Die For You✅

Miksi?!

*JOONAS*

Mä luin kolmatta kertaa edessäni olevaa kirjettä ja yritin käsittää mistä tässä oikein oli kysymys. Se oli jättänyt avaimensa tänne ja pöytä oli täynnä kirjeitä. Jokaiselle omat... ihan kuin se olis jättänyt hyvästit.. siihen mä en kuitenkaan halunnut uskoa. En missään nimessä.

Niko oli mennyt käymään vielä kaupassa ennen treenikselle tuloa ja mä olin halunnut tulla tänne jo etukäteen. Ihan kun mä olisin tiennyt et jotain ikävää oli tapahtunut. Vittu mikä noita mä olinkaan...

En mä tiennyt oliko Olli kirjoittanut jokaiselle saman tekstin vai oliko näissä joitakin eroja mutta sen mä tiesin et mun kyynelistä ei ihan heti loppua tullut. Enkä mä ollut ihan varma johtuiko ne enemmän vihasta vai surusta. Molempien sekoitus varmasti mutta surun ylikin mä uskalsin väittää kokevani vihaa. Ja kaiken vähiten Ollia kohtaan...

Mä en todellisuudessa tiennyt olinko mä enemmän järkyttynyt siitä et Olli oli suostunut lähtemään bändistä vai siitä, et miehen jättämän kirjeen mukaan Niko oli tämän kaiken takana. Enkä mä edes tiennyt koko asiasta.

Ihanko todella mies, jota mun olis pitänyt kutsua poikaystäväkseni.. elämäni rakkaudeksi.. oli mustasukkaisuutensa vallassa ajanut meidän parhaan ystävän pois.

Se ei ollut edes kertonut mulle keskustelleensa Ollin kanssa. Mies vain oli tullut himaan täynnä helvetillistä vihaa ja väittänyt mulle kirkkain silmin olevansa kunnossa. Vain huono päivä... niin se mulle oli sanonut. Ja minä tyhmä olin sinisilmäisesti uskonut. Yleensä sitä halusi uskoa mitä toinen sanoi. Varsinkin jos kyseessä oli ihminen johon sä todella halusit luottaa.

Ovi kolahti ja iloinen tervehdys kantautui mun korviini. Jollain oli selitettävää. Vaikka eipä sillä oikeastaan mitään merkitystä enää tainnut ollut. Kuinka mä olisin voinut jatkaa suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka oli salannut multa totuuden. Ja vielä tällä tavalla..

"Hei muru.. mitä nyt?" sen ääni sanoi.

Mä käännyin sen suuntaan ja näytin Ollilta saamaani kirjettä. Mulla oli mustaa valkoisella. Turha yrittää enää yhtään mitään. Tästä sä et selittelemällä pois luikerrellut. Ei tuo viesti paljoa selittelyille sijaa jättänyt.

"Sä ajoit Ollin pois" sanoin kylmästi.

Niko nappasi kirjeen mun kädestä ja luki sitä keskittynyt ilme kasvoillaan. Kuinka sä saatoit?! Niinkö vähän se muhun ja yhteen parhaista ystävistään luotti et oli valmis ajamaan toisen pois vain sen takia mitä se tunsi mua kohtaan.

"Vittu Niko! Sä veit multa ihmisen joka on kulkenut mun kanssa päiväkodista asti! Ja vaan siksi että sillä on tunteita mua kohtaan" huudahdin katkeria kyyneleitä nieleskellen.

Vaikka Olli ei suoranaisesti asiaa ollut lappusessaan sanonutkaan, kyllä mä rivien välistä osasin sen verran lukea. Nikon kanssa käyty keskustelu oli vienyt sen lopunkin itsetunnon.

"Nyt sä vähän ylireagoit" Nikon sanat sai mun suun loksahtamaan auki.

Ylireagoin? Miten mä ylireagoin asian suhteen kun aivan mun silmien edessä luki täysin selvästi et Nikon tahtoa kunnioittaen se suostui siirtymään sivuun.. Sinä, käskit sen pysyä erossa minusta.. ihan kun mulla ei olisi omaa tahtoa ollenkaan!

"Sä käskit sen pysyä musta erossa.. miksi?" ei mulla ollut muuta kysymystä.

Miten se saattoi kuvitella olevansa oikeutettu sanomaan jotain tuollaista.. mä voisin ymmärtää jos kyse olisi ollut jostakin lähes tuntemattomasta. Ollin sä olit kuitenkin tuntenut lähes puolet iästäsi...

"Mä olin tunnekuohun vallassa.. en mä sitä ihan niin tarkoittanut" Niko puolusteli.

Siitä ei ollut nyt hyötyä. Se ei tuonut Ollia enää takaisin. Pahoitella sai niin paljon kun siltä tuntui mut ei siitä mitään hyötyä ollut. Ei enää tässä kohtaa...

***

Jos eilen oltiin surullisia, nyt voidaan olla vihaisia :)