Hajalla ja uuden edessä

1

Päätin alkaa tekemään tän kirjan, koska sitä myös toivottiin. Perustuu siis mun Toiveita ja Pettymyksiä Oneshots -kirjan kahteen ensimmäiseen Hajalla (1) ja Hajalla (2) lukuun.

!!!Käykääs lukeen kirjan esittely ja varoitukset ennen kun alotatte, koska tässä on aika paljon triggeröiviäkin aiheita tulossa. Lukeminen omalla vastuulla tästä eteenpäin!!!

-----

~Utu~

Kävelen ulkona ja potkin samalla irtokiviä, jotka ovat tielle jostain ilmestyneet. Ne lentelevät ihan mihin sattuu, kun niitä potkaisen. Vastaani tulee monenlaisia ihmisiä, kuten koulusta kotiin meneviä lapsia ja nuoria, vanhuksia, koirien ulkoiluttajia, työväkeä ja paljon muitakin henkilöitä. Osalla näyttää olevan kauhea kiire, kun he poukkoilevat ihmisten välissä miten sattuu ja osalla taas ei. Osa heistä kulkee yksin ja osa taas on muiden seurassa. Itsehhän kävelen siis aivan yksikseni ja mahdollisimman hitaasti, koska ei minulla ole kavereita tai ketään muutakaan, kenen kanssa voisin yhdessä kulkea. Korvillani on myös kuulokkeet, joista soi tälläkin hetkell täysillä musiikkia, niinkuin oikeastaan aina.

Välttelen kotiin menoa, koska siellä on isäni, jota en juuri nyt haluaisi nähdä ollenkaan. Syy on se, että oikeastaan pelkään häntä ja aika paljonkin. No onko edes ihme, kun yleensä hän vain huutaa minulle, hakkaa tai määrää minut tekemään jotain hänen puolestaan. Olenhan minä kuulemma hänelle vain virhe, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Isäni on yksi iso hirviö, jonka kanssa minun ei edes kannattaisi asua. Mutta kun en uskalla kertoa hänestä kenellekään, koska pelkään että se vaan pahentaisi asioitani. Siksi joudun hänen kanssaan asumaan vielä.

Sisaruksia tai lemmikkejähän minulla ei ole koskaan ollut. Ja nyt te varmaan mietitte, entäs sitten äitini, missä hän on? No vastaus on... Ei mitään vitun hajua, koska isä ei kerro hänestä minulle mitään. En ole koskaan nähnyt edes kuvaa äidistäni, en tiedä minkä näköinen hän on tai edes, että kuka hän on. Tiedän vain että hän hylkäsi minut ja isäni oikeastaan heti syntymäni jälkeen ja muutti jonnekkin ulkomaille, kauas pois täältä. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunutkaan enää koskaan mitään. Välillä vain haluaisin selvittää kuka hän on ja onko häntä edes enää olemassa. Mutta toisaalta joskus taas en halua, koska veikkaan että on paljon turvallisempaa olla selvittämättä asiaa.

No mutta nyt poikkean tieltäni ja menen pikkuruista polkua pitkin, eräälle kauniille kalliolle istumaan, jonka alla vesikin virtaa kauniisti. Tämä vain on niin lumoava paikka ja täällä saan aina olla rauhassa luonnonhelmassa, puiden siimeksessä ja veden ääressä. Tiedän että isi kyllä taatusti suuttuu nyt, kun en mennyt koulusta heti suorintareitä kotiin, mutta ei voi mitään. Se on sen ajan murhe sitten. Katselen vettä, joka kimmeltää kauniisti auringonvalossa ja mietin koulupäivääni, joka oli aamulla täyttä helvettiä. Mutta loppupäivä oli tänään koulussakin onneksi ihan hyvä. 

Minua on kiusattu aivan pienestä pitäen. Välillä rajummin, välillä lievemmin ja aina se vain muuttaa muotoaan pahempaan suuntaan. Ennen se oli vain porukan ulkopuolelle jättämistä ja selän takana nauramista, mtta nykyään siihen on tullut lisäksi mm. väkivalta, omaisuuteni rikkominen ja varastaminen, sekä tietysti myös haukkuminen ja muu henkinen väkivalta. Koulu on todella ahdistava paikka olla nykyään ja kiusaajaporukkani on oikeastaan aina ollut sama 5 henkinen jengi. Hehän ovat tietysti koulun suosituin jengi, johon kuuluu siis Milja, Nea, Eppu, Aron, sekä Pauli ja monesti he saavatkin muita vielä katsomaan kiusaamistani ja naureskelemaan viereen, kun minua satutetaan monin eri keinoin.

Flashback koulupäivään

Kävelen pitikin koulunkäytävää ja katselen muita opiskelijoita, jotka tuijottavat minua todella piinaavan oloisesti ja naureskelevat minulle. Käännän katseeni maahan ja vedän hupun syvälle päähäni, voisinpa vain vaota tämän lattian läpi johonkin muualle ja palata sitten kun kaikki on taas hyvin. Yhtäkkiä joku nykyisee minua repusta lujaa, niin että lennän lattialle selälleni ja lyön päänikin kovaan lattiaan. Minut raahataan johonkin syrjempään ja silmäni vuotavat todella vuolaasti kyyneliä jo nyt. Tunnen kyljissäni kovia potkuja ja pian joku jo lyökin minua nyrkillä nenään ja silmän lähelle. Erittäin kiva, kohta on varmaan musta silmäkin. Nenästäni valuu verta ja maistan veren maun suussanikin jo. Alan yksiä ja tuntuu ettei happi enää kulje kunnolla, mutta silti he vain jatkavat ja jatkavat hakkaamista ja potkimistani. Jossain vaiheessa he vihdoin lopettavat ja raahaudun itse lähimpään vessaan, lukiten oven perässäni. Ensimmäinen tunti on varmaan jo loppumassa. Lysähdän vessan lattialle itkemään ja tärisen holtittomasti. Haukon happea kuin kala kuivalla maalla ja yritän saada hengityksen tasattua, mutta eihän se onnistu tietenkään.

Kaivan repustani terottimen terän ja painan sen kädelleni. Vedän muutaman viillon käteeni ja näen veren alkavan valua viilloista. Alan rauhoittua vihdoin, koska veren näkmeinen tuottaa mielihyvää. Toivon vaan etten kuitenkaan jää taas asiasta kiinni jollekkin, koska en halua enää suljetulle, missä olen jo joskus joutunut olemaan hetken aikaa. Siellä olin kyllä isältäni turvassa, mutta muuten se oli aivan helvetin paska paikka olla. Tai ainkin omat kokemukseni sieltä ovat huonoja, mutta voivathan ne muilla olla tietysti ihan hyviäkin. Riipuu varmasti paljon ihmisestä itsestäänkin. Jokatapauksessa kohta minulla on kyllä varmaan vain paskempi olo, koska ei tämä viiltelykään oikeasti auta kuin aivan pienen hetken ja jää erittäin huonoksi tavaksi nopeasti.

Katselen itseäni vessan peilistä. Silmäni ovat itkusta turvonneet ja nenäni on aivan punainen. Silmä on muuttumassa hyvää vauhtia mustaksi ja kasvoissa näkyy pari haavaakin ja mkavasti verta myös. Nostan hieman paitaani ja huomaan kyljissänikin olevan isot mustelmat ja muutenkin kehossani on mustelmia ja haavoja ympäriinsä. Käteni ja jalkani ovat täynnä sekä uudempia, että vanhempia viiltoja ja arpia, jotka ovat kylläkin itsetehtyjä. Puhdistan hieman kasvojani, kunnes lasken hupparinihihat ja helman takaisin paikoilleen ja vedän hupun entistä syvemmälle päähäni. Laitan repun selkääni ja nappaan sieltä vielä  nopeasti särkylääkkeen, sillä päähäni sattuu todella paljon. Lähden laahustamaan kohti kuvaamataidonluokkaa. Onneksi minulla on valinnaiskuvista seuraavat kaksi oppituntia, joten ei tarvitse nähdä kiusaajiani. Kuviksen opettajani Adele on melko nuori ja ihana opettaja ja hän taitaa olla elämässäni yksi ainoa ihminen, josta tykkään ja jonka tunnilla tunnen olevani myös turvassa.

Haen oman keskeneräisen työni ja istahdan pöytään opettajan lähelle. Meillä on aiheena maisemamaalaus tällä hetkellä ja minä ajattelin maalata maiseman paikasta, jossa käyn usein rauhoittumassa. Olen viimetunnilla saanut työtäni jo luonnosteltua ja nyt ajattelin aloittaa maalamalla työhöni kuuluvan kauniin vesialueen. Lähden hakemaan seuraavaksi suojaessun ja maalamiseen tarvittavat välineet, sekä pöydällekkin kuuluvan suojan, etten sotke pöytää tai itseäni ja alan maalata. Kaivan vielä repustani kuulokkeet ja laitan musiikkia soimaan, koska Adele antaa kuunnella hänen tunnillaan musiikkia onneksi. Aika kuluukin todella mukavasti työn lomassa musiikkia kuunnellessa ja huomaan opettajan kiertelevän luokassa katselemassa meidän töitämme. Pian Adele tulee myös minun luokseni. "Hei Utu, tuosta sun työstä tulee aivan upea.", Adele sanoo. "Kiitos.", vastaan hiljaa. Huomaan hänen tuijottavan minua hetken aikaa huolissaan, kunnes hän jatkaa kiertelyään luokassa, eikä onnekseni sano mitään. En tiedä huomasiko hän mustan silmäni ja sen että olen itkenyt kovasti, mutta toivon että ei. Pian kuvaamataidon tunti loppuukin jo ja alkaa ruokavälitunti. Tai no itseasiassa minulla loppui tänään jo koulu tähän, enkä todellakaan aio käydä syömässä, joten lähden vain nopeasti kävelemään pois koulusta ja nyt istunkin jo tässä kalliolla miettimässä asioita.

Flashback loppuu!
__________

Sanoja:1090

En tiiä tälle kirjalle julkaisutahtia, koska niin monta muutakin tarinaa on mulla kesken edelleen. Mutta kirjotan ja julkaisen teille uusia lukuja aina kun vain ehdin. Toivottavasti viihdytte tän kirjan parissa. <3

<3: Anhuuuu