Kontrolli

Lovers on the sun

TW: pakko-oireista toimintaa, sekä kyseenalaista tapaa hallita sitä.

Just close your eyes and hold your breath
Because it feels right
We'll keep it moving 'til we make it to the other side
And let's enjoy the ride

David Guetta ft. Sam Martin - Lovers on the sun

Joonas

Keikka oli mennyt suorastaan helvetin hyvin. Sen tiesi jo siitä, että oksensin kerran ennen ja kerran jälkeen keikan. Eli kaikki oli annettu, viimeistä vatsahappoa myöten. Yleisökin oli tykännyt.

"Porko on sitten hyvä ja laittaa itse kitarapiuhansa kasaan, kun onnistuit ne keikalla sotkemaan niin hyvin." Rokka valittaa bäkkärillä mulle, kun koitan samalla etsiä jotain vettä vahvempaa jääkaapista. Mutta yllättäen ne näyttää olevan siirtyneet muiden kitusiin.

"No mitä! Ollihan se vasta sotkikin niitä." Irvailin takaisin. Ei yhtään huvittaisi mennä niitä enää setvimään.

"Se kasa löytyy sit jo sieltä laatikoiden luota." Tommi huikkaa samalla, kun painelee mun ohi käytävälle. Sillä on kädessään kaks bisseä. Mitä helvettiä!

"Jäkä jäkä." Mutisen ja lähden raahautumaan roudauspaikalle. Tän jälkeen vaadin Santerilta ainakin kontillisen jotain alkoholipitoista, tai uhkaan lähteä bändistä.

Stadionit ovat karmeita paikkoja keikkojen jälkeen. Lattia on täynnä roskaa, sokerisia juomia ja räkää. Joka paikassa haisee hiki ja sähköpalo. Alushousujakin löytyy silloin tällöin. Tällä hetkellä lavaa puretaan ja metallin kolina täyttää kaikuvan tilan. Saavun meidän roudausalueelle, minne onkin ilmestynyt kiitettävästi raskaita kalusteita. Itseasiassa kaikkien soittimet näyttäisivät olevan jo lähtövalmiudessa. Bongaan johtokasan kuitenkin oman kitaralaatikon luota. Vittu ne on kyllä solmussa. Juuri kun olen levittämässä sitä maahan, kuulen toistuvaa lukkojen klikkailua. Joku naputtelee niitä kiinni ja auki.

Lähden varovasti kävelemään ääntä kohti, ja huomaankin pienen sermin takana olevan Aleksin. Pysähdyn niin, ettei se vielä huomaa läsnäoloani. Katson kuinka vimmatusti se aukaisee, ja sitten taas sulkee pöytänsä laatikon lukkoja. Kiinni ja auki. Tän oli nyt oltava sitä, mistä Olli mainitsi. Aleksin kasvoilla on ärtymystä, ja aina lukkojen napsauttelujen välissä se hieroo käsiään ja vääntelee sormiaan. Sitten se mutisee jotain, ja aukaisee taas lukon, käy sormilla lukon kaikki osat läpi, sulkee salkun, napsauttaa lukot ja taas katsoo sitä vain hetken. Seuraan hämmentyneenä, mutta samalla tilanteesta huokuu ahdistus. Haluaisin mennä tuohon, sanoa jotain, mutten oikein tiedä mitä sanoisin. Välillä se kääntyy kuin lähteäkseen, mutta palaa takaisin ja toistaa taas saman sulje-avaa-rutiinin. Mitä helvettiä se miettii?  Tarkistelu näyttää kiihtyvän, ja ennen kuin huomaankaan, olen tehnyt itseni nähdyksi, ja astunut tilanteeseen.

"Aleksi, se on ihan hyvin." Sanon pehmeästi ja katson häntä. Aleksi nostaa katseensa hätääntyneenä ja sulkee taas salkun.

"Mä vaan tarkistin et siinä ei oo mikään rikki." Nuorempi mumisee selityksen samalla kun katsoo kenkiään.

"Oookkei.. no mut lähetään nyt sit vähän juhlistaa tätä keikkaa." Hymähdän ja kävelen hänen luo. Nostan käden Aleksin harteille ja lähden ohjaamaan häntä pois alueelta. Turhaan. Mustahiuksinen vetää jalat lukkoon ja jämähtää seisomaan.

"Mä en voi.. mun täytyy.." Se selittää ja kopeloi nyt taskujaan etsien jotain.

"Jätin mun puhelimen, tuun ihan just!" Huomaan valheen kyllä, sillä puhelin on sillä selvästi tiukkojen housujen takataskussa.

"Eiku mä voin venaa." Vastaan. Aleksi kävelee takaisin salkulle ja tekee sen taas. Aukaisee, käy lukot läpi, sulkee. Ja sitten uudelleen.

"Aleksi.." Huokaisen ja kävelen sen luo. "Anna sen jo olla.."