Die For You✅

Hukassa

Vaikka mikään muu ei entisellään olisi enää ollut, kyllä mä joinkuin vielä itseni tunsin. Mä nimittäin tiesin et vaikka kuinka pyhästi mä Tommille olisin luvannut, ei musta olis ollut menemään Nikon juttusille. Eikä ollut...

Raukkamaisesti mä olin vain raahautunut himaan edes ajattelematta sitä et olis pitänyt mennä jonnekin ihan muualle. Ehkä lääkäriin? Tai suoraan hautausmaalle odottelemaan viikatemiestä. Molempi parempi..

Hetkeäkään mä en osannut olla ajattelematta niitä kahta. En vaikka mä olisin laittanut kaiken multa liikenevän mielikuvituksen peliin. Näissä peleissä vaan ei tainnut mielikuvituksesta olla apua..

Mulla vain kaikui päässä Joonaksen sanat siitä miten se oli kertonut rakastavansa Nikoa. Kuinka mä enää tässä kohtaa voisin mennä sanomaan omista tunteistani yhtään mitään... ei niillä mitään merkitystä kuitenkaan ollut.

Niillä oli kaikki niin selvää ja seesteistä. En mä ajatellut sen vaikuttavan niin että Joonas yhtäkkiä tunnustaisikin rakkautensa mua kohtaan ja kaikki kääntyis yhdeksi suureksi unelmien täyttymykseksi.

En mä edes halunnut niin. Se rikkoisi vain Nikon sydämen ja se mies jos joku, oli liian hyvä rikottavaksi. Sen sydän ansaitsi vain toisen yhtä hyvän jakamaan kanssaan kaiken sen rakkauden. Ja juuri Joonas oli siihen täydellinen.

Kyllä mä varmasti vielä jonain päivänä löytäisin rinnalleni jonkun joka rakastaisi mua yhtä vilpittömästi kuin nuo kaksi toisiaan. Siihen mä jaksoin uskoa. Ja ennen kaikkea halusin uskoa. Siinä vain oli se yksi pieni mutta. Se joku ei koskaan tulisi olemaan Joonas...

Laahustin epätoivoisena keittiöön ja etsin itselleni jotain syötävää. Koko päivänä mä en ollut ehtinyt syömään yhtään mitään tai ennemminkin ehkä viitsinyt, miten vain asian halusi ilmaista..

Kaupassakaan mä en ollut käynyt yli viikkoon. Ja siltä mun jääkaappini näyttikin.. siellä oli pelkkä valo.. ihan kun mä en olis edes tiennyt mitä käsitteellä ravinto, tarkoitettiin. Puhumattakaan siitä, mihin sellaista käytettiin. Hengissä pysymiseen vai? Siinä tapauksessa sen unohtamisesta ei ollut haittaa..

Oli mulla näemmä puoli purkkia maitoa, ja siitäkin päiväys oli mennyt jo viikko sitten. Sen lisäksi löytyi voirasvan jämät purkin pohjalta ja pari paahtoleipää. Mä taisin olla aika hemmetin säälittävä tapaus...

Onnistuin löytämään kaapin perältä kovettuneen juuston ja muutaman siivun Tommilta joskus tänne jäänyttä kinkkua... kuivakaapista löytyi paprikan jämät. Mun mielikuvituksella ei niistä paljoa värkätty. Iskin ne yhteen ja laitoin mikroon pyörimään.

Mä en viitsinyt laittaa uunia päälle muutaman onnettoman leivän takia, joten mikroleivät sai nyt luvan kelvata. Ihan yhtä hyvin sekin lämmitti.

Viikon vanhaa maitoa mä en viitsinyt ruveta juomaan, joten tyydyin tällä kertaa veteen. Oli sekin parempi kuin ei mitään. Maidot sai kaataa viemäristä alas..

Mutta huomenna mun olis saatava itsestäni sen verran irti että mä raahautuisin kauppaan vaikka väkisin. Mulla ei ihan oikeasti ollut täällä enää yhtään mitään joten jos mä en ihan näillä näppäimillä tahtonut itseäni nälkään näännyttää, mun oli pakko lähteä ihmisten ilmoille.

Mikron merkkiääni ilmoitti mun onnettoman iltapalani olevan valmis, joten olis siis aika tuhota ehkä säälittävimmän näköiset lämpimät voileivät, mitä mä koskaan olin nähnyt. Ihan oikeasti.. ja mä olin sentään nähnyt kaikenlaista..

Parhaimpana Nikon kännisipulinakit. Se oli siis humalassa alkanut kokkaamaan ja tarkoitus oli tehdä nakkikastike mutta se ei jaksanutkaan paistaa kuin nakit puoliraa'aksi ja siihen päälle raakaa sipulia. Sittemmin se ei ole humalassa juuri kokkaillut..

Mun olis varmaan pitänyt tehdä montaa muutakin asiaa, kärkipäässä mennä kertomaan totuus. Pitäis varmaan pistää tekeille oman elämän bucket list... tuskin siitä silti mitään hyötyä mulle oli. En mä kuitenkaan koskaan suunnitelmissani pysynyt..

***

Kipu on tällä hetkellä melko infernaalinen :) Saatan kuolla, sillä huomenna homma leiman kanssa jatkuu :)