Yks yhteen // BLIND CHANNEL

7. Onnentoivottajat

torstai 4.7.2019

Voisi kuvitella, että tiiviiseen, toisensa vuosikausia tunteneeseen ystäväporukkaan sujahtaminen olisi haastavaa. Minut oli kuitenkin otettu mukaan jätkäporukkaan niin kuin olisin aina siihen kuulunutkin. Olimme viettäneet kesän aikana lukemattomia iltoja yhdessä hengaillen, musiikkia soitellen ja alkoholia kitaten. Meistä oli jo muodostunut niin vakiojengi, että ulkopuolisten suussa meistä käytettiin nimitystä pojat ja tyttö. Aluksi tytöttely oli ollut minusta ärsyttävän ja hieman jopa alentavan kuuloista, mutten voinut kuin heltyä, kun kuulin ensimmäisen kerran bändin valomiehen etsivän minua lavan takaosasta: "Senna! Mihin se tyttö on oikeen kadonnut? Eihän nää pojjaat enää pärjää ilman sitä." Tuolloin ymmärsin, että tyttö oli puhtaasti hellyttelynimi, eikä sillä tarkoitettu tuottaa kenellekään pahaa mieltä. Olin siis ihan mielelläni porukan tyttö.

Tänään suunnitelmissamme oli ollut alun perin lähteä porukalla veneilemään, mutta kesämyrskyn osuessa juuri Oulun kohdalle, olimme päätyneet viettämään iltaa Joonaksen kämpille. Kuten aina, illanviettoomme kuului tänäänkin hyvin vahvasti yhdessä musisointi. Niko istui Joonaksen melko kevyen näköisen kiipparin edessä ja hänen sormensa vaeltelivat huolettomasti koskettimilla. Tommi puolestaan oli vetänyt alleen keittiöntuolin ja asetellut mukanaan tuomansa Cajon-rummun jalkojensa väliin. Olli istui Tommin jalkojen juuressa lattialla kitara sylissään.

Minä istuin Joonaksen ja Joelin välissä sohvalla ja toimin aika-ajoin heidän välisten kahinoidensa erätuomarina. "Mähän sanoin, että se oli meidän eka Provinssi-keikka!", Joonas julisti kumartuen samalla ylitseni pukkaamaan nyrkillään kevyesti Joelin olkapäätä. "Vittu joo joo", Joel mutisi ja tönäisi huomattavasti kovempaa Joonasta takaisin. "Ai vittu! Jätkällä vähän hermo kireellä tänään vai?" Joonas marisi ja hieroi aristavaa olkapäätään. Minun oli myönnettävä, että Joonas oli oikeassa. Joel vaikutti tänään jotenkin ärtyisältä. Hän oli tiuskinut jo useamman tunnin aivan mitättömän pienistä aiheista ja naputteli sormillaan hermostuneesti sohvan käsinojaa. Tunsin Joelin kuitenkin jo sen verran hyvin, että tiesin, ettei asiasta huomauttaminen ainakaan auttaisi tilannetta. Sen sijaan päätin ehdottaa: "Hei pojat, vedetäänkö HIMin Join Me in Death?" Tiesin kappaleen olevan Joelin mieleen, ja hän nousikin hyväksyvästi hakemaan kitaransa seinän vierustalta. Niko näytti minulle vaivihkaa koskettimien takaa peukaloaan. Hänkin oli huomannut Joelin huonon tuulen.

Olimme hoilanneet jo kaikki perinteisesti repertuaariimme kuuluvat HIMit ja Eminemit, kun Tommi alkoi hyräillä jotain minulle aivan tuntematonta kappaletta samalla lyöden tahtia laatikkorumpuunsa: "Menin aamulla metsään, olin krapulapäinen. Vastaani mateli mäntypistiäinen." "Jes!" Joonas huudahti korvani juuresta ja näin muidenkin katseen syttyvän innostuksesta. Siitä alkoi hulvaton yhteislauluesitys: "Se sano mulle 'Kuuleppa Jaska, mun elämäin on täysi paska. Ei ole mulla ennää tyttöystävää, syynä siihen on metsien lannotus tää'." Katsoin suu ammollani poikien menoa: Tommi lauloi kovaa ja korkealta hakaten samalla kädet punaisina jalkojensa välissä olevaa Cajon-rumpua. Niko piti yllä melodiaa sormet pomppien koskettimilla pään nyökytellessä samalla musiikin tahtiin. Olli oli puolestaan noussut kitara sylissään seisomaan ja lauloi biisiä silmät kiinni hurmioituneen näköisenä. Joel ja Joonas taas hoilasivat kappaletta kädet kiedottuina toistensa olkapäille. Joonas tarrasi vapaalla kädellään olkapäästäni kiinni ja veti minut mukaan kolmanneksi heidän kuoroonsa. Minulla ei tosin ollut harmainta aavistustakaan, mikä kappale oli kyseessä.

Spontaani yhteislauluesitys päättyi Nikon korkeaan karjaisuun sekä hervottomaan huutonauruun. "Siis mikä tää juttu oli?" nauroin pyyhkien kyyneleitä silmäkulmistani. "Eikö tyttö tiedä Mäntypistiäistä?" Tommi katsoi minua kiusoitteleva virne huulillaan. Hän tiesi, etten ollut täysin sinut uuden lempinimeni kanssa. "Toiset eivät kato ole tollasia ikäloppuja, joille kaikki humpat ois tuttuja", irvailin hänelle takaisin, vaikka olin vain vuoden verran häntä nuorempi. Tommi esitti piikkini osuneen häntä suoraan sydämeen ja hän taipui tuolillaan kaksin kerroin rintaansa pidellen: "Auts! Osuit mun herkimpään paikkaan, humppasydämeen!" En voinut kuin parahtaa uudelleen nauruun.