Hajalla ja uuden edessä

12

~Ruska~

"Niin, pitikö meidän tutustua paremmin?", kysyn Utulta, kun olemme vain istuneen hiljaisuudessa huoneessani, jo ainakin 10 min. Hiljaisuus ei kuitenkaan ole kiusallista, onneksi. Käännän kysyvän katseeni Utuun, joka tuijottaa kaapinovessani olevia valokuvia jon aivan ajatuksissaan. Heilutan kättäni hänen naaman edessä, jolloin hän havahtuu. "Kaikki ok?", kysyn. "Joo, sori jäin vaan kattoon noita sun kuvia. Ihania kuvia jä oot tosi kaunis.", Utu sanoo. "Voi kiitos. Pitikös meidän yrittää tutustua toisiimme vähän paremmin?", sanon. "Juu, se ois ihan hyvä varmaan. Tietäs vähän millasen ihmisen kaa on tekemisissä?", Utu sanoo. "Niimpä."

"Voitko sä eka kertoa mulle susta, niin mä kerron sit sulle?", Utu sanoo. "Joo." "No aloitetaan vaikka sillä et mä oon siis Ruska, kuten jo tiedätkin. Oon 15 vuotias ja 9 luokalla. Mun perheessä suuri osa on adoptoituja ja mulla on yhdeksän sisarusta, eli ollaan iso perhe. On ainakin opittu tuleen kaikenlaisten tyyppien kanssa toimeen ja arvostaan ihmisten erilaisuutta hyvin. Mun perheeseen siis kuuluu Äiti Jonna ja Isä Tuomas. Sit mulla on 18v isoveli Rasmus ja loput on pikkusisaruksia, eli 13v kaksoset Lucia ja Luca, 11v Malla, 10v Sander, 7v Sofie, 4v Miko, 2v Evelyn ja 3kk Elisabet. Sen lisäksi meillä on vielä kaksi koiraa Nipsu ja Myy.

Ja koska oon perheen toiseksi vanhin lapsi, joudun tekeen paljon kotihommia ja auttaa pienimpien ja koirien hoidossa. Tuut sen vielä huomaamaan ja toivon ettei se haittaa sua.", aloitan. "Ei tietenkään haittaa, lapset on ihania. Ja teidän perhe vaikuttaa ihanalta, toisinkun mun.", Utu sanoo. "Haluutko sä tässä välissä kertoa sun perheestä tai itestäs jotain?", ehdotan ja Utu nyökkää.

"No mä oon Utu ja oon 8 luokalla, eli 14 vuotta. Ja mun elämä on ollut tähän asti aivan paskaa. Mua on pienestä asti kiusannut sama porukka ja ketään ei kiinnosta. Sen vaan muuttaa muotoaan koko ajan pahempaan ja pahempaan. Kotonakaan mulla ei oo hyvä tai turvallinen olla. Mä asun kahdestaan mun isän kanssa, joka ei kyllä ees tunnu isältä. Hän nimittäin vaan jaksaa aina huutaa ja valittaa minulle, sekä käskee puolestaan tekemään kaiken. Oon joutunut huolehtiin paljon talosta ja isistä, koska hän on usein humalassa ja aineiden vaikutuksen alaisena ja kavereidensa kanssa meillä. Ja silloin hän käyttäytyy myös minua kohtaan väkivaltaisesti ja on raiskannutkin minut. Sisaruksia tai lemmikkejä mulla ei oo tai en ainakaan tiedä.

Äiti hylkäsi mut ja isit ja muutti jonnekkin kun olin aivan pieni vauva. Isi ei koskaan suostu puhumaan äidistä. Mä en tiedä minkä niminen se edes on, enkä oo koskaan nähnyt hänestä yhtäkään kuvaa edes. Olen vain ollut aina yksin, hullun isäni kanssa.", Utu selittää takellellen ja purskahtaa sen jälkeen itkemään. Kaappaan tuon syliini ja rutistan tiukasti itseäni vasten. Olen vain hiljaa, sillä välillä hiljaisuus on paras vaihtoehto, eikä Sanoja edes tarvita. Lisäksi yritän käsitellä kuulemaani, josta olen järkyttynyt. Enhän minä uskalla päästää Utua enään kuulemani jälkeen takaisin kotiinsa. Tästä täytyy puhua vanhemmilleni, ehkä he keksivät jonkun ratkaisun.

Utun rauhoituttua hän kuiskaa, "Kerro vielä jotain muutakin itestäs."
"Okei, mäpäs kerron. Mä oon luonteeltani tosi avulias ja ystävällinen ja rakastan auttaa muita. Musiikki ja luonto on mulle tosi tärkeitä asioita, mutta tykkään paljon myös eläimistä, lapsista ja tanssimisesta. Soitan pianoa ja laulan, mutta osaan soittaa myös hieman kitaraa. Oon aika paljon kotona auttamassa, mutta se on toisaalta ihan kivaakin, koska musta on ihana nähdä miten mun pikkusisarukset kasvaa ja kehittyy ja oppii kokoajan jotain uutta. Ja ja, en mä tiedä mitä muuta mä sulle kertosin.", kerron.

"Okei, no mäkin rakastan musiikkia tosi paljon. Laulaminen ja kitaransoitto ainakin luonnistuu. Ulkona tykkään kävellä, kun luonto rauhoittaa ja rakastan myös tosi paljon piirtää ja maalata, eli luoda omaa taidetta. Koska sen kautta saan mun oman kädenjäljen näkyville. Lapset ja eläimet on mulle myös rakkaita, vaikka niitä tosi harvoin pääsen näkemään. Ja sit haluun että sä tiedät myös, et mulla on diagnosoitu mm. Paniikkihäiriö, masennus ja syömishäiriö ja sen sä tiesitkin, et olin kaiken seurauksena tekemässä itsemurhan, mut ehit sopivasti paikalle.", Utu kuiskaa.

"Voi Utu, hyvä kun kerroit. Mä lupaan parhaani mukaan suojella sua ja pitää sut kaikelta turvassa. Mä aion auttaa sut paremmille vesille ja pitää huolen, ettei kukaan pääsee enään satuttamaan sua. Mä välitän susta nimittäin jo nyt aivan helevetisti.", sanon ja halaan taas Utua. "Kiitos Utu, mut et sä voi mua isältä suojella ainakaan.", Utu kuiskaa ääni väristen. "Pakko voida. Mä en voi päästää sua sen luo enään, mun täytyy keksiä joku ratkaisu. Pitää puhua porukoille."

"Ei, älä kerro niille. Mä en haluu enempää vaikeuksia. Mä en haluu myöskään mihinkään lastenkotiin tai mihinkään tuntemattomien ihmisten kanssa asumaan. Enkä mä myöskään halua mihinkään laitokseen, mihin ihan varmasti joudun, jos joku saa tietää mun todellisen voinnin ja diagnoosit tällä hetkellä.", Utu sanoo, alkaen taas itkeä. "Voi Utu, mun on pakko kertoa, ettet joudu takas sen hullun isäs luo. En haluu menettää sua ja teen kaikkeni, et oot turvassa. Mut mä vannon ettet sä joudu mihinkään, mä pidän siitä huolen. Ehotan porukoille, et voisitko asua vaikka meillä. Meillä on niin paljon adoptiolapsia, et veikkaan et saat  jäädä meille asumaan, ainakin porukoiden puolesta. Joten Utu mä pyydän, voinko mä ainakin sun isän teoista kertoa niille?", selitän. "No okei, mut jos joudun johonkin sen takia, sä et saa enää mun luottamusta takasin, se on siinä vaiheessa petetty.", Utu kuiskaa, johon nyökkään. Toivottavasti Utu saa jäädä meille asumaan...

__________

Sanoja: 860

"Sinä riität, sinä riität.
Olet kaunis juuri noin.
Ja sä löydät, vielä jonkun
Joka ei koskaan mene pois."