Kerro kun lähdet

Nina

Käsissäni oli hedelmän kuorimisen jäljiltä voimakas sitruksen tuoksu, joka tarttui myös pöydälle kohtalokkaasti eteeni vierekkäin asettelemiin leikkeisiin. Pyyhin nahkean tuntuisia sormenpäitä housuihini saadakseni vahamaisen pinnan pois. Tuolin istuimen reuna painoi takareisiin pahasti, kun nojauduin lähemmäs kuvia. Tuijotin vuoroin Terhin kuvaa, sitten otsikkoa. Sekään ei auttanut. Terhi ei ollut erityisen silmiinpistävän näköinen, joten hän olisi periaatteessa voinut kävellä vain lautalle ja lautasta mantereelle ilman, että häneen kiinnitettiin mitään huomiota. Hän oli 167 senttimetriä pitkä, hänellä oli mahongin sävyiset keskipitkät hiukset ja oli normaalivartaloinen. Arveltiin, että hänellä oli yllään kevyt tuulitakki, mutta siitäkään ei oltu varmoja, kuten ei siitäkään oliko kotoa kadonnut tavaroita hänen mukanaan. Kaikki oli keskivertoa. Katoaminen olisi helpompi hyväksyä jos ihminen oli sen luonteinen, että hänelle odottikin tapahtuvan jotain pahaa tai arvaamatonta. Jos esimerkiksi Aaronille olisi käynyt sama, ei vapaaehtoisia etsintäpartioita olisi todennäköisesti ollut liikkeellä lainkaan. Oliko se tasapuolista? Ei tietenkään, mutta niin vain ihmiset toimivat, vaikka kuinka halusivat vaikuttaa ja vakuuttaa muut tasa-arvoisuudestaan. Repäisin uuden mandariinilohkon irti toisesta, siitä roiskui pisaroita lehtileikkeille. Painelin niitä sormenpäillä turhaan kuivemmiksi.

Olin vältellyt Mikoa ja Aaronia, en tiennyt kumpaa enemmän. Katumus tuli jälkijunassa. En varsinaisesti hävennyt sitä, että olin maannut Aaronin kanssa, mutta häpesin sitä etten ollut riittävän aikuinen myöntämään sitä ystävälleni. Miko oli kuitenkin alkanut tajuta välttely-yritykseni, sillä tältä saapunut viides viesti oli jo pelkkä kysymysmerkki. En ollut tilivelvollinen tekemisistäni millään lailla, mutta koin että pyydettyäni Mikon tänne asti Terhin vuoksi, minun olisi kuulunut toimia oikein. Olla parempi.

Näin Aaronin jo tämän mennessä kaupan matalista oviporteista sisälle, ja ennustin hänen tulevan kassalleni vain käydäkseen hermoilleni. Kädet lompakkoa taskuista kalastellen Aaron lopulta astelikin hyväntuulisena jonoon, ja latoi kahvipaketteja liukuhihnalle. En viitsinyt edes tervehtiä. Hän oli ollut minua kohtaan vain mukava, joten turhautumiselleni ei ollut syytä.

"Tää tarjous on oikeastaan kaksi per talous", huomautin. Piippasin vain kaksi kahvipakettia ja pysäytin hihnan.

"Ei kai sua oikeasti kiinnosta?" Aaron yritti. Ei kiinnostanutkaan, mutten jaksanut ajatella työssä sellaisia asioita kuin miksi asiat tehtiin tietyllä tavalla, tai miksi välitin siitä käyttikö joku tarjouksia väärin hyväkseen. Sen jälkeen piippasin loputkin kahvipaketit, tuntien Aaronin herkeämättömän katseen. Pidin katseeni visusti kohti omia käsiäni, ponnarilta karannut hiussuortuva kutitti poskipäätä, ja pyyhkäisin sen pois kasvoiltani. Latelin hänelle hinnan, jota hän tuskin edes kuunteli. 22,36€.

"Tuletko milloin käymään?" Aaron kysyi vaivattomasti, repäisi lopulta kuitin itselleen ja rypisti sen palloksi taskuunsa.

"Mulla on töitä", selitin. "Ja vaikkei olisi: en tulisi." Jos hän ajatteli ottavansa minut itsestäänselvyytenä, voisi pieni näpäytys olla paikallaan.

"No huh, anteeksi että kysyin." Aaron vaikutti yllättyneeltä etten lähtenyt leikkiin mukaan, mutta jonossa oli muitakin asiakkaita, jotka eivät halunneet kuulla hänen huonoja iskuyrityksiään. Tavallaan olin otettu, että joku huomasi minut ja haki huomiotani, vaikka sillä ei tainnut olla mitään tekemistä persoonani kanssa. Voitto kai sekin oli. Eikä kieltäytymisellä ollut sen kaltaista vaikutusta kun toivoin, Aaron ei ollut millänsäkään.

"Ilmottele jos mieli muuttuu."

Käänsin katseeni seuraavaan asiakkaaseen, mutta seurasin sivusilmällä kun Aaron käveli ulos kaupasta pää pystyssä, välittämättä torjutuksi tulemisesta. Puuskahdin ja hymyilin opitusti seuraavalle asiakkaalle, joka vilkaisi sen verran, että tunsin olevani ihminen enkä robotti.