Kerro kun lähdet

Korhonen

Vanhin lapsi oli taas kipeänä, mutta luojan kiitos sen ikäisen takia ei tarvinnut jäädä kotiin vahtimaan. Aina kun yksi tervehtyi, tuli toinen kipeäksi ja ralli jatkui. Työpaikka oli toiminut pakopaikkana, toisena kotina, silloin kun kaikki olivat olleet vielä eskari- ja päiväkoti-iässä. Rakastin lapsiani, ja mielestäni olin kelpo isä, yritin ainakin kovasti. En halunnut olla se perinteinen poissaoleva etäinen hahmo, mutta yrittäjänä tuntui joskus, että se oli melkein pakonsanelema laki.

Kiillottaakseni hyvä isä -palkintoa, yritin toimia tukipilarina Aaronillekin. Mies tiesi, että oli saanut erityisen mahdollisuuden tullessaan töihin minulle, ja yritti kaikkensa että sai maksettua kiitollisuuden velkansa takaisin. Toivoin, että olisin voinut tehdä tai sanoa enemmän, koska Aaron oli vain eksyksissä, sen näki kuka tahansa. Mitä kauemmin tunsin hänet, sitä enemmän näin itseäni siinä nuoressa miehessä, joka oli niin turhautuneisuuden sokaisema, ettei nähnyt sitä välttämättä enää itsekään. Aaronille olisi tehnyt hyvää lähteä saaresta, mutta samalla toivoin, että minulla olisi riittävästi aikaa korjata se, mitä Aaron oli joutunut oppimaan kasvaessaan isänsä varjossa. En halunnut, että poika koskaan ajattelisi itseään Samuelin kaltaisena, kaiken ympäriltään tuhoavana voimana.

Sampalla oli ollut nuoruudessaan energiaa ja pilkettä silmäkulmassa saman verran kuin Eliaksella ja Aaronilla yhteensä. Eikä hänen oma isänsä ollut paljoa parempi. Hän ehkä joi vähemmän, mutta antoi remmistä senkin edestä. Liityimme totta kai kovanaamoina tunnettujen porukkaan jo yläasteella, eikä mennyt kauaa kun liiketilojen ikkunoiden rikkominen ja töhriminen oli mielenkiintoisempaa kuin koulunkäynti. Minä en koskaan ajatellut, että jatkaisimme sitä rataa aina, mutta Samppa ei osannut käyttää jarrua missään. Ja Anita vain kuunteli ja kesti. He olivat liimautuneita toisiinsa nuoresta pitäen. Olin jo tuolloin sitä mieltä, että Anita saisi paremman, mutta Sampassa vetosi moottoripyörät ja revityt housut. Varastettu alkoholi ja kauniit lupaukset. Ja joskus kun vietimme yhteisiä kesiä mökillä, mietin miten tekisi mieli lyödä Sampalta hampaat kurkkuun ja osoittaa, ettei hän omistanut maailmaa kuten kuvitteli. Tärkeintä nyt oli kuitenkin se, ettei Aaronin tarvinnut elää sen miehen kanssa enää päivääkään.

Kun Samppa oli ensimmäisen kerran kertonut Anitan olevan raskaana, tuli minulle niin huono olo, että jouduin käydä oksentamassa kesämökin pusikkoon. Koiranputket muuttuivat rusehtavan punertaviksi juomista ja grilliruoasta. Syytin alkoholia, mutta olimme minun mielestäni vasta teinejä, enkä todellakaan nähnyt heitä kumpaakaan vanhempana. Tuolloin en edes osannut ajatella olevani joskus mahdollisesti isä - tai halusinko edes lapsia. Olimme Johannan kanssa odottaneet niin myöhään, että aloimme jo miettiä voisimmeko edes saada lapsia vaikka yrittäisimme. Olihan niitä sitten siunaantunut.

Kun Elias sitten syntyi, nyökyttelin nuoren pariskunnan valinnoille myöntelevästi. Ei sokea voinut ohjata sokeaa. Mutta kyllähän sen näki nyt miten he olivat vanhemmuudessaan onnistuneet: Elias käyttäytyi kuin isänsä. Se oli varmasti hyväksynnän hakemista ja ihailua, jota ei koskaan saanut takaisinpäin. Samppa ei ymmärtänyt lapsista tai kannustavasta kasvatuksesta tuon taivaallista, vaan Elias kulki mukana baareissa ja autoharrastajien tapaamisissa kuuntelemassa isänsä roiseja ystäviä. Tuntui, ettei Samppa oikein tiennyt vihasiko vai rakastiko lapsiaan. He muistuttivat häntä heikkouksista, joita hänellä ei saanut olla.

Ei mennyt kauaa, kun Anita kertoi minulle tällä kertaa itse olevansa jälleen raskaana, ja pyysi minua pojan kummiksi. Vastasin myöntävästi, koska en osannut kieltäytyäkään. Kai se oli joku kunnia, josta ei sopinut kieltäytyä. Sitten, yhtenä humalanhuuruisena iltana Samppa hourusi miten hän epäili, ettei Aaron ollut hänen poikansa lainkaan. Pala nousi kurkkuun, koska tiesin että Anita oli hakenut rakkautta muualta, minulta, kun ei sitä Sampalta saanut. Pystyikö siitä edes Anitaa syyttämään? Jossain vaiheessa olin Sampan ystävä vain, koska se tarkoitti että voisin viettää aikaa myös Anitan kanssa Tyydyin siihen osaan, koska saarella oli vaikea pysyä kokonaan erossakaan. Pidin huolen, etteivät ruhjeet päässeet koskaan liian pahoiksi. Lupasin tekeväni jotain jos se menisi liian pahaksi, mutten tehnyt. En onnistunut suojelemaan poikia tai osannut auttaa Anitaa tavalla, jonka hän olisi ottanut vastaan.

Siksi katsoin edelleen Aaronia, kuin voisin paljain silmin selvittää voisimmeko olla samaa lihaa ja verta. Mitä enemmän etsin, sitä vainoharhaisemmaksi tunsin tulevani. Oliko hänellä samat harvalukuiset auringon päivettämät pisamat kesäisin? Työskennellessämme kohteissa rinta rinnan, pistin merkille miten hänen kätensä olivat kuin omani. Niiden samankaltainen vankkuus saattoi johtua työstäkin. Samppa ei koskaan antanut konkreettisia todisteita, ettei Aaron olisi ollut hänen poikansa. Sen lisäksi, että poika ei hänestä ollut riittävän kusipää ollakseen hänen poikansa. Ei hänellä ollut vanhempien tummanruskeaa hiustakaan, ja nähdessäni miten Aaronin hiukset jäivät vaaleammaksi ja menettivät iän myötä suoruutensakin, epäilykseni vahvistuivat. Olin kuitenkin hiljaa, kaikesta ei aina kannattanut tehdä numeroa.

Oli miten oli: jos Aaronin todellinen isä oli joku muu - tekisin mitä vain että poika saisi tietää sen, ettei hänessä ollut edes geneettistä yhteyttä otaksuttuun isäänsä, johon hän aina vetosi syypäänä siihen että oli tuomittu epäonnistumaan.