You're my drug || Aleksi x Olli || [VALMIS]

Lääkärin vastaanotto

||Aleksin nk. 2pvä myöhemmin||
Istuin studiossa ja tein töitä, vaikka meidän piti pitää taukoa. Halusin vain saada jotain muuta ajateltavaa. Sain eilen kuulla lääkäreiltä että Ollin haava oli tulehtunut, joten hän joutuisi olemaan kauemmin sairaalassa.

Tunsin jonkun koskettavan olkapäätäni, josta säpsähdin. Käännyin ja näin Joelin. "Anteeks, jos säikäytin. Ei ollu tarkotus." Hän samoi. "Ei se mitää." Sanoin. "Sun kannattais mennä välil kotii lepää. Oot ollu tääl kaks päivää putkeen, et oo nukkunu tai syöny, tai käyny ees röökil." "Oon kunnossa. Haluun vaa muuta ajateltavaa." "Tiiän et oot huolissas Ollist, me kaikki ollaan, mut kiltti syö edes jotain." "Joo joo, syön sit ku kerkeen." "Ei. Nyt sä lopetat ton työden teon ja tuut munkaa syömään vaiks mäkkärii." Joel sanoi.

Otin kuulokkeet pois, laitoin ne pöydälle, nousin ylös tuolilta ja me lähdimme Joelin kanssa.

||Time skip||
Istuimme vastakkain yhdessä pöydässä. Tuijotin nugetteja jotka olivat edessäni. "Aleksi." Joel sanoi. "En voi. Anteeks, mut en voi syödä. Ei oo nälkä." "Sä et oo sylny kunnol mitään sen jälkeen ku Olli joutu sairaalaan." "Ja miksköhän. Ei sunkaa mielenterveys ois kunnos, jos sun poikaystävä makais sairaalas." "Sul meni hyvin noi pari viikkoo ja sit sä vaa lopetit syömisen, ja sun paino on lähteny taas laskee." "Mitä sit?" "Me ollaan huolissame sun terveydest." "Turhaan. Oon kunnos." "No syö sit." "Joel mä en pysty. Oksettaa." "Aleksi syö ees yks. En pakota sua syömään kaikee, kunhan syöt edes yhen." Joel sanoi.

Otin yhden nugetin käteeni ja otin siitä yhden haukun. Joel hymyili minulle. Hymyilin itsekkin. Minua ei oksettanut nugetin syöminen, vaan painoni nousu. Halusin kyllä parantua, jotta en olisi vaivaksi bändille, mutta painoni nousu ahdisti minua.

Söin loputkin nugetit. "Oon ylpee sust." Joel sanoi hymyillen. Nyökkäsin vain. Katsoin kelloa ja huomasin että vierailuaika oli jo alaknut. "Kiitti Joel." Sanoin, jonka jälkeen lähdin.

||Ollin nk.||
Tuijotin sairaalan valkoista seinää väsyneenä. Haavani oli tulehtunut, joka oli aiheuttanut minulle todella paljon kipuja, joiden takia en ole pystynyt nukkumaan. Olin myös huomannut että Aleksi oli ollut aika väsynyt kun oli tullut katsomaan minua. Hän näytti myös todella laihalta.

||Hetken päästä||
Sairaalahuoneen ovi avautui ja tuo mustahiuksinen mies tuli sisälle. Hän käveli vähän heikoin askelin tuolin luokse ja istui siihen. Hän hengitteli todella raskaasti ja hänen keho tärisi. "Hu-uomenta." Hän sanoi hemgästyneenä. "Huomenta, vaikka on kylläki päivä." Sanoin. Aleksi naurahti. "Tuu tänne." Sanoin hymyillen. Aleksi nousi ylös tuolilta, mutta istui melkein samantien takaisin. Hän laittoi kätensä otsallensa. "Kaikki hyvin?" Kysyin. "On. En oo v-vaa nukkunu." Hän sanoi.

Aleksi nousi uudestaan ylös ja käveli lähemmäs sänkyä. Hän kumartui alemmas ja suuteli minua huulille, vastasin suudelmaan. Otin hänen hupparin helmasta kiinni ja nostin sitä vähän. Kun Aleksi huomasi sen, hän erkaantui suudelmasta ja laski hupparin nopeasti alas. "Et oo syöny taaskaan." Sanoin. "Oon. Söin just ennenku tulin tänne, voit kysyy vaikka Joelilta." Hän sanoi. "Ei sil et en uskois sua, mut sä näytät laihemmalt mitä yleensä." "Enhän. Se vaan johtuu mun vaatteist." "No ota ne pois sit." "Pervo." Aleksi sanoi hymyillen. Hymähdin. "No sinne meni hyvä tilaisuus." Sanoin virnuillen ja katsoin Aleksia. "Ehk joskus, sitku oot parantunu niinku kokonaan ja pääset kotii." Aleksi sanoi. "Haluisin jo olla parantunu." Sanoin. "Tiiän. Mäki haluun että sä olisit jo parantunu.".

Taputin reittäni. "Tuu istuu." Sanoin. "En. Istun mielummin tääl." "Aleksi." "Eiku Olli ihan oikeesti. Satutin sua jo tarpeeks sillon kerran, en haluu satuttaa sua enää uudestaan, varsinki ku sun haava on tulehtunu. J-Ja mä pai-inan ihan lii-ikaa." "No etkä paina." "Painanpa." "No mikä sun paino on täl hetkel?" "Et sä voi kysyy sitä. Se on mulle arka paikka." "En tarkota sitä mitenkää pahal, haluun vaan tietää." "No...mä en muista täl hetkel. En oo punninnu itteeni vähään aikaan." "Selvä." Sanoin. Huoneen ovi avautui ja hoitaja tuli sisälle tarjottimen kanssa. Hän laittoi tarjottimen pöydälle ja liikutti pöydän sitten lähemmäs minua. "Hyvää ruokahalua." Hoitaja sanoi ja lähti. Otin tarjottimella olevan omenan käteeni ja ojensin sen Aleksille. "Syö toi." Sanoin. "En voi. Se on sun. Mä haen sit kanttiinist jotain." "Joo joo, älä puhu paskaa. Et sä sielt kuitenkaa mitään hae, joten ota tää." Sanoin. Aleksi otti omenan käteensä.

Hän tuijotti sitä. "Mitä sä odotat?" Kysyin. "En mitään...kui?" "No syö se sit, äläkä vaa tuijota sitä. Sun silmät ei sitä syö." "Voin syödä sen myöhemmin." "Aleksi sä syöt sen nyt." "Miks et käytä mun lempinimii? Sanot vaan Aleksi." "Anteeks Ale. Kuulostiks nyt paremmalt?" "Ehk vähä." "Ai vähä? Onks rakas sit parempi? Vai Allu? Vai muru? Vai sit kulta?" "Kaikki käy." "Kiva." "No mut hei. Mä annan sun syödä rauhassa ja meen ite röökil." "Okei.". Aleksi antoi minulle pusun poskelle ja lähti sitten huoneesta.

||Aleksin nk.||
Olin menossa tupakka paikalle, kunnes näin siellä tutun lääkärin. Et voi olla tosissas nyt. Mietin. Olin lähtemässä takaisin sisälle, mutta kuulin tämän tietyn lääkärin sitten huutavan; "Kaunisvesi.". Ei nyt vittu. Ajattelin. Käännyin ja kävelin hänen luokse. "Lappi." Sanoin vääntäen naamalleni tekohymyn. "Miten sun syömishäiriö? Onks painoo tullu lisää? Oothan sä siis muistanu syödä?" Hän kysyi. "Voin hyvin." Vastasin. "Selvä selvä. Kai sä Aleksi tiedät etten mä ihan usko sua. Näytät väsyneelt ja laihalt." "No sit sun kannattais kattoo tarkemmi, koska mä oon kaukana laihasta." "Aleksi ootko sä miettiny et sä menisit terapeutille juttelee?" "En. En haluu puhuu mun asioist tuntemattomil. Voin puhuu mun kavereil ja poikaystäväl." "Niin niin, mutta olisihan se hyvä jos puhuisit jollekin joka ymmärtää sinun tilannetta." "Kuten sanoin, voin puhuu mun kavereil." Toistin. Lääkäri vain nyökkäsi.

"Tulisitko vastaanotolleni. Katson sinun painon ja voimme puhua vähän." "Ai niinku nyt?" "Joo." "No kai mä voin." "Hyvä." Lääkäri sanoi. Hän heitti röökin maahan ja me lähdimme takaisin sisälle.

||Time skip||
Istuin tuolilla ja Lääkäri istui toisella kirjoittaen koneelleen jotain potilastietoja minusta. "Okei. Eli ota toi huppari pois, voit pitää muut vaatteet päällä, jos haluut. Ja ota kyl viel kengät pois." Lääkäri sanoi. Otin kenkäni pois, jonka jälkeen nousin ylös ja otin hupparini pois. Lääkäri nousi myös ylös tuolilta ja vei minut vaa'an eteen. Hän laittoi sen päälle. Odotin että vaakaan tulee luvuksi nolla, jonka jälkeen astuin siihen. Numerot nousivat ja pelkäsin jo pahinta, kunnes ne laskivat. "53.7kg. Hyvä, se on noussu." Lääkäri sanoi hymyillen. "N-Niinkai." Sanoin epävarmasti. Astuin pois vaalta ja menin laittamaan hupparini päälle, ja kenkäni.

"Jatkat vaan samaa rataa, ni sä oot koht jo siin mis sun pitääki." Lääkäri sanoi. "Vo-oinko jo lähtee?" Kysyin. Minulla oli huono olo. Oksetti ja halusin päästä pois huoneesta, halusin päästä vessaan oksentamaan. "Voit lähteä. Mä laitan sulle postissa uuden ajan." "S-Selvä." Sanoin ja lähdin.
______________________________
Sanoja: 1064
Oon menny nyt ihan sekasin laskuis, joten sovitaan nyt et Niko ja Joonas on tullu takas Suomee