Hajalla ja uuden edessä

20

~Utu~

"Herätys rakkaat.", kuulen kun Ruskan äiti sanoo tai siis kai mäkin häntä voisin ihan äidiksi jo kutsua, mut joo. Mumisen jotain ja availen silmiäni, joita kirvelee. Tiiän et teil on huono-olo, mut teidän pitäs syyä vähän siitä huolimatta ja ois hyvä myös mitata lämpö ja kattoa onko lääke auttanut yhtään. Mumisen jotain kun hän työntää ensin kuumemittarin minun kainalooni. Hetken päästä se piippaa ja näyttää 37,2 °c lämpöä, eli lääke auttaa ainakin myt hetkellisesti. Seuraavaksi hän mittaa Ruskan kuumeen, joka on 37,6 °c, laskussa siis sekin. Tosin veikkaan että illemmalla nousee uudestaan, kuten aina yleensäkin. Miksi aina illalla on kuumetta enemmän kun muulloin päivän aikana.

"Ruska, heräähhän säkin.", puhelen ja ravistan häntä pienesti, kunnes hän havahtuu tähän maailmaan. "Huomenta Ruska, mittasin äsken teidän kuumeet ja ne oli vähän laskenut. Mut toin teille keittoa, yrittäkää saaha ees vähän syötyä, vaik ois huono-olo ja muistakaa juoda paljon. Tuon kohta teille lisää vettä.", äiti kertoo. "Okei.", Ruska toteaa ja äiti antaa meille tarjottimet, joilla keittolautaset ovat. Alamme syömään ja ei ruoka oikein maistu kummallekkaan, mutta kyllä sitä muutaman lusikallisen alas saa. Syötyämme ei menee kauakaan kun Ruska oksentaa ja hetken päästä tunnen itsekkin kuinka paha olo velloo sisälläni ja pian laattaa lentää. Äiti ilmeisesti kuulee sen, kun tulee pian ylös.

Hän käy puhdistamassa oksennusämpärit ja tuo puhtaat tilalle. Pois lähtiessään hän vie ruokailuvälineemme pois samalla. Pyyhimme myös naamamme oksennuksesta ja huuhdomme vedellä pahaa makua pois suusta, vaikka kohta varmaan oksennamme sitten jo uudestaan. Onneksi sairastamme yhdessä, ei tarvitse yksin olla kotona kipeänä eristyksessä muusta perheestä. Se olisi aika tylsää nimittäin. Hivuttaudun kiinni Ruskaan ja hän kietoo peiton tiukasti ympärillemme ja ottaa minut halaukseensa. Ruska kaivaa koneen, jolta alamme katsoa jonkun Twitch striimiä. Se on ihan viihdyttävää katsottavaa ja välillä jopa kommentoimmekin jotain, koska miksipä ei. Ei meillä muutakaan puuhaa nyt ole.

Striimin lopputtua siirrymme Disney+ ja alamme katsoa ensin Frozen 1 ja sitten Frozen 2, ne on kyllä hyviä elokuvia ja toisaalta myös ainakin omasta mielestäni jopa koskettavia elokuvia. Olaf ja Sven on kyllä parhaat hahmot ja minä rakastan lämpimiä haleja kuten Olaf, toisaalta kukapa ei. Haleista tulee aina turvallinen ja välitetty olo ja ne vaan on muutenkin ihania, etenkin jos joku pikkuinen lapsi tulee halaamaan tai joku ihana mummo esimerkiksi. Oonko outo, ehkä. Päätän kavuta Ruskan syliin ja halata häntä aivan kunnolla. Painan kasvoni vasten hänen rintakehää ja tunnen taas punastuvani ja perhoset vatsassani. Näen kuinka Ruska alkaa hymyillä.

Tunnen kuinka hänet kädet alkavat piirrellä selkääni sydämiä ja muita kuvioita, välillä ne myös kirjoittelevat jotain, kuten "Olet upea." Ruskan toinen käsi leikkii hiuksillani ja hieroo päänahkaani, joka tuntuu rentouttavalta ja rauhoittaa minua todella paljon. Ei mene kuin pieni hetki ja tunnen alkavani vaipua uneen. Kuitenkin juuri kun olen vaipumassa uneen, kauhea huono-olo vyöryy ylitseni ja ehdin juuri ja juuri kumartua sanon luokse, kunnes oksennan. Päässä tuntuu inhottavalta ja palelee, sekä vihaan oksentelua. Olen myös aivan poikki ja kaikki tämä purkautuu itkuna, jota en voi estellä. Juon hieman vettä ja pyyhin kasvoni paperilla. Ruska vetää minut takaisin syliinsä ja alkaa hyräillä hiljaa ja jatkaa aiempia puuhiaan, kunnes itkuni loppuu ja  tällä kertaa nukahdan oikeasti hänen turvalliseen syliinsä.
"Nuku hyvin.", kuulen vielä unen läpi kuiskauksen, jolle alan unissani hymyillä. Sen jälkeen vaivun syvempään uneen...

__________

Sanoja: 534

❤️‍🩹

Julkaistaan tätäkin taas välillä...