Kun pakkaan laukut ja nousen junaan, kurkussa polttelee. Kun katson lentokoneen ikkunasta ulos, käteni tärisevät. Vanhan talon punaiset seinät katselevat takaisin, kun huokailen niitä kohti kaipaillen. Milloin jokaisesta kerrasta siellä tuli viimeinen kerta?
Kun minä lähden talosta, talo lähtee kävelemään perässäni. Kun astun sisään, se halaa minua hiljaa, hiljempaa kuin kukaan. Kun nukun siellä, ulko-ovi auki, näen kauniita unia. Kun käyn siellä viimeistä kertaa, yritän kääriä ilman tuoksun lakanoihini ja vaatteisiini, mutta unohdan sen siitä huolimatta.
YOU ARE READING
IHAN VAAN ETTÄ TIIÄT
PoetryÄidille ja isälle: En oo toivoton vielä. En oo toivoton... enää? Äh, ihan sama, en jaarittele enempää. Kyl te tiiätte. Tiiättehän? (Kukaan ei lue runoja, joten nää runot on operoitu huvittaviksi peräkkäisiksi lauseiksi, joissa on liikaa pilkkuja. Si...
