"Tämä juna on ihan just siinä", sanon kuulutuksen ilmoittaessa, että seuraavaksi pysähtyisimme Lahteen.
"Juu, mä olen jo täällä laiturilla odottamassa sua. Niin et varmasti pääse eksymään", Kassu sanoo ja virnistää. Olen saanut kuulla koko viikon vittuilua mun surkeasta suuntavaistosta, ja jotenkin veikkaan, etten ole ihan lähiaikoina tulossa pääsemään eroon siitä.
"Haha. Nähdään kohta", sanon ja lopetan facetimen hetken kuluttua. Pakkaan tavarani ja lähden kohti ovia.
Viimeiset vajaa puolitoista viikkoa olin ollut tätini ja serkkujeni luona. Aika oli kulunut aivan liian nopeasti, enkä pysty edes kuvailemaan, kuinka haikealta tuntui lähteä. Samaan aikaan odotin kuitenkin Kassun näkemistä ihan helvetisti, sillä kokonainen viikko ilman sen typerän naaman näkemistä on ilmeisesti mulle liikaa. Oltiinhan me tietenkin joka päivä puhuttu facetimea - en siis ainakaan ollut lähtenyt lenkittämään serkkujeni koiraa ja kadonnut aina pariksi tunniksi jonnekin - mutta olihan puhelimen välitys aina eri asia, kuin kasvokkain näkeminen.
Kuten varmaan arvata saattaa, mä olen päästä varpaisiin ihastunut Kassuun. Ei helvetti, kuinka paljon mä siitä oikeesti tykkään. Nytkin haluun vaan päästä halaamaan sitä. Vittu.
Juna on hidastanut jo niin paljon, että vauhti on melkein kuin kävelisi. Odotan kärsimättömänä, että ovet avautuisivat ja pääsisin ulos.
Vihdoin ja viimein juna on kokonaan pysähtynyt, enkä voi kieltääkään, etteikö poistumiseni olisi muistuttanut enemmän ryntäämistä kuin asiallista kävelyä.
Katselen ympärilleni etsien Kassua. Se on niin pitkä, ettei pitäisi olla näin vaikeaa löytää sitä. Varsinkin, kun laiturilla ei edes ole niin paljoa porukkaa.
Alan mennä pienoiseen paniikkiin, kun en näe Kassua missään. Sehän sanoi, että on jo täällä, ja siltä se näyttikin juuri puhumassamme puhelussa. Joudunko mä oikeasti löytämään tieni täältä ulos yksin? Tää ei ole kyllä sitten yhtään hauskaa.
Puhelimeni värähtää ja luen Kassulta tulleen viestin. Kato vasemmalle. Käännän päätäni ja helpotus valtaa mut saman tien. Kassu on täällä, ihanaa. Mun ei tarvikaan löytää omin avuin sen autolle.
Tosin nyt mua alkaa kyllä huvittamaan. Tämä jätkä on vittuillut mulle kokonaisen viikon mun surkeasta suuntavaistosta. Ja nyt se on itse väärällä laiturilla! Tekisi mieli nauraa, mutta sen sijaan vaan hymyilen.
Mee alas, nähdään siellä, Kassu näpyttelee ja vastaan peukulla. Lähden kohti portaikkoa ja siitä alas. Tämän reitin mä sentään osaan.
Alhaalle päästyäni en voi hillitä itseäni ja otan muutaman juoksuaskeleen kohti Kassua, joka ottaa mut syleilyynsä. Puristan Kassulta varmaan ilmat pihalle, mutta en välitä.
"Ja sä vielä jaksat kettuilla mulle siitä, että mulla on huono suuntavaisto", nauran vasten Kassun olkapäätä.
"Hei, tää on ihan eri asia. En mä voinut tietää, mille laiturille sun juna tulee", Kassu sanoo ja kuulen huvittuneisuuden hänenkin äänestään.
"Niin justiin", virnistän ja irrottaudun halauksesta. "Et muuten arvaa, kuinka hyvältä toi tuntui."
"Kuule kyllä arvaan. On muuten ollu ihan mukavan pitkät puolitoista viikkoa", Kassu vastaa.
"Niinpä. Vaikka oli mulla kyllä kivaa sielläkin", totean.
"Voin uskoa. Ne sun serkut kuulosti aika hauskoilta tyypeiltä", Kassu sanoo ja ojentaa minulle kätensä. Tartun siihen ja lähdemme kulkemaan käsi kädessä ulos rautatieasemalta.
"Niinhän ne on. Sun pitäisi tavata Pyry joskus. Musta tuntuu, että se rakastaisi sua heti", virnistän.
"Ai samanlailla ku sä?" Kassu kiusoittelee ja mä pyöräytän silmiäni. "Onhan tämä muuten ok?" Kassu jatkaa viitaten meidän käsiimme.
"Juu, todellakin. Tänään on hyvä päivä sen suhteen", sanon. Joinain päivinä on vaikeampaa, mutta nyt mulla on ollut koko viikon niin hyvä fiilis ja olen vaan odottanut pääseväni näkemään Kassun, joten tämä on vaan tervetullutta. Yleisestikin Kassun kanssa on ollut helppoa tämän asian suhteen.
"Mukavaa kuulla. Mutta sitten myös sanot oikeasti, jos ei ole ok. Mä olin ihan tosissani silloin, kun sanoin, ettei ole kiire mihinkään."
"Juu. Ja mä kiitän sua edelleen siitä", vastaan hymyillen ja puristan pienoisesti Kassun kättä. Kassu puristaa hentoisesti takaisin ja silittää peukalollaan mun kämmenselkää.
"Mikä päivä sun isäsi muuten tulee takaisin?" Kassu kysyy hetken kuluttua.
"Vasta sunnuntaina. Sillä oli nyt se kahden viikon lomapätkä, niin se halusi jäädä mun serkuille, kun en mä olisi nyt kuitenkaan kotona ollut muutamaan päivään", kerron.
"Ihan ymmärrettävää. Yksin on kuitenkin loppupelissä aika tylsää olla useampi päivä putkeen", Kassu vastaa saapuessamme hänen autolleen. Kassu avaa mulle oven ja istahtaa sen jälkeen kuskin paikalle.
Ajomatka ei ole kovin pitkä, vain reilut 15 minuuttia. Se taittuisi nopeamminkin, ellei liikennevaloja olisi niin pirun paljoa.
Perille päästyämme Kassu kantaa mun kassin sisälle ja auttaa mua purkamaan mun kamat. Se jopa pesee koneellisen mun pyykkiä - siis miettikää, se pesee mun pyykkejä - jonka jälkeen siistimme hieman kämppää, vaikka aika puhtaaseen kuntoon sen jätinkin. Sen jälkeen käymme kaupassa ja toiveestani teemme peltipitsaa.
Voin siis sanoa olevani ihan älyttömän onnellinen, kun istun sohvalla käpertyneenä Kassun kainaloon mutustaen samalla pitsaa. Tunne on niin omituinen. Jännittävä, mutta samalla helpottunut. Mulla on tässä mun vieressä jätkä, joka on oikeasti hyväkäytöksinen ja vielä ihan himskutin hyvännäköinen. Missä elokuvassa mä oikein elän?
Noin puolenyön aikoihin saamme tehtyä Kassulle jonkinnäköisen nukkumapaikan sohvalle. Vaikka mun tilanne onkin mennyt hyvin eteenpäin, niin jossain mulla rajat menee. Vielä en pysty nukkumaan samassa sängyssä, eikä Kassulla ollut mitään ongelmaa asian ymmärtämisen kanssa. Oikeasti, joku nipistäkää mua nyt. Mistä tällaisiä jätkiä löytyy?
**********
Herään neljän aikoihin yöllä hirveään janoon. Hiippailen keittiöön mahdollisimman hiljaa, etten herättäisi Kassua. Otan lasin varovaisesti kaapista ja juon lasillisen vettä.
Jään hetkeksi katsomaan nukkuvaa Kassua, joka näyttää niin levolliselta ja jotenkin ihan äärettömän söpöltä. Yhtäkkiä mun ei teekään mieli mennä nukkumaan mun omaan sänkyyn sitten ollenkaan.
Muutaman minuutin pohdinnan jälkeen haen peittoni ja tyynyni huoneestani. Nyt voin olla kiitollinen siitä, että meillä on ihan älyttömän iso sohva. Mahdun sen toiseen päätyyn loistavasti. Jalkani tosin osuvat Kassun omiin, mutta se ei minua haittaa. Tässä on paljon mukavampi nukkua.
Baby steps, baby steps. Mutta ainahan se on parempi, kuin ei mitään. Vai?
~~~~~~~~~~
Nyt voidaan kaikki olla yhdessä ylpeitä musta, kun ei mennyt ikuisuutta kirjoittaa seuraavaa osaa 😎
Kirjoitettu 10.9.2021
Sanoja 915
YOU ARE READING
Ootko mun nyt vai huomenna?
Romance"Tykkäät musta kuitenkin", Kassu sanoo virne naamallaan. Mä haluisin haistattaa sille pitkät, mutta toinen puoli musta haluu vaan suudella sen täydellisiä huulia. ~~~~~~~~~~ Sitä perus rakkaushömppää, mutta pyrin tekee tästä mahollisimman mielenkiin...
