Die For You✅

Rauhoitu

"Kauan sä oot tienny?" kysyin hetken rauhoituttuani.

Mä olin edelleen Tommin kanssa ulkona ja annettuani kyynelille hetkellisen vallan, olin mä saanut jo hieman kasailtua itseäni. Juuri sitä mä kaipasin... tunteiden purkamista..

Se oli ollut hiljaa vieressä ja antanut mun itkeä, antanut mun huutaa.. näyttää kaikki se vitutus, ikävä, suru, viha ja turhautuminen mikä mun sisimmässä pyöri hurrikaanin lailla. Ja sitä mä tarvitsin enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. Harmi vain että se ei tuonut Ollia takaisin.

"Mä olin tietääkseni ensimmäinen. Hetken siis kauemmin kuin sä" Tommi vastasi.

Toisaalta sama se mulle oli kuka tiesi ja kuinka kauan kun ei se lopputulosta enää miksikään muuttanut. Mä todella toivoin Nikon käsittävän et meidän juttu oli ja meni... tämän myötä se vain ratkaisi kaiken.

Ainut asia mitä mä tällä hetkellä halusin, oli saada Olli takaisin. Ja mä voin vannoa vaikka oman henkeni kautta et sen mä myös tekisin. Mä hakisin sen miehen vaikka kiven kolosta. Enkä mä edes liioitellut. En tällä kertaa.

"Hei.. kyllä se takaisin tulee" Tommi lohdutti.

Se laski kätensä mun olkapäälle ja antoi rohkaisevan hymyn. Niin paljon kun mä olisinkin tahtonut tuohon uskoa, mä en jaksanut nähdä siihen mitään syytä. Rehellisesti sanottuna, mä ymmärsin nyt enemmän kuin hyvin miksi se oli tehnyt tämän päätöksen. Jos mä olisin ollut sen kanssa samassa tilanteessa, mä en olisi tehnyt mitään toisin.

"Niin.. paitsi että ei tule" huomautin.

Joku saattaisi sanoa mua pessimistiksi mutta mä olisin enemmänkin luonnehtinut olevani realisti. Sen lisäksi että sen sydän oli särkynyt, sen paras ystävä oli kääntänyt sille selkänsä ja sanonut jotain sellaista mitä ei kenenkään olisi kuulunut kuulla tuollaisessa tilanteessa. Mä ymmärsin sen ratkaisun paremmin kuin hyvin.

"Kyllä se tulee. Mutta vasta sitten kun se kokee olevansa valmis" mä en voinut käsittää kuinka Tommi saattoi olla asiasta noin varma. Mitä sen omassa kirjeessä oli oikein lukenut kun se oli noin tyyni?!

Mä sain omastani sellaisen käsityksen et se mies oli kadonnut jäljettömiin. Se harkitsisi erakoituvansa muusta maailmasta ja et siihen ei saisi enää milloinkaan yhteyttä. Kukaan ei saisi tietää missä se oli.

"Mun pitää lähteä etsimään sitä" sanoin päättäväisenä.

Irtauduin seinästä ja olin täysin valmis ponkaisemaan näiltä sijoiltaan matkaan. Niko ei tekisi elettäkään sen eteen enkä mä usko et Olli sitä olisi halunnut edes nähdä. Jonkun oli jotain tehtävä ja tässä kohtaa mä olin ainut joka pystyi asialle jotain tekemään. Ainakin mä halusin uskoa olevani...

Tommi nappasi mua molemmista olkapäistä kiinni ja työnsi takaisin kiinni seinään. Se jätti mut täysin vaille mahdollisuuksia pistää edes vastaan.

"Ei muuten pidä" se sanoi.

Ihan kuin se ei olisi edes halunnut Ollia takaisin. Olinko mä jumalauta ainut jolla oli sitä ikävä?!

"Annat sille aikaa. Mä lupaan tulla sun mukaan mutta ei vielä" mies jatkoi.

Pistä siinä vastaan kun lähes kaksi metriä pituutta omaava alfa kertoi faktoja ja pakotti sut taipumaan tahtoonsa vain pelkällä katseellaan.

"Oot sä valmis palaamaan sisälle?" se kysyi.

Mä huokaisin turhautuneena ja nyökkäsin. Kyllä mä olin valmis. Niin valmis kun nyt tässä kohtaa mahdollista oli. Se oli sitten ihan oma lukunsa miten mä siitä selviäisin. Mä en pystynyt antamaan takuita siitä ettenkö mä olisi voinut hyökätä Nikon kimppuun ja takoa sen silmät mustiksi. Kyllä mun vihani oli aiheellinen ottaa ihan tosissaan kun oikea tilanne tuli... ja juuri nyt sellainen tilanne oli.

***

Jatketaan tällä nyt kun kerran kulkee :)