IKTL - painajainen päivänvalossa

13. IKTL:n uhri, G73F84

TW! Kuolema, itsetuhoisuus
📍 Vallegnis, maanalainen tukikohta
Arien näkökulma

Poistuin hiljaa huoneesta, kun kaikkien muiden silmät olivat liimautuneet AP7082:een. Ilmeettömän tytön katsominen etoi minua, koska tunnistin tuon tyhjän katseen liian hyvin. Olin nähnyt sen niin monta kertaa, ja tiesin mitä se tarkoitti. En vain ollut halunnut tunnustaa sitä Alvalle.

En osannut edes selittää itselleni, miksi ihmeessä olin mennyt herättämään hänet. Kyllähän minä tiesin syyn tytön tajuttomuuteen, mutta ehkä olisin vain halunnut kuulla jonkin toisen syyn. Olisin halunnut kuulla Alvan sanovan jotain, mikä ei raastaisi sydäntäni niin paljon.

Päästessäni käytävään vapautin hengenvedon, jota olin pidättänyt jo kauan. Keuhkoni tyhjenivät hiljalleen, mutta mieleni pysyi raskaana. Aloin jopa katua tytön löytämistä, vaikka se tuntui hirveältä. Minä en vain halunnut katsoa, kun Benjamin työnsi kanyylin jo käytännöllisesti katsoen kuolleeseen tyttöön.

Niin. Laitoksessa avustajina käytettyjen nuorten kehot olivat yleensä niin kovassa rasituksessa, että kuolema ei ollut kaukana. AP-alkuiset koodit nimissä tarkoittivat avustajaa. Heidät lääkittiin ja käytettiin sitten hoitamaan yksinkertaisia organisointi- ja siivoustehtäviä. Työssä ei juuri taukoja ollut, joten heidän kohtalonsa oli kova. Keho riutui niukan ravinnon ja nesteytyksen seurauksena.

Ennen Alvan tuloa me olimme pelastaneet erään avustajan. Hänen nimensä oli Charlie. Poika oli 15-vuotias, ja tänne tullessaan jo melko huonossa kunnossa. Suurimman osan ajastaan hän vain makasi sängyssä ja tuijotti kattoon. Syöminen ei onnistunut, puhuminen oli vaikeaa ja elintoiminnot heikkoja. Emme siis voineet kommunikoida kunnolla, ja näin ollen jouduimme arvaamaan, mitä hän milloinkin tarvitsi. Yritin saada hänet juomaan pillistä sokerivettä, mutta hän vain antoi päänsä retkahtaa sivulle ja sulki silmänsä.

Hän kesti neljä päivää, kunnes menehtyi.

Se iski minuun kovaa. Istuin pojan vuoteen vierellä ja katsoin, kun elämä katosi hänestä hiljalleen. Hengitys hidastui hidastumistaan, kunnes lopulta katkesi kokonaan. Joskus vielä niin punaiset ja eläväiset posket kylmenivät ja muuttuivat vahamaisiksi. Raajat kangistuivat, silmistä sammui niiden pilke. Vaikka en sitä kellekään kertonut, vuodatin sinä iltana monta kyyneltä pojan vuoksi. Hän oli minua kolme vuotta nuorempi, ja siirtyi ajasta ikuisuuteen aivan liian aikaisin. Se sai minut vihaamaan laitosta vielä enemmän, jos se oli edes mahdollista.

Tapaus muistutti minua myös omista kokemuksistani. Niistä itsetuhoisuutta tihkuvista päivistä, joita vietin sekä laitoksessa että täällä. En halunnut elää, vaikka sisälläni paloikin viha. Ainoa syy pysytellä elossa oli kostaa niille ihmisille, jotka tekivät elämästäni sietämätöntä. Minun oli ollut lähes mahdotonta rauhoittua paikalleni, koska olin niin vihainen. Jokainen soluni janosi nähdä laitoksen tutkijat kärsimässä.

Päivien ja viikkojen kuluessa tunteeni tasoittuivat, mutta eivät kadonneet. Jung pakotti minut nukkumaan ja syömään. Muut kertoivat minulle suunnitelmista, joilla voisivat yrittää horjuttaa laitosta. Osallistuin niiden kehittämiseen aktiivisesti, vaikka en luottanutkaan muihin täysin. Minulla ei vain sattunut olemaan vaihtoehtoja, koska en tiennyt perheestäni mitään. Siksi päädyin jäämään tänne, jotta voisin olla hyödyksi. Siitä tuli ainoa oljenkorsi, jonka avulla pysyin jotakuinkin järjissäni.

Alvan pelastaminen oli ollut ensimmäinen reissuni takaisin laitokseen. Vaikka Jung oli minut pois hakiessaan luvannut etten enää palaisi sinne, palasin silti. Minun oli pakko, koska halusin olla mukana hakemassa uhreja pois. Vaikka käytävillä juokseminen nostattikin pintaan karmivia muistoja, olin silti koko ajan varma päätöksestäni.

Olin edelleen hieman ihmeissäni siitä, miksi Alva oli laitokselle tärkeiden koehenkilöiden osastolla. Emme olleet puhuneet asiasta, koska tyttö ei oma-aloitteisesti puhunut mistään laitokseen liittyvästä. Vastaus oli siis saamatta, eikä minulla ollut edes huonoa arvausta. Hän vaikutti olevan täysin normaali ja terve.