Näin aluksi on tärkeää sanoa, niin kuin runoilijat runojensa aluissa sanovat, nimeni ei ole Aani. Olen kuitenkin hieman arkinen, joten ehkäpä runon nimen voi säilyttää ennallaan.
Aani on taiteilijanimi, hän on suosikkini. Aani on ulapalla. Hän pyörittää cocktailbaaria Thaimaan turistirannoilla ja uskaltaa käydä uimassa joka päivä. Hän sukii hiuksiaan erikoisiin asentoihin ja päätyy näyttämään järkevältä ihmisolennolta. Hän on, kaikesta huolimatta, jännittävä ja maailmaan kaikin puolin haluttu ihminen.
Aani on kaikkien suosikki, joten esiinnyn tässä runossa hänenä.
Kukaan ei lue runoja, joten olen kirjoittanut runoni pieniksi, huvittaviksi lauseiksi, joista joku voi ottaa näyttökuvan jonka taakse voi laittaa niitä Minecraft estejuoksuvideoita, jotka aina saavat satoja tuhansia tykkäyksiä.
Runojani lukevat miljoonat. Olen kirjoittanut Romeon ja Julian ja Tuntemattoman sotilaan. JA ENNEN KAIKKEA,
olen itse päättänyt keneen olen rakastunut. Olen muovannut itse itsestäni tällaisen. Olen lasia jonka olen itse puhaltanut. Olen toivnut olevani ikuisesti yksin, ja tähän se on johtanut. Oman lapsuuteni toivomuskaivot ovat käsivarrenmitan päässä... Oman käsivarteni mitan.
Miksen siis vieläkään muista miltä tuntui olla kaksitoista ja tottelematon? Olen päättänyt olleeni siellä joskus. Olen lasia jonka olen itse puhaltanut... Olen velttoa savea omissa pikku sormissani. Olen taiteilija. Siis miksi en vieläkään ole maalannut onnellista loppua itselleni?
ŞİMDİ OKUDUĞUN
IHAN VAAN ETTÄ TIIÄT
ŞiirÄidille ja isälle: En oo toivoton vielä. En oo toivoton... enää? Äh, ihan sama, en jaarittele enempää. Kyl te tiiätte. Tiiättehän? (Kukaan ei lue runoja, joten nää runot on operoitu huvittaviksi peräkkäisiksi lauseiksi, joissa on liikaa pilkkuja. Si...
