Yks yhteen // BLIND CHANNEL

10. Laskettelureissu - matka alkaa (1/3)

perjantai 22.11.2019

"Ootko sä käynyt Lapissa?" Joel kysyi minulta. "Itse asiassa Oulu on pohjoisin paikka, missä oon koskaan käynyt. Sitä ennen oon käynyt korkeimmillani Tampereella", myönsin hieman nolona. "No sähän se oikeen etelän vetelä oot! Mutta ei huolta, lupaan, että viimeistään ens talvena lähdetään Lappiin porukalla oikeen kunnon laskettelulomalle", Joel naurahti naputtaen samalla rattia musiikin tahtiin. "Mä taidan olla enemmän afterski-tyyppiä", vastasin. "No niinhän me kaikki", Joel totesi virnistäen suuntaani.

Muistelin hymyillen kesällä käymääni keskustelua Joelin kanssa. En vielä tuolloin tuntenut miestä kovinkaan hyvin, joten olin olettanut hänen vain ehdottaneen yhteistä reissua jutustelun lomassa sen kummempia ajattelematta ja unohtaneen asian sen jälkeen yhtä nopeasti kuin oli sen suustaan päästänyt. Mutta nyt tunsin Joelin ja tiesin, että hän piti aina lupauksensa.

Joel oli alkanut puhua minulle laskettelureissusta uudelleen syksyllä ja kysellyt, milloin voisin pitää yhden perjantain vapaata, jotta saisimme viettää rinteessä pidennetyn viikonlopun. Kun olin ehdottanut minulle parhaiten sopivaa aikaa, Joel oli näpytellyt itsensä suoraan Lomarenkaaseen ja varannut meille ison vuokramökin aivan hiihtorinteen kupeesta. Toki hän oli ensin varmistanut, että mökiltä olisi myös lyhyt kävelymatka lähimpään baariin. Muut pojat saivat kuulla suunnitelmistamme vasta seuraavana päivänä. Ei sillä, että heidän mukaan houkutteleminen olisi ollut millään lailla ongelmallista. "Yhteinen ryyppyreissu sopii aina", oli Tommikin vain rauhalliseen tyyliinsä todennut muiden intoillessa vieressä.

Joten niin olimme matkalla kohti Kittilää ja Leviä. Tommi ajoi, tietenkin. Hän oli saanut joltain sukulaiseltaan lainaksi valtavan tila-auton, jonne me kaikki matkatavaroinemme mahtuisimme. Tommi oli ensin kurvannut Nikon kämpille, mistä minä ja Nikon olimme nousseet kyytiin. Sen jälkeen olimme kaartaneet Joonaksen pihaan, josta noudimme hänet ja Aleksin. Olin todella iloinen, että pojat olivat ehdottaneet Aleksille, että hänkin voisi liittyä reissukaravaaniimme. Aleksi oli kesän jälkeen viihtynyt seurassamme todella tiiviisti ja välillä tuntui kuin hän todella olisi osa poikien bändiä, sen verran usein olin törmännyt häneen reenikselläkin.

"Moi Senna! Moi Niko!" Aleksin iloiset kasvot ilmestyivät auton sivuovesta. Tervehdin häntä hymyillen ja taputin vapaata istumapaikkaa vieressäni "Hyppää kyytiin! Lappi ja laskettelu odottavat!" naurahdin iloisesti. "Ennemminkin minttukaakao ja bisse", Aleksi vinkkasi silmäänsä ja kapusi viereeni.

Käänsin katseeni Nikon puoleiseen ikkunaan ja näin Joonaksen avaavan pelkääjän puoleista ovea. "Joonas. Joel ei tuu tykkäämään tosta", Niko sanoi ja katsoi merkitsevästi etupenkille hypännyttä Joonasta. "Tiedän", Joonas vastasi ja kääntyi meitä kohti leveä virne kasvoillaan. Niko päästi vieressäni syvän huokauksen. Pieni naurahdus karkasi huulieni välistä, kun kuuntelin tätä minulle jo niin tuttua sanailua. Joonaksen ja Joelin kahinat olivat porukassamme arkipäivää, ja Nikon sopuun pyrkivät kehotukset kaikuivat aina kuuroille korville. Tällä kertaa Joonaksen olisi kuitenkin kannattanut kuunnella Nikoa.

Kun Tommi ajoi Joelin asunnon parkkipaikalle, Joelin iloinen ilme tuimeni saman tien hänen huomatessaan etupenkillä istuvan Joonaksen. "Mitä helvettiä Porko!" Joel huudahti ja levitteli käsiään epäuskoisena ennen kuin Tommi oli ehtinyt edes sammuttaa auton moottoria. Tommi astui ulos autosta auttamaan Joelia sullomaan matkalaukkunsa muiden joukkoon takaluukkuun, mutta Joel oli jo kävellyt hanttimiehen ovelle ja riuhtaissut sen auki. "Vittu ulos sieltä! Se on mun paikka!" Joel ärähti kiivaasti, mikä sai minutkin hieman hätkähtämään. Oliko Joonas mennyt jo liian pitkälle? mietin mielessäni. Tiesin etupenkin olevan Joelille tärkeä. Joelin itsensä mukaan kyse oli siitä, että hänen oli hankala istua takana pitkien raajojensa takia, mutta todellisuudessa me kaikki kyllä tiesimme, ettei kyse, ainakaan kokonaan, ollut siitä. Koko porukka oli tietoinen Joelin aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöstä sekä siitä, että etenkin pienissä tiloissa monet ärsykkeet tuntuivat hänestä erityisen kuormittavilta. Tilavassa, mutta täyteen ahdatussa autossa erilaisten ärsykkeiden määrä oli huomattava, ja Joelin helposti ylikierroksille menevät aivot vaativat tällöin enemmän hiljaisuutta ja rauhaa, jota etupenkillä oli mahdollista saada takapenkin sekasortoa enemmän.