Suhteet solmussa

17 - Milloin me nähdään uudestaan?

Milja ja Salomon tapasivat kahvilassa, kuten sovittua. Milja pani merkille erityisesti sen, että Salomon oli paikalla ajoissa, kun Lassia olisi saanut odottaa ainakin viisitoista minuuttia sovitun ajan jälkeen. Kun Salomon vielä tarjosi hänelle kahvin ja pullan, idylli oli täydellinen treffeille.

Käytyään kahvilassa Milja ja Salomon päättivät suunnata keskustan nuorisotilaa kohti. Ulos astuessaan Milja näki ensilumen satavan ja tajusi vasta silloin, että viikon päästä alkaisi jo joulukuu. Puhdas lumi putosi hiljalleen, kuin hidastetusti vielä vesisateen jäljiltä märkään maahan. Suurin osa lumesta suli, mutta osa liimautui jalkakäytävään ja kahdet jalanjäljet painautuivat ohuen ohueen lumikerrokseen nuorisotilan pariovien edestä.

Salomon avasi Miljalle oven kohteliaasti, kuin herrasmies. Hengityskin oli höyrynnyt koleassa ulkoilmassa, joten sieltä oli mukava astua lämpimiin sisätiloihin — varsinkin, jos ei vielä käyttänyt talvivaatteita, kuten Milja tai Salomon.

Lämpimässä tilassa tuoksui kaakao. Milja ja Salomon kävelivät peräkanaa eteisestä sisälle ja kaatoivat kaakaota värikkäisiin kertakäyttömukeihin samalla kun tervehtivät nuoriso-ohjaajaa sekä muutamaa heidän luokkalaistaan.

"Mistä sä halusit puhua?" Milja kysyi siemaistessaan kuumaa kaakaota. Salomon ei aluksi vastannut, hän oli jähmettynyt katsomaan kaakaosta nousevan höyryn pyörteitä, kun hän puhalsi kaakaoonsa.

"Ai niin", Salomon sanoi ja kääntyi katsomaan Miljaa silmiin. Tuntui äärimmäisen kuumottavalta. Miljan söpön ruskeat silmät sopivat täydellisesti yhteen hänen mustiksi värjättyjen hiustensa ja tarkkojen kasvonpiirteidensä kanssa. "Siitä vaan, että ootko sä miettiny sitä asiaa, mistä me viimeks puhuttiin?"

Milja ihmetteli Salomonin itsevarmuutta tilanteessa, jonka täytyi olla tälle vähintään yhtä kiusallinen kuin hänellekin. Oli vaikeaa edes katsoa poikaa, joka oli hurjan komea ja joka pukeutui kauluspaitoihin vapaa-ajallakin. "Ai sitä, kun me puhuttiin meistä ja sitten siitä, miten Lassi häiritsi mun ajattelua tän suhteen?"

"Niin, no just sitä", Salomon sanoi ja käänsi katseensa pois. Tuijottaminen ei ollut edes kauniita tyttöjä kohtaan reilua. Tuijotuksen kohteena oleminen ahdisti kaikkia.

"No, se homma on helposti ratkaistu", Milja sanoi ja puhalsi itsekin kaakaotaan. Keskustelun aihe oli helppo, mutta silti häntä huimasi ja tuntui, kuin jalat olisivat lähdössä alta. "Lassilla on jo toinen, se ei jääny turhia odottelemaan."

"Voi ei, kamalaa", Salomon myönsi. "Näitkö sä ne yhdessä?"

"Joo, näin", Milja vastasi. "Ehkä vähän liiankin lähellä toisiaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan."

"Tota, mulla ois yks juttu", Salomon alkoi änkyttämään. Kysyminen ei olisi edes hankalaa, mutta silti vatsanpohjassa kutkutti. Mikä tässä oikein oli niin saakelin kuumottavaa? "Ootko sä sit miettinyt läpi, et pidätkö sä musta ja haluutko sä olla mun kaa? Jos sä et tiedä vielä, mä voin odottaa."

"Salomon?" Milja aloitti ja uskaltautui jopa katsahtamaan merensinisiin silmiin ja pörröttämään nopeasti pellavanvaaleaa tukkaa.

"Niin?" Salomon kysyi ja yritti olla näyttämättä liian innostuneelta. Hän kurkkasi nopeasti, mutta säpsähti vähän, kun Milja katsoi häntä silmiin. Katseiden kohtaaminen oli aivan liikaa. Hänen vatsassaan tuntui pieni potkun tyyppinen jännite.

"Mä tiedän jo vastauksen", Milja sanoi eikä enää voinut siirtää katsettaan silmistä irti. Hän siirsi kätensä Salomonin käteen, joka oli lämmin, vaikka he olivat vasta tulleet ulkoa. "Kato mua."

Salomon kääntyi katsomaan ja Milja yllätti hänet suudelmalla. "Nyt säkin tiedät vastauksen."

Milja uskaltautui jopa siirtämään itsensä hiukan lähemmäksi Salomonia, niin että hän pystyi tuntemaan pojasta hehkuvan lämmön. Poika oli niin kovin lämmin, vaikka he olivat vasta tulleet ulkoa. Johtuikohan se hänestä johtuvista kuumotuksista, Milja ajatteli ja naurahti hiukan.

He katsoivat toisiaan silmiin eivätkä voineet enää siinä hetkessä irrottaa katseitaan toisistaan. Toinen oli niin kaunis, että sitä piti ahmia katseellaan joka hetki. Katsetta ei voinut siirtää.

Eikä kumpikaan heistä edes halunnut tehdä niin.

(Kiitos kaikille lukijoille! Musta tuntuu, että tässä luvussa näkee jo vähän enemmän, että mun into tän kirjoittamiseen on palannut. Tack ~lukijapoika)