Kontrolli

Radioactive

I'm waking up, I feel it in my bones
Enough to make my systems blow

Welcome to the new age, to the new age

Imagine Dragons - Radioactive

Aleksi

On helppoa olla kontrollissa. Ruodussa, suorassa, hyvässä järjestyksessä, kutsu millä haluat. Tänään herätyskello soi tasan 6.48, ihan niin kuin jokainen päivä ennen tätä. Nousen ylös, lasken jalat samaan aikaan maahan, sillä en halua epäonnea tällekään päivälle. Kävelen keittiöön, jossa kahvikuppi odottaa kahvinkeittimen vieressä, ja kahvinkeitin on illalla valmiiksi ladattu. Aamupalaksi taas ne samat kaksi ruisleipää leikkeleellä ja lasillinen appelsiinimehua. Aina samaa, niin turvallista, niin normaalia.

Täytyy kyllä silti myöntää, että ahdistaa. Olen alkanut lipsumaan rutiinista, koska työt painavat päälle. Joel pommittaa yömyöhään tekstiviesteillä, ja illat venyvät studiolla yli nukkumaanmenoajan. Joskus minut nakitetaan kuskiksi jätkille, toisena päivänä ne juottaa känniin. Kontrollin kuminauha mielessäni venyy ja venyy, ja pelkään sen pian katkeavan.

Ja sitten on Olli. En tiedä miten sekin on onnistunut jotenkin soluttautunut mieleeni. Unohdan tärkeitä rutiineja ja tapaamisia, kun uppoudun pitkiin äänityssessioihin basistin kanssa. Nauramme, puhumme, ja sitten aina välillä vain olemme. Hengitämme samaa ilmaa liian lähekkäin, ja haluan ajoittain vain nojata häntä kohti, hipoa huulilla hänen kaulaansa, kasvojaan, huuliaan, koska haluan maistaa, haistaa ja tuntea, miltä kielletty hedelmä tosiaan maistuu. Sitten yleensä havahdun törkeistä ajatuksistani, ja Olli vain katsoo lempeästi, tietämättömänä siitä, että olin juuri lähestulkoon pannut häntä katseellani. Sellaisia olivat olleet tämän meidän uuden albumin nauhoitukset tähän mennessä.

Tänään taas mentiin. Kiskon päälleni koko mustaa, aivan päästä varpaisiin, ja vilkaisen haikeana naulakossa roikkuvaa talutushihnaa. Rilla on äidillä hoidossa, sillä päivät studiolla ovat viimeaikoina venyneet liian pitkiksi, enkä voinut taata säännöllistä kotiintuloa. Rillan poissaolo on rikkonut kontrollin tunnetta, sillä nyt en enää saanut hyvää veruketta lähteä aikaisin kotiin.

Auto käynnistyy samalla varmuudella kuin jokaisena muunakin päivänä. Kukaan ei tänään ollut kysynyt, että voisinko napata matkaan (ehkä siksi, koska tietävät minun olevan studiolla jo ennen kello 8), joten saan rauhassa ajaa hiljaisuudessa töihin. Hiljaisuus on joskus jopa meditatiivista, varsinkin nyt, kun tiedän, että edessä olisi taas yksi päivä täynnä laulua, huutoa, karjumista ja raivokiroilua.

Avaan studion oven ja .. kenen kengät nuo oikein on? Mustat siistit loafer kengät aivan liian vinossa omaan makuun. Heitän omani niiden viereen ja suoristan ne toiset kengät myös. Kauhukseni saan huomata, että seuraavaksi edessä olivat mustat nilkkasukat. Aivan keskellä käytävän lattiaa. Kuka saatana kehtaakin. Nappaan nekin matkaan.

Sohvalle on raahattu yksi täkki, ja sohvan laidan yli roikkuu tuttu käsi. Pää ja muutoin sen omistaja on hautautunut peiton alle, mutta en kyllä voinut olla erehtymättä tuon käden omistajasta. Olli.  Sohvan vieressä on kasa mustia vaatteita mytyssä. Paita tosin oli nosteltu huolellisesti viereisen nojatuolin selkänojalle. Tyypillinen Olli.

En varo pitämästä ääntä, sillä tiedän tämän nukkuvan todella syvästi, tai vaihtoehtoisesti tämä ansaitseekin herätä tähän ryminään. Kone alkaa humisemaan, ja aloitan työnteon avaamalla sähköpostin ja tarvittavat ohjelmat.

Olli

Havahdun kopinaan. Aivan kuin joku naputtelisi muovimukia pitkillä kynsillä. Hetkiiiiinen, ainiin, olen studiolla. Ei vittu!  Hilaan pään pois peiton alta ja katseeni nauliintuu tuttuun näkyyn. Työnarkomaani parhaimmillaan naputtelee ja klikkailee ääniraitoja oikeille paikoilleen. Kuulokkeet päässä se ei kuule varmaan mitään ympäristöstään. Päätän jatkaa hiljaista etenemistä ja hivuttaudun lattialle, koska muuten Aleksi näkee äänityskopin ikkunasta, kun nousen seisomaan. Hiljalleen menen aivan hänen viereensä.

"Hyi saatana Olli!" Dj parahtaa kauhuissaan, kun vihdoin havaitsee läsnäoloni.

"No hyvää huomenta sullekkin. Kellohan on vasta.. kahdeksan?" Tavoittelen väsyneillä silmillä kellon aikaa näytön alakulmasta.

"Mehän lähettiin eilen baarista joskus kolmen jälkeen. Ootsä nukkunu yhtään?" Kysyn varovasti. Jostain syystä Aleksi on alkanut viime aikoina tuntumaan aremmalta. Jokin tuon mustahiuksisen päässä raksutti eri tavalla, enkä saanut otetta hänestä samalla tavalla kuin ennen. Nytkin hän vain hymähtää ja kieltää väsymyksensä, vaikka mustat silmänaluset kertoivat toista tarinaa.

"Oukei, otaks kahvii?" Kysyn, kun kiskon paitaa päälleni. Huomaan Aleksin vilkaisevan sivusilmällä tekemisiäni ja hymähdän. Että sellaista sitten.

Laitan kahvit tulemaan ja suuntaan takaisin Aleksin luo. Hän on aivan uppoutuneena tekemiseensä. Ihailen hetken hänen terävää sivuprofiiliaan. Miten joku voi olla noin kaunis? On aivan totta, että hänellä on todella esteettinen nenä, mutta niin on moni muukin asia. Liian usein Aleksi kuitenkin piilottaa nuo piirteet hiuspehkonsa alle piiloon. Oli siinäkin yhdenlainen suojamekanismi.

"Hei otetaankos se basso nyt kun oot siinä?" Mut pakotetaan ulos ajatuksista. Myönnyn ja lähden hakemaan soitinta telineestä. Eiköhän se ihan riittävän vireessä ollut.

"Niin meenkö koppiin vai mitä meinasit?" Kysyn ja ränkkään bassoa, ihan vaan lämmittelynä.

"Öööh no siis mä mietin vähän tällasta.." Aleksi aloittaa, ja samalla nousee penkiltään. Pakko kyllä myöntää, että Aleksin uudet ideat välillä vähän hirvitti. Sitten se kaivaa jostain sellaisen aivan pienen mikin ja viittoo mut sen viereen. Hiluutan itseni ja bassoni sen vasemmalle puolelle.

"Voitais kokeilla tää vähän eri kulmasta ja syvyydestä, mut mun pitää varmana käsin pitää tätä, kun ei oo mitään telinettäkään." Aleksi sanoo ja hivuttautuu aivan kiinni muhun. Yhtäkkiä tulen todella tietoiseksi hänen läsnäolosta.

"Itseasiassa käänny ihan kasvotusten muhun päin, ku pakko pujottaa jalat jotenkin, ku tää mikki ei ota kauheen kaukaa." Se alkaa säätämään ja mä tottelen. Asettelen basson mukavasti, ja käännyn satulatuolilla niin, että oltiin nyt kasvotusten. Aleksi katsoo jotain ruudulta, ja kääntyy sitten mikki oikeassa kädessään minuun päin. Ja sitten se vain tunkee itsensä puoliksi mun jalkoväliin niin, että sen vasen polvi ei ole kaukana mun haaro välistä. Kuumotus tekee kotinsa ylävartalolleni, ja en voi kuin toivoa, ettei se valu sieltä alaspäin. Aleksi on niin intohimoisesti kiinni siinä mitä on tekemässä, ettei se vaikuttanut huomaavaan tilanteen omituisuutta.

"Okei, ja kun mä sanon, niin ala soittaa sitä eilistä riffiä, koska mulla on yks idea sille." Se käskee, ja yhtäkkiä mulla on hiekkaa kurkussa, enkä saa muuta kuin nyökättyä vastaukseksi. On pakko pitää katse tiukasti jossain tyhjyydessä meidän välissä, sillä tää läheisyys ja Aleksin reidet, niin helvetin voimakkaan näköiset sellaiset, on siinä katse etäisyydellä, ja soittamisen sijasta tekisi vain mieli laskea oma käsi niille, painaa ja upottaa sormet siihen lihaan, ja hiljalleen vaativasti hivuttaa kättä ylemmäksi ja..

"Olli! Keskity!" Aleksi älähtää, kun oli varmaan tovin katsonut mua hämmentyneenä.

"Ai joo sori!"

"Alota vaan." 

Ja mä soitan, niin hyvin kuin muistan. Rukoilen mielessäni, että tämä menee ekalla kerralla läpi, koska just nyt en siedä olla tässä hirveään kauaa.

-----

Uudelleenjulkaisu 22.11.2024! Olkoot sitten näkyvillä, koitin tätä hioa jossain vaiheessa, mut en oo kerenny/jaksanu :D

Eli tää oli nyt niin niinku eka ficci pitkiin aikoihin, (lue; kymmenen vuotta ainakin välissä edellisestä).