamaan soittimien ja muun kaluston kanssa Oulusta Hyvinkäälle. Muiden jätkien mukaan Ollia ei saisi liikkeelle näin varhain ja Tommi puolestaan nautti ajamisesta. Tommin omien sanojensa mukaan "mää en kenenkään kyytiin tule, jos pystyn itte ajamaan".

Keskitin ajatukseni jälleen tähän hetkeen. Joonaksen ja Nikon uninen tuhina sai minutkin haukottelemaan. Tunsin pienen tömähdyksen olkapäälläni. Joel oli nukahtanut ja hänen päänsä oli pudonnut olkapäälleni lepäämään. Hymyilin itsekseni ja siirsin pienen hiussuortuvan hänen kasvoiltaan korvan taakse. Hetken päästä väsymys vei minutkin ja laskin pääni Joelin oman päälle.

Meininki festarialueella oli huikea. Vaikka portit eivät olleet vielä auenneet eikä siten yleisö ollut vielä saapunut alueelle, iloinen työntekijöiden puheensorina oli täyttänyt lavan edustan. Nojailin yleisöä rajaavaan metalliaitaan lavan edessä ja katselin, kun Blind Channelin taustajoukot roudasivat lavalle isoja soitinlaatikoita. Olin päässyt tervehtimään crewn jäseniä ennen heidän urakkansa alkua ja bändin poikien tavoin he olivat hulvatonta seuraa. Nimet eivät taaskaan olleet jääneet mieleeni, mutten ollut siitä lainkaan huolissan, sillä tiesin, että tulisin tapaamaan heitä jatkossa vielä usein.

Seisoessani siinä lavan edustalla tunsin tuttujen tatuoitujen käsien kiertyvän takaapäin ympärilleni. Hymy nousi hetkessä korviini ja ojensin toisen käteni silittämään halaajan poskea. "Miten menee?" Niko kuiskasi pehmeästi korvaani. "Tää on aivan hullun siistiä!", vastasin ja käännyin ympäri. Niko katseli minua kirkkaanvihreillä silmillään. Jos mahdollista, ne näyttivät auringonvalossa vielä entistä kirkkaammilta. "Kiva, että tykkäät. Keikat on ehdottomasti paras osa tätä koko hommaa", Niko sanoi hymyillen. Hän kuljetti sormiaan selkääni pitkin, kunnes tarttui alaselästäni tiukemmin ja veti minut lähemmäs itseään. "Tiiätkö, mulla oli eilen illalla ihan kauhee ikävä sua, kun et ollut enää mun vierellä", hän kehräsi korvaani. Yhdessä nukutun yön jälkeen tiemme erosivat perjantaina aamupäivällä, sillä Nikon oli lähdettävä valmistautumaan poikien kanssa keikkaa varten. Sulkiessani Nikon asunnon oven perässäni, mieleni oli täyttynyt hänen kuvillaan. Tunne ei selvästi ollut ollut yksipuoleinen, hymyilin itsekseni. "Ehkä me voidaan ensi yönä tehdä asialle jotain", minä supatin vastaukseksi Nikon korvaan. Hän suuteli hellästi poskeani ja irrottautui sitten halauksesta.

"Tuu, näytän sulle meidän bäkkärin", Niko sanoi ja tarttui käteeni. Kävelimme järjestyksenvalvojien ohi lavan taakse. Iso asfalttikenttä oli täynnä pieniä sinisiä työmaakoppeja, jotka oli aseteltu aivan vieri viereen. Jokaisen työmaakopin ovenpielessä luki tulostetulla A4:lla kyseistä mökkerötä asuttavan artistin tai bändin nimi. Näky muistutti minua etäisesti karavaanialueesta tai sitten – –. "Mihin smurffien valtakuntaan sä oot mut oikein vienyt", nauroin Nikolle. Hän yhtyi nauruuni: "Varo vaan!" Niko johdatti meidät kentän toiseen laitaan, jonne yhteen työmaakopin oven viereen oli kiinnitetty lappu "Blind Channel". Ovi oli auki, joten astelimme suoraan sisään.