Hajalla ja uuden edessä

6

Tw: Melkein itsemurha!

~Utu~

Käveleskelen tietä pitkin kohti erästä tiettyä paikkaa. Rakastan kävellä ulkona ja nyt se taas vihdoin onnistuu, kun kivut ovat ruvenneet isäni teon jälkeen pikkuhiljaa onnekseni helpottumaan. En ole ollut nyt kipujen takia edes koulussa. Ohitseni menee paljon erilaisia ihmisiä, sekä mm. monia erikokoisia autoja, moottoripyöriä, mopoja, busseja ja myös hälytysajoneuvoja, jotka poukkoilevat muiden autojen välissä pillit ulvoen eteenpäin. Pian poikkean tältä isommalta kävelytieltä, paljon pienemmälle syrjäiselle polulle, joka johtaa erälle vanhalle sillalle. Silta johti ennen johonkin paikkaan, mutta nyt se on niin laho ja huonossa kunnossa jo, että silta ei ole ollut käytössä enään moneen vuoteen.

Siltaa ennen on kyllä kielto-, sekä varoitusmerkkejä ja rautaportti, ettei sinne mentäisi. Mutta aluetta ei muuten valvota ja minä kun olen niin ketterä, kiipeän monesti portin yli katselemaan sillalta vettä, joka sen allaa virtaa vauhdilla. Vaarallista ja hulluahan toiminta minulta on, mutta mitä väliä. Ei minusta kukaan välitä, niin se on aivan sama vaikka silta altani romahtaisikin ja putoaisin veteen. Silta on myös niin piilossa kaikkien puiden ja kasvien siimeksessä, että ei minua täältä kukaan edes tulisi löytämään. Mistäs sitä tietää vaikka täällä olisi itsemurhan tehneitä jossain, aika otollinen paikka sellaisen tekoon toisaalta. No mutta pääsin juuri tälle korkealle portille ja alan varovasti kiipeämään portin päälle, jonka jälkeen hyppään myös varovasti alas. Juoksen sillalle ja kiipeän sillan kaiteelle istumaan.

Katselen tummaa vettä joka virtaa voimakkaasti sillan alla. Minulla ei ole mitään hajua mitä tuolla veden pohjalla on, siellä voi olla vaikka kuinka isoja kiviä. Mutta sen tiedän, että vettä on todella syvästi ja jos tuonne hyppäisin, vesi nielisi minut heti mukaansa ja elämäni päättyisi hukkumalla aika varmasti. Vesi houkuttelee minua hyppäämään ja olenkin monesti miettinyt, että teen täällä itsemurhan, mutta aina minä olen kuitenkin täältä vielä lähtenyt pois. Tänään mielentilani on kuitenkin aivan eri. Olen nimittäin päättänyt että elämäni päättyy lopullisesti juurikin tänään ja juuri tässä paikassa.

Ai miksikö? No koska elämäni on edelleen yhtä helvettiä. Olen saanut tarpeekseni siitä, että minua kohdellaan huonosti. Olen saanut tarpeekseni siitä paskasta, jota koko ajan saan niskaani. Olen saanut tarpeekseni kiusaamisesta ja siitä että kotonakaan en tunne oloani turvalliseksi, välitetyksi tai hyväksytyksi. Olen vain tällainen nuori tyyppi, joka on hajotettu aivan pieniksi palasiksi, joista osa on hukkunutkin johonkin. Tätä särjettyä ja rumaa palapeliä, ei saa kauniiksi tai ehjäksi koottua varmaan kukaan koskaan. Viimeinen niitti tälle päätökselle oli se, kun isäni raiskasi minut. Kertokaas minulle mitä järkeä minun edes on enään elää, jos olen kaikille vain pelkkää ilmaa, keho johon voi tyydyttää tarpeensa ja jota voi hyväksikäyttää tai kohde jonka voi vaan joka kerta tuhota sirpaleiksi uudestaan ja uudestaan?

Nämä asiathan ovat johtaneet taas syömättömyyteenu, itsensä satuttamiseen, paniikkihäiriöön, masennukseen ja siihen että mieleni on aivan rikki ja sekaisin. Ei tämä ole enään elämää, jota minun kannattaisi jatkaa. Olisin varmasti vain helpottunut ja paljon paljon onnellisempi, kun nyt vaan hyppäisin tältä sillalta alas ja antaisin veden niellä minut mukanaan. Silloin päättäisin elämäni tähän pisteeseen ja pääsisin ainakin pois tästä kaikesta paskasta, jonnekkin muualle. Se olisi taatusti myös helpotus kaikille muille, kun en olisi enää heidän riesanaan täällä. Tiedän vain yhden henkilön, joka minua saattaisi jäädä kaipaamaan. Se on kuviksenopettajani Adele. En halusin tehdä tätä hänelle, mutta pakko minun on. En vaan enää kestä tätä tuskaa, enkä enää jaksa tätä paskaa elämää. Jään vielä tuijottamaan vettä, joka kimmeltää kivasti, kun aurinko osuu siihen.

Hetkenpäästä olenkin jo nousemassa sillalle seisomaan, kun kuulen takaani yllättäen huudon; "Älä tee sitä, tuu pois sieltä sillalta, jooko?!" Kuulen lähestyviä askeleita ja uuden huudon; "Se mitä ajattelet ei ole ratkaisu mihinkään ja sulla on vielä täällä paljon nähtävää ja koettavaa!" "Ei, oot todella väärässä. Mulla ei oo täällä enää mitään nähtävää. Koko mun elämä on tähän mennessäkin ollut vaan yhtä helvettiä, eikä se siitä koskaan mihinkään tuu muuttumaan. Eihän ketään ees kiinnosta mun asiat!", huudan itkien takaisin. "Kyllä jotain kiinnostaa, nimittäin minua kiinnostaa sun asiat ja ihan helvetin paljon!", kuulen huudon. "Miksi sua kiinnostas, kun ketään muutakaan ei? Ja kun eihän me edes tunneta!", huutoitken takaisin. "No koska mä oon nähnyt sut monesti täällä ulkona eri paikoissa ja halunnut aina tutustua suhun paremmin! Oon seuraillut sua salaa, en vaan oo koskaan uskaltanut tulla puhumaan. Anteeksi siitä, et oon tarkkaillut sua salaa!", kuulen taas huudon ja askeleet jotka ovat nyt jo todella todella todella lähellä minua.

Käännän varoen katseeni ja näen henkilön, jonka katse on erittäin murtunut ja hän ojentaa varovasti kättään minua kohti. "Kiltti älä tee sitä, mä lupaan auttaa sut paremmille vesille.", henkilö kuiskaa nyt jo itkien. Henkilö näyttää erittäin kauniilta ja jään vain lumoutuneena tuijottamaan häntä, kunnes käännyn sillalla toisinpäin ja päätän tarttua henkilön kädestä kiinni. Koska en minä tuon katseen edessä pysty tätä ainakaan tekemään. Tunnen kuinka henkilö tarttuu minua toisellakin kädellään ja vetää varovasti alas sillan kaiteelta, jonka jälkeen halaa minua varovasti, kunnes alkaa halata tiukemmin. Henkilö siirtyy maahan istumaan ja minä päädyn siinä samalla jotenkin hänen syliinsä itse istumaan.

Painan pääni vasten henkilön rintakehää ja huutoitken vasten hänen rintakehäänsä. Puristan nyrkeilläni tiukasti hänen paitaansa ja tunnen kuinka kyyneleeni kastelevat hänen paitansa rintakehän kohdalta, mutta se ei näytä henkilöä haittaavan sitten pätkän vertaa. "Shh, it's okay. Itke vaan, se helpottaa.", hän vain kuiskaa ja tiukantaa otettaan entisestään, samalla kun itsekkin kiedon käteni hänen ympärilleen ja rutistan häntä todella tiukasti. Edes hetken aikaa, juuri tällä hetkellä, tässä halauksessa ja tämän henkilön käsien suojassa tunnen oloni välitetyksi ja turvallisemmaksi kuin koskaan ikinä ennen.

__________

Sanoja: 883

Jos teillä on vaikeeta puhukaa jollekkin, älkääkä jääkö yksin.
(Mullekkin saa tulla aina avautuun, jos tuntuu!) 💗

Ja haleja kaikille jotka niitä kaipaa, ootte kaikki upeita ja täydellisiä omina itsenänne. 🫂❤️

Ja jos jotain kiinnostaa, tulkaa rohkeesti tutustumaan ja jutteleen ihan mistä vaan turhastakin <3

Ja sit vielä mielipide tästä kirjasta tähän mennessä? 🩷