Die For You✅

Yöllisiä keskusteluja

Vaikka mä tiesin alusta alkaen et mä en tulisi saamaan unta, silti mä erehdyin yrittämään. Ja se yritys kariutui aggressiiviseen yliajatteluun. Milläköhän konstilla siitäkin pääsisi eroon.. tuskin ajattelemalla ainakaan..

Nousin turhautuneena istumaan ja katsoin kelloa. Ei se ollut vasta kuin puoli yksi. Vaikka mä olin tässäkin pyörinyt jo varmaan kolme tuntia.. Ja musta tuntui et oltais oltu jo menossa kovaa vauhtia kohti aamua. Tästä tulisi vielä aivan helvetin pitkä yö...

Nousin ylös ja päätin käydä ensimmäistä kertaa tämän yön aikana juomassa. Siitä sai alkaa pitää jo tukkimiehen kirjanpitoa et kuinka monesti mä tästä vielä nousin. Milloin mitäkin tekosyytä apuna käyttäen. Ne mä kyllä hallitsin!

Nappasin tiskialtaan yläkaapista juomalasin ja aloin aiheuttaa yleistä pahennusta. Veden lorina hiljaisessa asunnossa oli yksi vittumaisimmista asioista. Tämän taloyhtiön putkistot tietäen.. Tämä oli samaan verrattavissa kun huutaisi rappukäytävässä keskellä yötä. Sen mä voisinkin mennä tekemään seuraavaksi.

Mä olin ehtinyt jo unohtaa et täältä oli turha kuvitella saavansa kylmää vettä ennen puoli tuntia kestäneen odotuksen päätteeksi. Jos Joel ei vielä ollut naapureitaan suututtanut, mä tein sen nyt miehen puolesta.

Mua risoi moinen odottelu joten mä tyydyin siihen mitä vesihanasta tuli. Haaleaan, lähes juomakelvottomaan veteen. Toisaalta se sopi kyllä mulle. Kelvoton mä olin itsekin. Ei mua huvittanut seisoa tässä seuraavaa puolta tuntia odottelemassa josko se vesi joskus siitä kylmenisi. Helvettikin jäätyi ennen sitä!

Kaadoin puoli lasia lähes lämmintä vettä alas kurkustani ja irvistin perään. Tämä oli ihan yhtä paha kuin huoneenlämmössä seissyt kalja. Hyi helvetti, pelkkä ajatuskin kuvotti...

Jätin lasin tiskialtaaseen ja lähdin hiippailemaan takaisin olohuoneen sohvalle. Taisin mä saada tässä muutaman minuutin kulumaan... josko mä seuraavaksi menisin vaikka käymään vessassa.. tai sit mä menisin häiritsemään Joelia. Sen mä voisin kyllä tehdäkin!

Jätin siis suunnitelmat sohvalle palaamisesta siihen paikkaan ja suuntasin kohti Joelin makkaria. Huoneen ovi oli hieman raollaan ja mä yritin kauempaa kurkkimalla saada selkoa siitä, oliko mies unessa vai valvottiko elämän suuret kysymykset sitäkin. Todennäköisesti..

"Nukut sä?" kysyin hiljaa.

Se vaihtoi asentoaan ja nosti päätään tyynyltä. Et ilmeisesti.. siltä sekin näytti kuin ei olis vielä yhtään nukkunut. Se taisi olla meidän jokaisen yhteinen ongelma tänä yönä. Oltaispa siitäkin voitu kärsiä yhdessä. Kaikki oli aina porukassa huomattavasti kivempaa. Jopa kärsimys!

"En tosiaan.." se vastasi päätään pudistaen ja nousi istumaan.

Se kasasi tyynynsä vasten metallista sängynpäätyä ja nojasi niihin. Silmistä päätellen se oli ollut hereillä ihan yhtä pitkään kuin minäkin. Sille tosin uniongelmat oli huomattavasti tyypillisempiä kuin mulle..

"Saanks mä tulla viereen?" kysyin.

Se nyökkäsi ja teki mulle tilaa sänkyyn. Raahauduin sen vierelle ja nojasin kylmään sängynpäätyyn. Eikä hetkeäkään ettenkö mä olisi miettinyt Ollia. Missä se oli, miten se jaksoi.. mä saatoin vain toivoa et sillä oli kaikki edes jotakuinkin kunnossa.

"Säkään et vissiin saa unta" se sanoi.

En toden totta saanut.. ainut edes teoreettisesti mahdollinen hetki unohtaa ja olla ajattelematta koko helvetin tilannetta. Unohtaa pieneksi hetkeksi ja keskittyä taas aamulla ajattelemaan. Mutta liikaahan se oli pyydetty. Kyllä mä sen tiesin.

"En mä saa Ollia mielestäni" huokaisin ja kiskoin Joelin päällä olevaa peittoa itselleni. Mies katsoi muhun mietteliäänä ja vaikutti siltä kun sillä olis ollut heitettävänä kysymysten sarjatuli mua kohti. Anna tulla vain.. ei tässä muuta ollutkaan kuin aikaa.

"Mä oon aika pihalla koko asiasta mut oliks teillä jotain juttua?" Joel kysyi.

Se oli melko harhaanjohtavasti ilmaistu. Yksipuolista juttua lähinnä mutta ei se silti vähentänyt sitä arvoa yhtään, kuinka paljon mä Ollista välitin.

"Se oli kai jo pidemmän aikaa ollut ihastunut muhun" kertasin sitä vähää, mitä mä sen kanssa käydystä keskustelusta muistin. Se kun tuntui tässä hetkessä niin kovin kaukaiselta vaikka ei siitä todellisuudessa kovin kauaa ollut ehtinyt edes kulua.

"Kyllä mä sen tajusin mutta entä sä?" sen kysymys sai mut hämmentymään.

Kyllähän se tiesi mun olevan Nikon kanssa. Tai siis olleen.. eihän meitä enää ollut. Niin kauan mä olin meistä haaveillut et en olis voinut edes kuvitella ketään muuta. Nyt mä tunsin sillä saralla vain tyhjää...

"Niko on ollut mulle kaikki. En mä oo osannut ajatella muita" vastasin.

Ja niin se oli. Nyt kai mun pitäisi taas avata silmäni uudelleen ja katsoa eteenpäin. Vaikka eihän siitä päässyt yli eikä ympäri.. kyllä mun oli Nikon kanssa tämä sotku selvitettävä. Sen mä tiesin sanomattakin. Enää enempää mä en halunnut tätä porukkaa repiä erilleen.

"Ajan kanssa kaikki selviää. Usko vaan" siinä saattoi tulla sanat joita ei ihan heti olisi uskonut kuulevansa Joelin suusta. Ikuinen pessimisti, joka ei milloinkaan uskonut siihen et jokin asia oli tarkoitettu menemään niin kuin se meni. Niin ne tilanteet muuttui. Ja juuri parempaan suuntaan.. niin mä ainakin halusin uskoa. 

***

Syviä pohdintoja meneillään :)