Kontrolli

Clarity

'Cause you are the piece of me I wish I didn't need
Chasing relentlessly, still fight and I don't know why
If our love is tragedy, why are you my remedy?
If our love's insanity, why are you my clarity?

Clarity – Zedd, Foxes

Aleksi

Viimeiset kaksi päivää olivat olleet omituisen seesteisiä. Palasimme kiertuebussiin, ja jatkoimme matkaa kohti viimeisiä konsertteja. Olin ehkä hieman energisempi kuin kiertueen alussa, ja ajatukset antoivat rauhaa ihan vain olemiselle. Aloimme Ollin kanssa vaihtamaan ohimennen enemmän kosketuksia, katseita ja hymyjä. Kahdesti olimme päätyneet samaan aikaan tilaan, jossa ei muita ollut, ja pitkät katseet olivat eskaloituneet aggressiiviseksi vaatteiden repimiseksi ja nuolemiseksi. En voinut pitää itseäni erossa siitä miehestä, sillä ihoa alkoi poltella välittömästi, kun olimme lähekkäin. Vatsanpohjassa kalvava paino keventyi, kun sain hampailla varovasti koetella basistin huulia, kaulaa, ja puristaa nälkäisenä sitä hiuksista, ja hän vastasi tuohon ahneuteeni kiristämällä otettaan lantiollani. Joskus hänen pitkät napakat sormet tarttuivat leukaani, pakottaen katsomaan häntä, ja olin välittömästi valmis polvistumaan, ja tekemään mitä tahansa hän olisi siinä hetkessä pyytänyt. Ahdistukseni rakasti olla puristuksissa ja painettuna seinää vasten, ja se leimahteli onnesta, kun napakka ote veti päätäni taaksepäin, ja kosteat huulet koskettivat kaulaani.

Tiesin myös kuinka paskana olin. Ei sen näin pitänyt mennä. En tunnistanut ihastusta, rakastumista, kiihottumista, tai edes ahdistusta. Kaikki tuntuivat samalta, ja mikään niistä ei riittävän voimakkaalta. Pakka oli aivan levällään, ja mitä lähemmäs mentiin kiertueen loppua, alkoi onneni rapistumaan. Mitä tapahtuisi, kun menisin taas kotiin?

Olli

Seuraava päivä

Bussi oli hiljentynyt, ja kaikki olivat purkautuneet taas huoltoasemalle hoitamaan tarpeitaan. Mutta onneksi Niko oli jäänyt istumaan ja näpertämään puhelintaan. Sillä oli taas joku järjetön twitter-keskustelu fanien kanssa menossa, eikä ollut malttanut poistua vielä.

"Nää väittää että Aleksi on yhtä pitkä kuin me?" Se toteaa kulmat kurtussa ja katse ruutuun liimaantuneena. No, sanoisin että se on vähän pidempi, koska kun painan sen seinään vasteen takaapäin, se hieman koukistaa polviaan, jotta ois sopivalla korkeudella...

"Eeeei kyl se varmaan vähän pidempi on." Vastaan hieman vaikeana, ja tunnen kuumotuksen kasvoilla. Niko kuulee jotain varmaan äänessäni, kun se nostaa katseensa kysyvästi.

"No mikäs sulle tuli?"

"Tota. Mun pitäis vähän jutella sun kaa." Puren huulta. Helvetti, tää asia kalvaa niin paljon, etten voi pitää sitä sisällä enää. Kävelen sulkemaan bussin oven, jotta saan taattua meidän yksityisyyden. Nikokin heittää puhelimen sivummalle, ja istuu ryhdikkäämmin. Kävelen istumaan sen vastapäätä.

"Niko, mä oon vittu menny tekemään jotain todella tyhmää." Jos mulla olisi ollut päässä hattu, oisin sen nyt nöyränä ottanut päästäni ja tuijottanut vain hiljaa pöytää.

"Mua alko nyt vähän hirvittää. Kerro nyt kun alotitkin." Niko toteaa totisena. Tiedän että se huolestuu helposti, mutta leppyy myös nopeasti.

Ja minähän kerron. Niin nopeasti ja selvästi kuin pystyn. Kerron mistä kaikki alkoi, miltä se tuntui ja miten päädyttiin siihen hotellihuone tilanteeseen. Niko istuu ja kuuntelee, välillä näyttää järkyttyneeltä ja sitten taas jopa hieman innostuneelta.

"Mut siis mä en nää tässä nyt mitään kauheaa ongelmaa? Te ootte aikuisia, ja jos molemmat on OK asian kanssa niin...?" Se pohtii, ja tajuan että unohdin sanoa ehkä sen oleellisimman.

"Ääh. Kun tässä on jotain muutakin." Vastaan, ja Niko viittoo jatkamaan.

"Muistatko sillon vuosia sitten sen, kun kerroit siitä Yggdrasilista?"

"Mitä vittua jätkä, en ees uskonu et oisit kuunnellu mun juttuja sillon." Se naurahtaa, mutta vakavoituu, ehkä nähdessään ilmeeni, tai tajutessaan, että missä aihepiirissä liikutaan. En tiedä oikein miten jatkaa, mutta yritän kuitenkin.

"Ja sitten mulla oli se vaikeampi aika. Jotenkin kaikki tuntui hankalalta." Takeltelin. Miksi helvetissä. tämä nyt oli näin hankalaa?

"Onko sulla nyt kaikki hyvin?"

"J-joo mulla on kyllä. Mut en oo niin varma Aleksista." Vastaan, ja yllättäen kyyneleet nousevat silmiin. Niko huokaisee raskaasti ja painaa kasvot käsiinsä.

"Ei helvetti. Sä olet kuseessa siihen, ja se on aivan paskana?"

"Jotakuinkin niin." Lähestulkoon kuiskaan, ja koitan nieleskellä palaa pois kurkusta.

"Mä pelkään ihan saatanasti. En pysty kahtomaan kun sen päässä jumittaa jotkut ajatukset, ja sit kun nään sen yksinään jossain niiden ajatusten kanssa, mun on pakko mennä sen luo, ja varsinkin kun tiedän mitä se haluaa, ja sit.. Tiiätkö, kun sen ilme vaan kirkastuu, ja sen koko olemus muuttuu kun mä vähänkin vaan teen jotain.. Ei hitto.." Selitän hädissäni ja kyyneleet alkavat valumaan silmistä.

Niko on nyt noussut omalta paikaltaan ja löytänyt tiensä viereeni. Tunnen sen kädet ympärilläni.

"Voi Olli.. Sä ihan tosissaan rakastat sitä. Voi vittujen vittu." Se toteaa ja rutistaa vähän kovempaa. Mä ihan oikeasti rakastan Aleksia. Teen mitä vaan, ettei se joutuisi olemaan niin tuskaisena.

"Se tekee tästä kaikesta jotenkin hankalaa. Kun en tiedä mitä se tuntee, en tiedä oonko vaan joku helpotus sille. Monesti oon kysyny että kaduttaako sitä mikään, ja se on sanonut että ei. Ja silti mä epäilen."

"Oletko sä puhunut sille?"

"Ai että olenko? Monesti yritetty. Aina se vaan päätyy jotenkin kaikkeen muuhun." Mumisen apeana. Hiljaisuus valtaa tilan, kunnes Niko rikkoo sen raskaalla huokaisulla.

"Okei. En mä oikein tiedä mitä tuossa nyt kannattaa tehdä. Mutta mä aion nyt seurata sitä kakaraa nyt vähän tarkemmin, jos sillä ei sitten kaikki ole hyvin." Niko vastaa ja kohdistaa katseensa muhun. Sen katseessa on lempeyttä ja ymmärrystä, ja tämä olikin sitä mitä tulin hakemaan, tukea, apua, tilaa hengittää.

"Ja sinä et tee mitään, mikä yhtään tuntuu siltä, ettet oikeasti halua." Se jatkaa ja irvistän.

"Muttakun mä hal-"

"Niin mitä, panna sitä? Voi vittu Olli, tiedetään. Sen näkee susta oikeasti tosi kauas, että haluat Aleksia. Mutta mieti ens kerralla kahdesti, että mitkä ovat sun motiivit? Eihän tosta tule mitään, jos todellinen ongelma on jossain ihan muualla." Niko sättii menemään, ja puren alahuultani. Hän on kyllä kaikin puolin oikeassa. Tätä jos jatketaan, niin se jäytää meitä molempia.

Pihalta alkaa kuulumaan Joelin kovaääninen kiroaminen.

"Voi vittuku sä Porko osaat aina jotenkin sotkea noi tilanteet."

"No älä nyt Jooooeeeel, se oli läppää!" Joonaksen ääni huutaa kauempaa. Niko poimii puhelimen taas käteensä, ja saan itsekkin paremman asennon ahtaalla penkillä, ja pian ovi rämähti auki. Joelin ja Joonaksen draamaa riitti ihan joka päivälle tälle kiertueelle, ja odotin jo aivan liikaa kotiin paluuta ja hiljaisuutta. Nyt laulaja porhelsi oman punkan ja matkalaukun luo silminnähden ärtyneenä. Hiljalleen crew alkoi valumaan sisään paikoilleen. Viimeisenä Aleksi ja Tommi saapuivat bussiin, enkä voinut olla hymyilemättä, kun huomasin mustahiuksisen puhuvan iloisena jostain artistista ja sen rumpalista. Kumpa tuo elo pysyisi hänessä vielä silloinkin, kun tiemme erkanevat.

----------------

Njääh tää päivitystahti on just tätä :D