Rikon sydämeni taas. Se ei ehkä ole lasia, mutta se on vaneria, joka lahoaa rintakehän kosteissa oloissa. Se on ohutta paperia kuin virsikirjassa, se repeää kahdesta kosketuksesta. Se on alumiinifoliota, betonia ja harmaantuneita hiuksia, laastia, liimaa ja pultteja. Kaiken saa rikottua, jos yrittää tarpeeksi kovaa.
YOU ARE READING
IHAN VAAN ETTÄ TIIÄT
PoetryÄidille ja isälle: En oo toivoton vielä. En oo toivoton... enää? Äh, ihan sama, en jaarittele enempää. Kyl te tiiätte. Tiiättehän? (Kukaan ei lue runoja, joten nää runot on operoitu huvittaviksi peräkkäisiksi lauseiksi, joissa on liikaa pilkkuja. Si...
