Ootko mun nyt vai huomenna?

12 - Älä laita mua jooko itkemään täällä bussissa

Kassu ajoi autonsa suurhallin pihaan parkkiin ja otimme tavaramme mukaan. Olin ylpeä itsestäni, sillä tunnettuna ylipakkaajana olin onnistunut ottamaan mukaan ainoastaan yhden putkikassin. Ja me olemme nyt sentään menossa Helsinkiin pariksi päiväksi. Toisin sanoen on siis ihme, että sain tungettua kaiken sen vaatemäärän tuohon yhteen kassiin.

Tänään on viimein koittanut se odotettu päivä, jolloin menisimme katsomaan Suomen koripallomaajoukkueen harjoitusottelua. Minua oltiin kysytty mukaan juhannuksena Niken mökillä, jonka jälkeen olin odottanut koko reissua herkeämättä.

Kävelemme Kassun kanssa bussille ja saamme laitettua kassimme bussin tavaratilaan. Reissun päävastaava oli sanonut, että voisimme pitää tavaramme bussissa pelinkin ajan, kunhan vain tulisimme hakemaan ne ajoissa ennen bussin lähtöä takaisin Lahteen.

Kävelen Kassun edellä sisälle bussiin ja huomaan, että paikka alkoi olemaan jo aika täynnä, vaikka lähtöön oli vielä 15 minuuttia. Luulisi, että viimetipassa tulevia olisi enemmän.

Kerkeän kävelemään hieman yli puoleen väliin bussia, kunnes joku tarttuu minuun ja vetäisee viereensä. Tulen sellaisella ryminällä Saran viereen, että useampi pää kääntyy katsomaan meitä. Mahtavaa. Mulkaisen Saraa ennen kuin huvittunut virne nousee naamalleni ja nauramme molemmat. "Mukava nähdä sinuakin."

"Samoin. Ja muuten sori Kassu, mutta mä olen varannu jo kauan aikaa sitten istumapaikan Violan vierestä. Joten sä saat nyt kestää Nikkeä, vaikka kuinka paljon haluaisitkin istua tän upean muikkelin vieressä", Sara sanoo käännyttyään Kassun puoleen, joka on jäänyt käytävälle seisomaan penkkiemme viereen.

"Paluumatka on sitten mun", Kassu virnistää ja lähtee kohti bussin takaosaa. Käännyn katsomaan hänen menoaan ja näen, kuinka hän istahtaa Niken viereen. Heidän ympärillään on ilmeisesti aika paljon samassa joukkueessa pelaavia, sillä Kassu otetaan vastaan iloisten tervehdysten saattelemana. Daniel ja Ainokin näyttävät olevan takana.

"No se nähdään sitten", Sara mutisee ja käännyn takaisin paikalleni.

"Kyllä sä ehkä voit mun antaa yhden matkan Kassun vieressä istua", virnistän ystävälleni. "Miks me ei muuten olla takana? Aino ja Danielkin näyttää olevan siellä."

"En jaksa just nyt Niken juttuja yhtään. Se on ollut taas yksi vitun kusipää tämän menneen viikon ajan, mitä sä olet ollut poissa. Ja kerron sitten Helsingissä enemmän, kunhan vaan päästää meidän hotelliin, koska nyt en jaksa puhua siitä. Sen sijaan, mites sulla meni siellä sun serkuilla? Pikkulinnut ainakin lauloi, että et ole tainnut tehdä muuta, kuin jutellut Kassun kanssa", Sara sanoo kasvoillaan ilme, jonka taka-ajatuksista en edes halua ottaa selvää.

"Hyvinhän siellä meni. Oli ihana nähdä mun serkkuja, kun siitä oli jo niin pitkä aika, kun viimeksi nähtiin. Pyry ja Tuuli olivat hurahtaneet taas ihan hirveästi. Mua jotenkin pelottaa, että ainakin Pyry tulee kasvamaan musta ohi tässä parin vuoden kuluessa. Se oli vielä äsken sellainen kujeileva hunsvotti, mutta kohta se menee jo yläkouluun. Tuulikin oli kasvanut ihan älyttömästi ja varsinkin henkisesti. Siitä mun pienestä prinsessasta on kohta tulossa ihan äärettömän fiksu teini. Trust me, Tuuli tulee menemään vielä pitkälle sen elämässä", selostan ja alan kertomaan enemmän viikostani. Jossain kohtaa bussi lähtee liikkeelle ja matka kohti Helsinkiä alkaa. Odotan jopa innolla peliäkin, sillä koripallolla on edellään paikka sydämessäni.

"Sun serkut kuulostaa kyllä aika hauskalta seuralta", Sara toteaa kerrottuani koko viikosta. "Mutta sä et edelleenkään vastannut siihen, pitääkö pikkulintujen laulu paikkaansa."

Tunnen pienen punan nousevan poskilleni. Voi helvetti nyt sentään. "Ehkä... Ja älä katso mua noin! Sä itsekin juuri kuulit, että mä tein kyllä aika paljon kaikkea muuta, kuin vain juttelin Kassulle."