Suhteet solmussa

3 - Jätetty, osa 2

"No niin. Avaahan sanainen arkkus", Milja tokaisi.

"Mul on kotona ongelmii, taas kerran", Salomon sanoi hiljaa.

"Ei kai sun isäpuoli taas --" Milja aloitti.

"Se just. Se löi äitiä taas", Salomon vastasi.

"Eikä."

"No kyllä", Salomon sanoi. Milja laski kätensä Salomonin olkapäälle. Hän tunsi jotain päässään. Jotain, joka tuntui yhtä aikaa hyvältä ja totaalisen väärältä.

"Mä en enää tiedä, mitä mun pitäs enää tehdä. Miksei äiti voi vaan erota siitä paskasta?" Salomon ihmetteli ja Milja hämmästyi kuullessaan hänen kiroilevan. "Ehkä mun pitäis tehdä jotain radikaalia. Mutta mitä? En mä osaa tehdä mitään maatamullistavaa. Säkin tiedät sen."

"No mä tiedän. Mut ehkä sun ei tarvii tehdä mitään maatamullistavaa. Jos sä vaikka vaan puhut sun äidille siitä, miten sua ärsyttää se sen miten se isäpuoli käyttäytyy", Milja sanoi ja hämmästyi tajutessaan saaneensa kerrankin hyvän idean.

"Ehkä mä voisin yrittää. Mut mä en vaa haluu näyttää kenellekään sitä, että mä oon näin romuna. Mua kiusattais vielä enemmän ku nykyään. Onneks se olit sä joka osuit paikalle eikä esimerkiks joku Mikko", Salomon sanoi ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Milja katsoi ensimmäistä kertaa hänen kasvojaan pitkään aikaan.

Hän melkein huokaisi.

Hän oli unohtanut, kuinka --, no, kaunis Salomon oikeasti oli. Harvoja poikia sanottin kauniiksi, mutta Salomon oli sellainen -- ainakin Miljan mielestä. Vaaleat, kulmakarvojen päälle laskeutuvat ja päästä kihartuvat hiukset olivat hyvin hoidetut. Merensiniset silmät välkehtivät kuin aallot.

Aallot, johon Milja tajusi olevansa valmis hyppäämään.

Ei. Hän ei voinut tehdä niin. Hänellä oli Lassi. Ja Lassi oli Miljan mielestä komea. Pitkä, vahvarakenteinen ja ruskeahiuksinen. 

Yhden tosiasian hän suostui itselleen myöntämään. Salomon suuteli paljon paremmin kuin Lassi koskaan. Ja siinä missä Lassin suudelmat maistuivat tupakalta, Salomonin suudelmat maistuivat minttupurkalta. Ei tarvinnut olla Miljaa älykkäämpi tajutakseen eron niiden välillä ja valitakseen paremman niistä.

"Mä en oikeesti tiedä mitä mä teen", Salomon sanoi ja Milja havahtui kuvitelmistaan. Sitten hän naurahti sisäisesti itselleen. Salomonilla oli murheita ja hän vain haaveili suudelmista.

"Hei mitä sä teet? Näytät niin ku oisit vajonnu johonkin koomaan. Että sä näytät poissaolevalta", Salomon sanoi ja naurahti itsekin hiukan.

"Ei voi mitään. Sä tiedät että mun on vaikee keskittyä. Sellasta on elämä ku on ADHD", Milja selitti.

"Attention Deficit Hyperactive Disorder", Salomon sanoi. "Mutta tää on oikeesti tärkee juttu mulle. Sä halusit, että mä kerron sulle. Tee mulle siis palvelus ja kuuntele, kun kerran kysyitkin. Älä sano, että sun keskittymiskyky ei riitä siihen."

Milja tajusi tilaisuutensa tulleen. Kaikki tapahtuisi nopeasti. Kukaan ei saisi koskaan tietää. Mutta hän tiesi haluavansa tätä.

"Ei se mistään keskittymishäiriöistä oo nyt kiinni", Milja sanoi.

"No mistä sitten?" Salomon kysyi.

"Sä saat mun sydämen hakkaamaan." Milja nojautui lähemmäksi Salomonia ja painoi huulensa keveästi tämän huulille. Salomon vastasi hetkessä suudelmaan. Milja siirsi vasemman kätensä Salomonin hiuksiin ja pörrötti niitä kevyesti. 

Samassa ovi aukesi. Lassi astui hitaasti sisään.

"Milja, sä unohdit sun röökit mun rep-- mitä vittua tää on?"

Milja irroittautui nopeasti Salomonista ja yritti käyttäytyä normaalisti, mutta hänen sydämensä hakkasi edelleen liian nopeasti ja Lassi oli nähnyt koko jutun. Lassi juoksi Salomonia kohti ja tarttui häntä paidasta kiinni. Hän nosti Salomonin seinää vasten, toinen käsi hänen kurkullaan.

"Mitä vittua sä täällä kosket toisten naisiin? Milja on mun, ei kenenkään muun", Lassi sanoi ja sylkäisi. Hän löi Salomonia nenään. Salomonin nenä alkoi hetkessä vuotaa verta. Kuuma veri pulppusi lattialle ja opettajille olisi ihmettelemistä lattian veritahrassa.

"Lassi, älä!" Milja huusi ja Lassi irrotti hetkeksi otteensa. "Lassi, se olin mä. Mä olin tyhmä ja menin suutelemaan sitä. Ei olis pitäny", Milja sanoi.

"No ei todellakaan ois pitäny. En ois arvannu että säkin oot tollanen huora", Lassi sylkäisi.

"Anteeks mitä?" Milja huudahti.

"Sä kuulit ihan oikein. Mut jatkossa sä et kuule musta enää mitään. Heippa", Lassi tuhahti ja juoksi pois.

Milja istui lavan reunalle ja alkoi itkemään. 

(Kiitos ihan sairaasti taas kun luit! En tiedä milloin ehdin kirjoittamaan jatkoo.)