IKTL - painajainen päivänvalossa

7. IKTL:n torakka, johtaja H.T.

TW! Mainintoja kidutuksesta, kuolemasta ja seksuaalisesta väkivallasta!

📍 Vallegnis, Inhimillisen Kestokyvyn Tutkimuslaitos, yläkerran toimisto
Sijoittuu viime luvun kanssa samaan aikaan

Raskastekoinen metalliovi pamahti kiinni sihteerini jäljessä. Olin jälleen yksin toimistossa, josta olin kuuden vuoden aikana yrittänyt sisustaa persoonallisen. Nyt se kuitenkin tuntui huokuvan ainoastaan kylmyyttä ja uhkaa.

Huokaisin syvään palatessani papereideni pariin. A23HT:n kuolintodistus lojui yhä allekirjoittamattomana niiden seassa. Aika alkoi käydä vähiin, mutta kynän nostaminen käteen tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Olin yrittänyt jo kolmesti, mutta nimen näkeminen oli minulle liikaa. "Kuollut"-sana sai mustat pisteet välkkymään näkökentässäni.

Monet tutkijat laitoksessa olivat alkaneet nimittää A23HT:tä "epäonnistuneeksi kokeeksi." Ei minun kuulteni tietenkään, mutta kuitenkin. He olivat tuohtuneita tytön kuolemasta, mikä oli ymmärrettävää. Minäkin olin. Kloonaukseen tarvittava solunäyte oli ollut määrä ottaa kolmen päivän kuluttua. A23HT eliminoitiin erään kokeen johtajan toimesta, ja kyseinen henkilö luonnollisesti erotettiin. Olin mielestäni kertonut jo kaikille, että tyttöä olisi pitänyt suojella kaikin tavoin. Hän oli tähän mennessä ainoa lähteemme tunnottoman ihmisen tutkimiseen.

Nyt kun tyttö oli sitten poissa, asiat olivat mutkistuneet roimasti. Kokeita kyllä jatkettiin, mutta oheistutkimuksia ei voitu tehdä. Oli pakko vain odottaa uusia tunnottomia kokelaita, jos heitä edes löytyisi. Asiasta enemmän tietävät tutkijat olivat arvioineet, että Vallegnisin kokoiselta alueelta voisi hyvällä tuurilla löytyä yksi toinen tunnoton. Tämäkin oli laskettu kaavan avulla, johon ei voinut luottaa täysin. Se kun oli vain keskimääräinen arvio tunnottomien esiintyvyydestä keskuudessamme.

Eräs tutkijoista oli esittänyt toiveen, että A23HT:stä otettaisiin näyte kuolleena. Se ei välttämättä auttaisi mitään, mutta ainakin meillä olisi jonkinlainen tutkimuspohja. Tytön aivot aiottiin myös ottaa talteen, jotta erilaisia yhteyksiä voitaisiin kirurgisesti tutkia. Ruumis luultavasti tuhkattaisiin, ja minä saisin ne uurnassa.

Kuoleman käsittelyn olisi pitänyt tulla minulle tutuksi viimeisen kuuden vuoden aikana. Olin allekirjoittanut satoja, ellen tuhansia kuolintodistuksia ja jopa todistanut eliminointia. Tämä vain sattui paljon enemmän, täysin erilaisella tasolla.

Kun olin kuullut uutisen, olin sulkeutunut toimistooni kymmeneksi tunniksi. Sen ajan olin tuijottanut eteeni ja miettinyt, pitäisikö koko laitos sulkea. Oliko missään enää mitään järkeä? Oliko minulla enää minkäänlaista halua jatkaa koko projektia?

Ex-vaimolleni kertominen oli luultavasti yksi hankalimmista tehtävistä koskaan. Hänen minuun luomansa katse olisi varmasti tappanut, jos katseella tappaminen olisi ylipäänsä ollut mahdollista.

"Miten sä voit antaa sen tapahtua?"

"Sun täytyy ymmärtää, että mä tein kaikkeni-"

"ET SELKEÄSTI TEHNYT!"

"Mä ymmärrän täysin, että sä olet surullinen-"

"SURULLINEN?! SURULLINEN?! SENKÖ SÄ LUULET OLEVAN MUN AINOA TUNNE?! MÄ OLEN RAIVOISSANI!"

"Varmasti, mutta-"

"Minusta me sovittiin tästä. Ja jos muistan oikein, niin seitsemän vuotta sitten me käytiin lukemattomia keskusteluja siitä, että tää tulis pilaamaan koko meidän perheen elämän. Ja nyt niin on tapahtunu. Sulla ei oo enää ketään sun ympärillä, ja toivon ettei koskaan tule olemaan. Sussa ei oo enää mitään rakastamisen arvoista. Sä olet hirviö."