Kerro kun lähdet

Elias

tw/ varmuuden vuoksi laittelen, että luku sisältää loukkaavaa kielenkäyttöä

Ennen tunnustamista oli pakko käydä siellä, minne olin isän jättänyt. Ikään kuin hän olisi voinut nousta sieltä ja kävellä pois omin jaloin. Pelkäsin, että joku päivä toisella puolella maailmaa isä tulisi vastaan, katsoisi niillä väsyneillä verestävillä silmillään, nauraisi paskaisesti miten epäonnistuin jokaisessa asiassa mitä yritinkin. Edes vanhaa juoppoa en saanut päiviltä. Kutsuisi alkoholin paksuntamalla sekä tahmaamalla äänellään nimeltä. Elias kuulosti silloin vain pehmeältä suhinalta. Melkein samalta, mitä silloin kun hän oli vasta sammunut ja kuorsaus ei ollut ehtinyt alkaa. Hän onnistui tekemään elämästäni helvettiä yhtä lailla elossa kuin kuolleenakin. En kestänyt enää tuntea hänen vähättelevää, syyllistävää katsettaan jossain korvan ja olkapään välillä.

Otin taksin ja pyysin kuskia jättämään minut sopivan matkan päähän paikalta. Sijaintia oli vaikea unohtaa, olin kyllä yrittänyt vuosien aikana. Pohdin epäilikö kuski siinä vaiheessa jotakin omituista olevan tekeillä, sillä kukaan ei ottanut taksia keskelle metsäteiden labyrinttia. Maksoin hänelle hiukan ylimääräistä, kuin hän olisi salaisuudessani mukana. Oletin, että hän myöhemmin saisi tietää kyydinneensä tappajan rikospaikalle ja potisi huonoa omaatuntoa. En tiedä tarkkaan kuinka kauan seisoin siellä tuntematta oikeastaan mitään. En katunut tai liioin ollut tyytyväinen siihen mitä olin tehnyt. Taksikuski toivotti hyvää kesän jatkoa ja vastasin kohteliaasti samoin. Sitten menin baariin tietäen, että kaikki olisi ohi kun nostaisin tuopin ja kertoisin isän vanhoille tutuille sen, mitä he olivat aina mielessään uskoneet. Hurmeet olivat väkivaltaisia ja idiootteja. Nyt myös tappajia. Kenenkään ei tarvinnut soittaa poliisille, en halunnut aiheuttaa harmia. Isän vanha ystävä Peter oli ainoa, joka epäili että puhuin vain läpiä päähäni humalassa. Hän lopetti juomisen ja työnsi tuoppinsa kauemmaksi itsestään, kun toistin, etten vitsaillut.

Kun viimein pääsin vakavan katseen ja kynää sormissa pyörittelevän virkailijan eteen, hän kysyi kaiken niin tarkkaan, että aloin hermostua. "Aloita alusta, kerro kaikki mitä muistat. Niin tarkkaan kuin pystyt. Mikä tahansa yksityiskohta voi olla keskeinen." Minä kerroin. Kerroin kaiken kuten sen muistin. Olin miettinyt jokaista sanaa, jokaista liikettä niin monta kertaa, että se oli kuin hetki sitten katsottu elokuva. Kelannut, keskeyttänyt. Katsonut alusta loppuun ja lopusta alkuun. Miettinyt vaihtoehtoisia kohtauksia. Näin painajaisia siitä öin ja päivisin pelästyin isältäni näyttäviä miehiä. Sellaisia, jotka kantoivat itseään samalla röyhkeydellä, rinta rottingilla ja haisivat välinpitämättömyydelle.

Muistin, että oli viileähköä. Olimme pakkautuneet autoon. Minä, Ninan äiti Lea ja Terhi. Terhin puolipitkien hihojen alta näkyi tummia mustelmia, jotka isäni oli tehnyt. Hän oli vihainen mies, humalassa jopa julma. Hän oli juonut sinä päivänä, kävellyt baarista kiertotietä kohti kotia. Minun oli kuulunut hakea hänet sieltä, eikä hän osaisi odottaa naiskaksikkoa. Terhi oli epäröinyt pitäisikö hänen sittenkin jäädä pois, hän ei tiennyt olisiko hänestä kohtaamaan isääni. Isäni voisi tuhota hänen perhe-elämänsä jos kertoisi koko suhdesopasta eteenpäin. Lopulta Lea halasi häntä pitkään, kuiskasi jotain toisen naisen korvaan, ja sai istumaan takapenkille. Ninan äiti istui eteen viereeni.

Lea ei puhunut paljoa, mutta katseessa kyti jotain hurjaa. He olivat Terhin kanssa läheisiä. Tiesin, että he viettivät paljon aikaa yhdessä senkin vuoksi, että olivat saman ikäisiä, kummallakin lapsia, jotka nekin melkein saman ikäisiä, ja he kävivät yhdessä kaupungin kudontaryhmässä tekemässä mattoja ja sen sellaista. Kai Lealle selvisi siellä kuteitten ja langanpätkien seassa minkälainen mies isäni oli. Ja kun hän tuli kysymään asiasta minulta, oli selvää etten kieltänyt. En voinut sen jälkeen, kun omat arpenikaan eivät olleet kadonneet. Kerroin joskus liikunnanopettajalle että koira puri ja raapi, vaikkei meillä koskaan ollut koiraa. Olin väsynyt valehteluun.