Yks yhteen // BLIND CHANNEL

13. Sairastupa

tiistai 31.12.2019

Kuivasin pyyhkeellä vettä tippuvia hiuksiani. Hengitin kuuman suihkun jälkeistä vesihöyryä keuhkoihini ja tunsin, miten hengitystieni tuntuivat pikkuhiljaa aukenevan. Aivan kuin olisin palannut takaisin elävien kirjoihin, huokaisin tyytyväisenä.

Olin muutama päivä sitten palannut takaisin Nikon luokse Ouluun vietettyäni joulunpyhät vanhempieni luona Turussa. Minulle oli ollut tärkeää päästä tapaamaan perhettäni, sillä en ollut nähnyt heitä kertaakaan Ouluun muuttoni jälkeen. Niko oli puolestaan halunnut viettää joulun oman perheensä ja heidän perinteidensä parissa, joten olimme yhteisymmärryksessä sopineet, että viettäisimme ensimmäisen joulumme tahoillamme. Meillähän olisi vielä kymmeniä yhteisiä jouluja edessämme. Reissuni Turkuun oli ollut erittäin onnistunut, sillä olin vihdoin saanut myös kerrottua perheelleni seurustelevani. En oikeastaan edes tiedä, miksi olin pitkittänyt asian kertomista, sillä en uskonut perheelläni olevan mitään Nikoa vastaan. Ehkä pelkäsin juuri sitä päinvastaista reaktiota: liiallista innostumista ja vouhottamista. Etenkin äitini osalta. Hän oli kuitenkin pienen "Miksi et ole aiemmin puhunut mitään?" -puhuttelunsa jälkeen kutsunut Nikon lämpimästi tervetulleeksi Turkuun heti kun vain kiireiltämme ehtisimme. Ei hosumista ja häsäämistä. Toisaalta niiden aika saattaisi olla vasta, kun hän näkisi Nikon. Naurahdin itsekseni.

Kotiuduttani takaisin Ouluun olin pian huomannut saaneeni matkamuistona oikein kunnon flunssan. Olinkin viimeiset pari päivää viettänyt lähinnä sängyn pohjalla kuumeen sahatessa välillä niin, että tunsin makaavani jääkylmässä lumihangessa ja välillä puolestaan Saharan autiomaan polttavan auringon alla. Olin yskinyt ja rohissut kaiket yöt samalla pyyhkien Niagaran lailla vuotavaa nenääni.

Onneksi minulla oli kuitenkin ollut Niko. Maailman paras hoitaja ja lohduttaja. Hän oli hakenut minulle apteekista läjäpäin erilaisia oloani helpottavia tuotteita: särky- ja kuumelääkkeitä, nenäliinoja, avaavia sumutteita, vitamiineja, kurkkupastilleja... Niko oli ottanut syliinsä, halannut ja suukotellut päälakeani minun houraillessani kuumeen otteessa. Hän oli kuiskinut korvaani lohduttavia sanoja, ja kuumeen vihdoin hellittäessä auttanut minua vaihtamaan hikoilemani vaatteet kuiviin. Nikon huolenpito oli mennyt jopa niin pitkälle, että hän oli valvonut öitä vierelläni minun yskiessäni keuhkojani pihalle. Olin koittanut saada häntä takaisin nukkumaan, mutta hän oli ponnekkaasti kieltäytynyt. "Mä en halua, että sä joudut kärsimään yksin", hän oli sanonut, suukottanut minua poskelle ja lähtenyt keittiöön etsimään lisää avaavia lääkkeitä.

Onneksi oloni tuntui tänään vihdoin jo vähän paremmalta. Pyyhin kädelläni kylpyhuoneen vesihöyrystä huurtuneen peilin, jotta näkisin itseni. Kasvoni olivat edelleen todella kalpeat ja silmiäni ympäröivät tummat rinkulat. Yskäisin hieman ja avasin suuni: "Mitenkäs on äänen laita tänään?" Hymyilin tyytyväisenä peilikuvalleni, sillä möreän viskibasson sijaan ääneni kuulosti melko normaalilta. Kukapa tietäisi, ehkä pääsisin kuin pääsisinkin tänään muiden mukaan juhlimaan uuttavuotta.

Vedin puhtaat vaatteen päälleni ja tassuttelin makuuhuoneeseen, jossa Niko vielä nukkui onnenunta. Hän oli kierähtänyt kyljelleen ja vetänyt peiton aivan korviinsa asti. Haukottelin pienesti ja asetuin itsekin Nikon taakse sängylle makaamaan. Useiden päivien makoilun jälkeen suihkussa käyminen oli tuntunut todelliselta urheilusuoritukselta ja tunsin kehoni tarvitsevan vielä hetken lepoa. Kiedoin tyytyväisenä käteni Nikon ympärille ja upotin kasvoni hänen niskaansa. Hänen ihonsa hohkasi kuumaa vasten kasvojani. Nostin huolestuneena toisen käteni hänen ylitseen kokeilemaan hänen otsaansa ja myös se tuntui kättäni vasten tulikuumalta. "Säkin oot sairastunut", kuiskasin Nikon korvaan ja silitin hellästi hänen kuumaa poskeaan. Niko kääntyi vaivalloisesti minuun päin. "En ole! Vähän vaan väsyttää! Nukun hetken niin oon kohta taas kunnossa", Niko vastasi suu mutrullaan. Naurahdin pienesti. Hänen ilmeensä muistutti aivan yhtä vaaleaa hattarahiuksista kitaristia. Siirsin käteni sivelemään hellästi Nikon hiuksia. "Sulla on ihan selvästi kuumetta. Lepää hetki. Mä haen sulle keittiöstä lääkettä", sanoin ja nousin sängystä. Niko murahti tyytymättömänä, mutta jäi yllätyksekseni suuremmitta mutinoitta sänkyyn makaamaan.