Die For You✅

Haasteita

Me istuttiin sohvalla jo lähemmäs kolmatta varttia ja halattiin vain toisiamme. Tässä me oltiin oltu puoli ikuisuutta ja varmaan jo vähän enemmänkin. Mä en ollut enää varma olisko mun pitänyt itkeä vai nauraa.. niin koomista tämä jo omalla tavallaan alkoi olemaan.

Eipä me juurikaan oltu koko asiasta edes puhuttu. Mä sanoin mikä on tilanne ja se vakuutteli vain tasapuolista rakkauttaan kaikkia meitä kohtaan. Enkä mä sitä hetkeäkään kehdannut epäillä. Sen kuuleminen vain sattui ihan helvetisti kun mä tiesin itse rakastavani sitä täysin eri tavalla. Juuri sillä samalla tavalla, jolla se rakasti toista miestä.

Juuri sitä ihanaa ja sydämellistä miestä, joka tälläkin hetkellä varmasti odotti omaansa kotiin. Täysin tietämättömänä siitä et yksi sen parhaista ystävistä oli juuri tunnustanut rakkautensa sen poikaystävää kohtaan. Mä tiesin itsekin olevani täysin paska ystävä ja sysimusta hirviö...

"Tietääkö kukaan muu?" se kysyi yhtäkkiä.

Sen itsensä lisäksi vain Tommi. Luottomies, johon mä turvauduin kun en enää itse tiennyt mitä tehdä tai minne mennä. Sillä oli aina vastaus kaikkeen ja se osasi kyllä auttaa vaikka tilanne olis ollut kuinka paha.

"Tommi" vastasin.

Se nyökkäsi vain ja siirtyi musta kauemmas. Oliko tämän ihan totta muututtava näin kiusalliseksi. Kuinka me pystyttäis enää tekemään töitä yhdessä jos ei osattu enää puhuakaan..

Ehkä asioilla oli tapana järjestyä kun aika kului. Toivottavasti tästäkin selvittäis. Oltiin me monesta muustakin selvitty. Yhdessä... nyt musta tuntui et tämä polku mun oli kuljettava yksin. Kukaan ei voinut mun puolesta tuntea näitä tunteita tai kantaa sitä syyllisyyttä, mikä kasvoi mun sisällä päivä päivältä. Josko se edes hieman olis rauhoittunut nyt kun Joonas jo tiesi missä mentiin..

Kovin pitkään tätä ei muiltakaan jätkiltä voinut enää pimittää. Niidenkin oli saatava vastauksia siihen miksi kaikki oli ollut niin takkuista ja vaikeaa viime aikoina.

Aleksi varmasti ymmärtäisi asian laidan. Se oli yhtä hyvin toinen mahdollinen, jolle mä olisin voinut kertoa. Tommi vain oli mulle enemmän veli.. niin monesta suosta me oltiin yhdessä noustu..

Joel taas ei käsittänyt rakkaudesta mitään joten se ymmärtäisi tämän varmasti helpommin kuin kukaan muu. Ei se koskaan jaksanut kiinnostua mistään tällaisesta..

"Sun on kerrottava myös Nikolle" Joonas sanoi.

Sieltä se viimeinen tuli.. jos joku, niin se tuli olemaan vaikeaa. Vaikka Tommi oli sanonutkin että kyllä Niko tajuais, mä uskalsin epäillä et se ei ollutkaan niin läpihuutojuttu. Mä pidin saavutuksena jo sitä, jos se ei kyseisen keskustelun jälkeen vihannut mua. Puhumattakaan siitä et mun kumpikaan silmä ei ollut musta tai nenä ollut poskella.

"Mä tiiän" huokaisin syvään.

Joonas näytti niin ymmärtäväiseltä. Mä en ymmärtänyt miten se oli edes mahdollista kun mä en ymmärtänyt itsekään itseäni. Miten joku muu saattoi ymmärtää...

"Mä oon niin pahoillani että oon aiheuttanut sulle tällasta" se sanoi hiljaa.

Vaikka tilannetta olis katsonut miltä tahansa kantilta, mä en nähnyt yhtä ainutta syytä sille miksi Joonaksen olis pitänyt pyytää anteeksi. Mun tässä olis pitänyt anoa anteeksiantoa joka suunnalta. Enkä mä edes ansainnut sitä..

"Sun ei tarvii olla pahoillasi yhtään mistään" sanoin lohduttaen.

Se vain nyökkäili, vaikka katse kertoikin jotain ihan muuta. En mä missään vaiheessa halunnut sen tuntevan syyllisyyttä mun tunteista. Ihan omaa heikkoutta ne olivat...

"Ehkä sun on parasta mennä takaisin Nikon luo" huomautin.

En mä sitä pois tahtonut ajaa mutta mun vain oli saatava käsitellä näin pienessä hetkessä kasaantunutta suurta tapahtumien sarjaa hetki omassa mielessäni. Kunnes mä taas olin valmis kertomaan seuraavalle asianosaiselle.

"Pärjäätkö sä?" se kysyi huolissaan.

Näin mä olin pärjännyt jo pitkän aikaa. Miksi siis tämä olisi poikkeus. Totuudenhan piti vain helpottaa asiaa. Kyllä mä pärjäisin...

"Ainahan mä" huomautin hennosti hymyillen.

Se ei tainnut vakuuttaa Joonasta kovinkaan paljoa. Mutta mä tiesin sen uskovan kyllä kun mä sille sanoin. Ei sillä ollut tapana kyseenalaistaa. Jos mä jotain sanoin, siihen se uskoi.

"Soita jos tulee jotain" se sanoi.

Vaikka mä tiesin sen tarkoittavan vain hyvää, ei se auttanut mitään. Oikeastaan mitä vähemmän mä sen kanssa tekemisissä olin, sitä parempi. Vaikka enhän mä vältelläkään olisi halunnut. Voi minkä sopan mä olinkaan mennyt keittämään...

***

En ymmärrä taas yhtään :) Tää osa ei ollu ees mitenkään masentava mut oon silti aivan sad täällä :(