IKTL - painajainen päivänvalossa

9. IKTL:n uhri, AR738O

TW! Seksuaalinen häirintä, aseet, takauma, mainintoja kidutuksesta ja verestä!

📍 Vallegnis, maanalainen tukikohta
Alvan näkökulma
Viisi kuukautta myöhemmin

Naksautin varmistimen pois päältä ilmakivääristä ja katsoin tähtäimen läpi. Hain hetken oikeaa kohtaa, jotta sain pahvi-ihmisen rintakehään piirretyn maalitaulun näkyviin. Käteni tärisi aseen painosta, mutta liipaisinta painettuani näin reiän ihmisen kyljessä. Taivutin piipun alas lisätäkseni uuden panoksen sisään.

"Neuvoisin että tähtää polveen. Jos lumpio pirstaloituu niin pakeneminen on melko hankalaa", matala ääni sanoi takaani. Peitin säikähdykseni ja käännähdin nähdäkseni kouluttajanani toimivan Marcon seisomassa ovella. Hän nojasi ovenkarmiin kuin Euroopan omistaja.

"Mä haluan tappaa ne, en estää pakenemista", mumisin ja väänsin piipun takaisin paikoilleen. Oikeastaan minua oli käsketty laskemaan ase alas aina kun joku tuli huoneeseen, mutta ei Marcokaan niin tehnyt.

"Ilmakiväärillä ei taideta paljoa tappaa", Marco huomautti. Saatoin kuulla ivan tihkuvan hänen äänestään.

"Mä tappaisin vaikka käsin. Mut saattaishan tää treenaaminen olla helpompaa jos te antaisitte mulle oikean aseen", totesin pisteliäästi.

"Me ollaan puhuttu tää läpi joka päivä vaikka kuinka kauan. Me muut ei voida luottaa suhun. Ensimmäinen asia jonka teit täällä oli meidän uhkailu aseella. Se ei varsinaisesti antanut susta rauhallista kuvaa."

"Mä olin just heränny tuntemattomasta paikasta, ja vaikka kuinka monta miespuolista piteli mua kiinni. Mun eka ajatus ei kumma kyllä ollu edetä etiketin mukaan. Ja sitä paitsi siitä on kuukausia aikaa. Asiat on edenny."

Marco oli kehittänyt minuun jonkinlaisen viha-rakkaussuhteen. Hän ei ohittanut tilaisuutta korjata sanomisiani tai piikitellä minua menneisyydestäni. Ymmärtääkseni se oli kiellettyä järjestössä. Juuri tämän takia hänen käytöksensä sai vereni kiehumaan, mutta olin mennyt lupaamaan Arielle, etten satuttaisi pelastajiani. Painajaiset ja takaumat olivat tietysti eri asia, koska niiden aikana en ollut kontrollissa itsestäni.

Marco myös halusi korostaa sitä, kuinka minuun ei voinut luottaa. Se sattui, koska tunsin jo valmiiksi itseni täysin arvottomaksi. Halusin, että minuun luotettaisiin. Se tarkoitti, että minulla oli jokin tarkoitus. Ei kai minua tyhjää varten treenattu?

"Arie muuten sano että se haluu nähä sut", Marco ilmoitti ja nappasi aseen kädestäni. Minun teki mieli muksauttaa häntä nyrkillä, mutta tyydyin tuhahtamaan.

"Aha. Missä se on?" kysyin näyttämättä mielenkiintoani.

"Sun huoneessa ku viimeks sen näin."

Lähdin huoneesta jättäen Marcon puuhaamaan omiaan. Halusin päästä kuulemaan minkälaista asiaa Ariella oli. Olin nähnyt hänet aamulla, joten kerrottava asia oli melko varmasti tapahtunut sen jälkeen.

Kävelin bunkkerin käytävillä, jotka olivat tulleet minulle kuukausien aikana tutuiksi. Kuukauden täällä oleskeluni jälkeen olin viimein uskaltautunut tutkimaan ympäristöäni. Olin oppinut, että koko heidän tukikohtansa sijaitsi puoliksi maan alla. Maan puolellakin oli rakennuksia, mutta niitä ei käytetty paljon, enkä itsekään ollut käynyt niissä.

Oman huoneeni ovella pysähdyin hetkeksi. En tiennyt ollenkaan, mistä oli kyse. Marcon dramaattisuuden tuntien aihe saattoi olla joko päivän ruoka tai maailmanloppu. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin mennä sisään ja tiedustella asiaa itse.

Kun liu'utin oven auki, näin Arien istumassa erään sängyn laidalla hihaansa hypistellen, jännittynyt ilme kalpeilla kasvoillaan. Huolitasoni pomppasivat heti hieman korkeammalle nähdessäni hänet.