Katse - Harry Styles fanfiction in finnish

Olisitpa täällä

"Tietkö..mä luulin ettet koskaan tulis huomaan mua." Harry sanoo aamulla makoillessamme vielä sängyllä. Olen vielä puoliunessa mutta lause herättää minut. "Miks?" Kysyn unisella äänellä. "Vaikutti aluks siltä. Yritin suudella sua pari kertaa mut vetäydyit pois." Harry sanoo. "Haha voi sua. Anteeks..Mä vaan kai pelkään tottuu johki uuteen ihmiseen. Koska pelkään menettämistä." Vastaan makoillen harryn kainalossa. "Mä oon nyt tässä. Enkä oo menos minnekkää." Harry sanoo hymyillen ja painaa suukon otsalleni. "Paitsi illalla mun pitää lähtee käymään lontoossa." Hän sanoo haikeasti ja nousee sängyltä. Miksi hänen pitää lähteä juuri tänään? Juuri eilen puhuimme asiasta. Tosin,ei tää oo vielä niin vakavaa.

"Miks? Tai mitä sä sielä?" Kysyn. Nousen sängystä ja puen gollepaitani takaisin päälle. Olin ottanut sen pois sillä yöllä oli niin kuuma. Sen enempää en vaatteita viittinyt riisua. "Kuvauksista on hoidettu jo puolet ja saadaan pitää taukoo pari viikkoo. Lupasin äidille mennä käymään heti ku saan lomaa. Lisäks meil on keikka viikko siel tokal viikolla. Joka päivä keikka." Harry vastaa. Asia harmittaa minua mutta ymmärrän häntä. Olen itsekin läheinen äitini kanssa ja Arvostan sitä että harry pitää lupauksensa äidillensä. Ja keikat on osa hänen elämää. Iso osa itseasiassa. "Se on hienoo." Sanon hymyillen. Harry tulee keittiöstä ja ojentaa minulle kahvimukin. En oikeastaan tykkää kahvista mutten viitsi sanoa mitään kun harry on nähnyt vaivaa. Hän istahtaa sohvalle viereeni. "Tehään tänää jotain kivaa yhessä ennen ku lähen?" Hän kysyy juoden kahviaan. "Se kuulostaa hyvältä."

.....

Päivä on mennyt mukavasti. Istumme jäätyneen järven viereisellä penkillä pari tuntia ennen harryn lähtöä. Harry höpöttää minulle kaikiesta mahdollisesta, esim siitä miten hän vihaa punajuuria. En ymmärrä kaikkea mitä hän sanoo sillä en voi olla tuijottamatta hänen täydellisiä vaaleenpunaisia huulia. Sitä kuinka hän puhuu hitaasti ja hymyilee hymykuopat näkyvissä.

"Tuu." Harry sanoo. Nousen ylös ja hän ohjaa minut viereiselle pellolle joka on peittynyt lumesta. "Mitä me täällä?" Kysyn naurahtaen. Harry katsoo minua ja iskee silmää. Hän ottaa kämmeniinsä kasan lunta. "Mitä sä aiot?" Kysyn hämmentyneenä mutta nauraen. Arvaan kyllä mitä hän aikoo mutten kerkee valmistautua kun hän on jo ehtinyt kääriä lumipallon käsiinsä ja heittää sen minua kohden. Kiljahdan sillä lumi on kylmää ja vihaan sitä. Olen aina vihannut talvea ja kaikkea siihen liittyvää. Ehkä tosiaan valitan liikaa, kuten james sanoi. James, En ole kuullut hänestä sittemmin. Ja unohdin vastata hänen viestiinsä. "Jähmetyiks sä?" Harry keskeyttää ajatukseni. "En ollenkaan. Kosto elää." Sanon iskien silmää. Käärin lumipallon käsissäni ja heitän kohti harrya. Hän tosin väistää sen. Käärin uuden ja juoksen harryn perässä. Tällä kertaa sen lentää harryn naamalle. Alamme molemmat nauraa. "Ai kello on jo noin paljo? Mun pitää mennä. Kai tuut saattaan?" Harry sanoo keskeyttäen lumisotamme. "Tottakai." Vastaan hymyillen, vaikka minua harmittaa päästää hänet jo lähtemään.

Istuessamme taxissa matkalla kentälle harry pitää kädestäni koko matkan kiinni. Kumpa ei tarvisi päästää irti mutta saavumme lentokentälle. Nousemme ulos autosta.

Alkaa sataa vettä ja seisomme taksin edessä. "Nonii mun pitää mennä." Harry sanoo ja astuu askeleen lähemmäs ja vetää minut kiinni itseensä. Tunnen hänen sydämen sykkeensä vasten rintakehääni. Hän sivelee poskeani ja hellästi tarttuu kädestäni. "Mul tulee ikävä." Sanon. Katselen hänen kirkkaisiin silmiinsä ja melkein voisi luulla hänen itkevän. En sano mitään. Katselemme vaan toisiamme ja pysyn hänen otteessaan. "Me nähään pian. Kaks viikkoa. Kyl sä kestät. Mä ehkä en." Harry sanoo nauraen. Hän avaa huulensa suudelmaan ja vetäytyy vieläkin lähemmäs minua. Ja painaa päänsä olkapäälleni. Suukottaa korvani takaa ja hymyilee. Käännän hänen katseensa minuun ja suutelen häntä hellästi. Tunnen hänen pehmoisen kielen omallani. Tunnen kuinka vatsaani kihelmöi. Suudelma alkaa muuttua intohimoiseksi. "Nonii sun kannattaa varmaa mennä." Sanon vasten hänen huuliaan hymyillen ja vihjaten että jos jatkamme vielä niin ties kuinka pitkälle tilanne menee. "Joo. Mul tulee ikävä. Mut nähään pian." Harry sanoo ja painaa vielä suukon huulilleni. Kumpa hänen ei tarvitsisi lähteä. Alan jo tottua hänen läsnäoloon. Hänen seurassaan tunnen olevani turvassa. En oo koskaan tuntenu näin. "Nähään." Sanon ja hän kävelee pois päin, katse yhä minussa ja hymy huulillamme. Kätemme ovat yhä kiinni toisissaan ja irrouttautuvat hitaasti erilleen.