Jonkun pitäisi keksiä ihminen, joka on hieman kestävämpi kuin tämä. Kaksi pientä, suljettua silmää ja yksi irvistykseen leimautunut suu. Montako tällaista elämää yksi keho kestää? Kun se maatuu ja ravinteet siirtyvät sammaleeseen ja omenapuun kukkiin, kaikki tietävät, ja pian kaikki ovat näin käsittämättömän yksin. Kuinka kauan sellaista on mahdollista kestää? Kuinka monta kesää täytyy istua laiturilla ja tuijottaa joen toisella puolella käyskenteleviä pariskuntia ennen kuin huomaa, että tässä tämä oli? Kaksi pientä, suljettua silmää, outo särky vähän koko ruumiissa. Kai se on vain alkusoittoa. Mitä pikemmin maatuu, sen parempi. Kivuttomampi, helpompi, halvempi.
Yksinäisempi.
Jonkun pitäisi keksiä yksinäisyys, joka on hieman kestettävämpi.
ESTÁS LEYENDO
IHAN VAAN ETTÄ TIIÄT
PoesíaÄidille ja isälle: En oo toivoton vielä. En oo toivoton... enää? Äh, ihan sama, en jaarittele enempää. Kyl te tiiätte. Tiiättehän? (Kukaan ei lue runoja, joten nää runot on operoitu huvittaviksi peräkkäisiksi lauseiksi, joissa on liikaa pilkkuja. Si...
