Die For You✅

Sattuu

"Mitä sanoit?" epäuskoinen ääni kysyi.

Se seisoi edelleen selkä muhun päin. Ja parempikin niin. En mä sitä silmiin olisi voinut katsoa kuitenkaan. Ihan tarpeeksi koville tämä otti jo muutenkin. Ilman sen intensiivisiä jääsilmiä. Kyllä sä ihan oikein kuulit..

"Mä oon rakastunut suhun" toistin.

Se kääntyi muhun päin ja katsoi järkyttyneen näköisenä muhun päin. Mä tiedän itsekin etten olisi saanut sanoa... niin eri asia tämä oli normaaliin tilanteeseen nähden. Mun olis pitänyt vain pitää koko asia omana tietonani ja kaikki olisi vielä kääntynyt kohti parempaa. Ihan totta! Olihan tunteidenkin joskus mentävä ohi jos niille ei saanut toivottua vastakaikua. Tai meidän tapauksessa ei niin kovin toivottua sellaista...

"Voi vittu Olli.." se huokaisi laskien katseensa lattiaan.

Voi vittu minä.. sinäpä sen sanoit.. niin kovasti mä itsekin toivoin pääseväni eroon näistä tunteista.. mä olisin voinut vaikka maksaa siitä.. ihan totta hei! En mä halunnut rakastaa varattua ihmistä... ihmistä jonka sydän kuului toiselle.. Ei se ollut ketään kohtaan oikein. Ei Joonasta, ei Nikoa.. eikä oikeastaan muakaan.

"Miks sä et voinut tajuta tätä puoli vuotta sitten?" se sanoi hiljaa.

Mitä taikaa sillä olis ollut? Kusessa se oli Nikoon ollut korviaan myöten jo siinäkin kohtaa, joten ei se mun tunteilla mitään olis tehnyt... mä olisin vain ollut se joka otettiin siksi aikaa et pääsi toisesta yli.. kun ei parempaakaan ollut tarjolla..

"En mä sulle siltikään olis kelvannut.. ei sillä ajan kanssa mitään tekemistä ole" huomautin. Joonas katsoi mua lähes loukkaantunut ilme kasvoillaan. Totuus se oli. En mä syyllistää ketään halunnut.. jos en mahtanut tunteilleni mitään minäkään, ei niille mahtanut Joonaskaan. Ja se vain oli hyväksyttävä. Vaikka se sielua riekaleiksi repikin.. pala kerrallaan.

"Sä kelpaat mulle just sellasena kun ootkin mut mä rakastan Nikoa..." se sanoi ottaen muutaman askeleen mua lähemmäs. Ihan kun mä en sitä olisi tiennyt jo valmiiksi... totta kai se rakasti. Niin sen kuuluikin. En mä uskaltanut edes ajatella saati sitten toivoa et tilanne olis toinen.

"Oo kiltti ja yritä edes ymmärtää.." se huokaisi.

Sitä samaa mä toivoin toiseen suuntaan.. kyllä mullekin ymmärrys olisi kelvannut. Kaiken tämän jälkeen tuntui vaan kohtuuttomalta edes pyytää sellaista. Itse mä olin tunteeni kehittänyt ja itse mä niistä selvitä sain. Ja sen mä kestin. Tavalla tai toisella, mutta kestin.

"Huomenta rakas!" iloinen tervehdys kuului vain muutaman askeleen päästä meistä. Sehän tuli kuin tilauksesta... ei tämä enää yhtään kiusallisemmaksi olisi voinut mennäkään.

Niko ilmestyi Joonaksen vierelle ja painoi kevyen suudelman tuon huulille. Juuri kun mä kuvittelin et en enää enempää voisi pohjalle painua... näköjään kipu oli pohjatonta. Sen voimaa ei sopinut aliarvioida. Se kosti sen kyllä kymmenen kertaa pahemmin. Se tuli huomattua...

"Olli, onks sulla kaikki hyvin?" se kysyi huvittuneen oloisena, kädet Joonaksen vyötäröllä. 

Toki! Sä suutelit juuri mun silmieni edessä miestä, kehen mä olin epätoivoisen rakastunut ja vain puoli minuuttia ennen sanonut asian sille ääneen. Totta helvetissä mulla oli kaikki hyvin! Niin hyvin et olis voinut vaikka riemusta kiljua... mä odotin jo jotain helvetin riemukulkuetta joka todisti rakkauden ilosanomaa. Voi vittu sentään!

"Ei tässä mitään..." kasasin itseni väkipakolla jotta sain sanottua edes jotain.

Tuskin se läpi olisi mennyt kuitenkaan. Se kysyisi mun lähdettyä asiasta Joonakselta ja sen jälkeen mä saisinkin odottaa himassa milloin se tulis haukkumaan mut alimpaan helvettiin ja heittäis mut pihalle bändistä. Se olis ollut ihan oikeutettua... jopa turhan lievää tähän nähden.

"Treeniksen sohva ei oo kivoin paikka nukkua.. mä lähden himaan" totesin toista suupieltäni varovasti kohottaen. Mä sentään yritin! Sitä tuskin oli vaikeakaan arvata miten helvetisti sekin sattui. Kaikki sattui! Koko elämä oli enää vain yhtä kivun peittelemää tuskaa... kulissia kaikki. Niin saatana väsynyt mä siihen aloin olla.

Taputin varovasti Nikoa olkapäälle mennessäni niiden ohi. Sulta mun olis pitänyt anteeksi pyytää... en mä Joonasta itselleni halunnut.. mun oli vain päästettävä ulos se, mitä sydämellä oli sanottavaa.. ihan totta, mä en olisi kestänyt enää hetkeäkään.. 

***

Draamaa draamaa draamaa! :)