Kerro kun lähdet

Aaron

Mikon ja Eliaksen kommunikointia - tai ennemminkin kommunikoimattomuutta oli huvittava seurata. He istuivat olohuoneen vastakkaisilla nojatuoleilla ja katsoivat hiljaisuudessa kumpikin joko käsiään tai lattiaan. Molemmat kääntyivät helpotuksesta suuntaani kun lattialauta narahti ovensuussa jalkojeni alla.

"Pistin saunan päälle."

He vaikuttivat siltä kuin saivat viimein henkeä toisiltaan. Elias kampesi itsensä heti ylös.

"Menen heti."

"Ei siellä vielä mitään kunnon löylyjä saa", huomautin, mutta Elias ei kuunnellut. Hän harppoi portaat ylös, joka toinen porras jääden välistä kuten aina siitä lähtien, kun kasvoi riittävän pitkäksi, että pystyi siihen. Elias puolestaan puri kynsiään, nyt kyyrymmässä kuin aiemmin hänet nähdessäni.

"Oli sen verran luonnollisen kuuloiset keskustelut teillä ettet varmaan mee veljen kanssa samaan saunaan?" kysyin. Sain kun sainkin Mikon suupielen nykäistyä ylöspäin.

"Äh, en vaan ymmärrä mitä se haluaa musta", Miko puolustautui.

"Tuskin yhtään mitään."

Istuin alas viereiselle istuimelle, jota Mikon petivaatteet eivät peittäneet.
"Se on vaan Elias. Ei siitä kannata välittää."

Miko nyökytteli, muttei edelleenkään ollut vakuuttunut. "Se ei edes tunne mua ja silti tuijottaa kuin olisin suunnilleen tappanut sen kissan sen silmien edessä."

"Sun onneksi se ei pahemmin välitä eläimistä. Hyvä jos omasta lapsestaankaan."

Mikon silmät laajentuivat. "Sillä on lapsi?"

Vaikea sitä oli kuvitella, ja vielä vaikeampi oli sanoa kuinka paska tai kiitettävä Elias oli isänä todellisuudessa, sillä minulla ei ollut kummempaa hinkua tavata lasta, eikä Elias sitä ollut koskaan ehdottanutkaan. Toistaiseksi lasta ei oltu otettu ainakaan huostaan, joten olettaa saattoi että ainakin lapsen äidillä oli asiat hallinnassa. Hyvin mahdollista oli myös, että lapsen äiti oli kieltänyt Eliasta esittelemästä lastaan meille, sillä edes ristiäiskutsu ei löytänyt perille postilaatikkooni. Kiitin mielessäni, ettei myöskään hääkutsu. Ainakaan siitä virheestä Elias ei ollut ottanut mallia vanhemmistamme.

Kun Elias lopulta tuli pois kylpyhuoneesta nahka entistä punertavampana, jalat tungettuna isän tohveleihin, jotka se oli kaivanut jostain kylpyhuoneen uumenista, se tassutteli yläkertaan poikkeuksellisen rauhallisesti.

"Mä menen, tuutko sä?" kysyin Mikolta, joka näytti lähes nukkuvan istualteen sohvalla, kädet supussa. Miko ei edelleenkään avannut silmiä, mutta suu avautui raolleen:

"Ihan kohta. Viisi minuuttia."

Olin melkein varma, että hän nukahtaisi ennen kuin nousisi yhtään mihinkään. En kuitenkaan jäänyt odottamaan häntä.

Muutoinkin lämmin ilma teki olosta entistä tukalamman ja vaatteet tuntuivat kosteilta jo ennen kuin ehdin saada niitä yltäni. Otin kummallekin uuden pyyhkeen esille siltä varalta, että Miko sellaisen halusi. Suihkutilassa tummat kaakelit tekivät tilasta hämyisen, saunan spottivalot olivat päällä ja ne valaisivat vain heikosti lasin läpi pesutilaa. Silläkään tunnelmavalaistuksella ei oltu pelastettu tämän perheen välirikkoa, mutta se oli ollut toiveikas ajatus saunaa remontoidessa.

Kuulin miten Miko lopulta avasi kylpyhuoneen oven istuessani itse lauteille. Hän huikkasi käyttävänsä minun shampootani. Olin tosin jo aikaisempina päivinä haistanut, että hän oli käyttänyt sitä. Kosteus nousi ihon pintaan nopeasti ja nojasin takaseinään silmät suljettuina. Lämpötila oli Eliaksen jäljiltä miellyttävä. Mietin miten vielä ala-asteella perheen kanssa saunoessa olin istunut aina toisiksi matalammalla lauteella. Kun siirryin ylimmälle lauteelle vanhempieni seuraksi ennen Eliasta, kaatoi hän limuni pitkin saunan lattiaa niin, että tölkin kalahtelu kaakeleita vasten soi korvissa vielä pitkään. Siinä oli riittänyt siivoamista ja Eliaksella tukkapöllyn myötä vetisiä silmiä kuivattavaksi. Se oli myös ensimmäinen kerta kun muistan nähneeni isäni käyttävän fyysistä voimaa Eliaksen kurittamiseen. Muistelin, että jostain syystä se olin minä joka pyysi Eliakselta anteeksi. Tunsin, että minun piti tehdä niin, koska Eliaksenhan olisi kuulunut siirtyä aikuisten lauteelle ennen minua. Sen jälkeen meni useampi viikko ennen kuin Hurmeiden talossa lämmitettiin saunaa uudestaan, eikä montaa vuotta siihen, että jokainen istui siellä yksin selkä kumarassa miettimässä omaa epäonneaan.