Joonas piti kädestäni kiinni koko matkan ajan. Hänen kätensä tuntui lämpöiseltä ja pehmeältä, mutta hän piti kädestäni tiukasti kiinni ja käveli eteenpäin nopeampaa, kuin normaali kävelytahti. Epäilys sisälläni kasvoi kasvamistaan joka askeleella. Yritin puhua hänen kanssaan, mutta jokin idea tai ajatus vei miestä eteenpäin, eikä hän vastannut kysymyksiini kuin nopeasti ja ympäripyöreästi.
Seisomme sen kerrostalon pihalla, jossa Joonas sanoo asuvansa. Kerrostalo on punaista tiiliä ja sen katolta riippuu sammal- ja kasviköynnöksiä. Parkkialue, jolla seisomme on pieni ja minut yllättää, kuinka rikkaan näköisiä autoja pihalla on. Eniten huomioni kiinnittyy hopean väriseen avoautoon ja mustaan moottoripyörään.
"Hei, jos tuun kuitenkin joku toinen päivä?" Sanon ja irroitan käteni miehen kädestä.
"Tuu nyt vaan, se ei haittaa mua yhtään," Joonas vastaa ja hymyilee minulle rohkaisevasti. Hän ei taida ymmärtää kuinka ahdistavalta osaa kuulostaa.
Hymyilen takaisin kuitenkin myöntävästi, joten lähdemme kävelemään B-rappua kohti. Mies avaa minulle oven taas esittäen herrasmiestä. Ennen ele sai minut tuntemaan oloni erityiseksi ja kauniiksi, mutta nyt se vaikuttaa enemmän epämiellyttävältä. Kävelen sisään yrittäen vaikuttaa rennolta, mutta luulen, että mies saa totuuden selville heti, kun vilkaiseekin kasvojani.
"Se on toiseksi ylimmässä kerroksessa," kuulen toteamuksen takaatani ja lähdemme kävelemään ylös rappusia. Jättäydyn tahallani vähän jälkeen, kun Joonas kävelee rappusia ylös. Mielessäni pyörii valtavasti kysymyksiä ja hulluimmat niistä käsittelevät jopa raiskausta ja pahoinpitelyä.
Pysähdymme yhden ruskean oven eteen, jolloin mies alkaa kaivamaan taskujaan, löytääkseen avaimensa.
Painan käteni taskuihini ja annan katseeni vaellella sinapinkeltaisilla seinillä. Otan pienen välimatkan mieheen, ihan vain varmuuden vuoksi. Lyhyen ajan kuluttua kuulen pienen kilinän, kun Joonas viimein saa avaimet taskustaan. Hän työntää pienen hopeisen avaimen vähän ruostuneeseen lukkoon ja vetäisee ovesta, jolloin se vaivalloisesti avautuu.
Mies astuu sisään empimättä, mutta minä seuraan häntä varauksella. Eteinen on lähes valkoinen, mutta mustaa ja tummia värejä on käytetty paljon enemmän kuin omassa kämpässäni. Seuraan Joonasta katseellani, kun hän kävelee olohuoneeseen etsien jotain, kadoten pian näköpiiristäni. Vilkaisen selkäni taakse, ja pienen ohikiitävän hetken mieleni tekee vain juosta raollaan olevasta ovesta ulos Joonaksen luota. Mutta tässä minä seison, feikkitennareissa lähes ventovieraan ihmisen kämpässä. Täysin normaalia.
"Se ei ollutkaan kotona," Joonas sanoo alakuloisena, kun ilmestyy taas näköpiiriini.
"Tämä yllätys meni nyt vähän pilalle," hän jatkaa ja naurahtaa vaivaantuneesti.
"Ei sen niin väliä ole," lohdutan edessäni seisovaa miestä ja myönnän hänelle hymyni.
"Oisin halunnu että olisit tavannut hänet," Joonas päivittelee tilannetta. Huomaan, että tilanne harmittaa häntä, mutta harmittaako se liikaa? Saanko nyt mennä.
"Mutta kellokin on vasta kuusi. Kai sä voit jäädä oottamaan?" Mies kysyy ja hänen ilmeensä kirkastuu. Tiedän tilaisuuteni tulleen.
"No mun kaveri asuu aika kaukana täältä, et mun pitää varmaa mennä," kerron ja yritän näyttää siltä että tiedän mistä puhun. Käännyn nopeasti ympäri ja lähden kävelemään ulko-ovea kohti. En ole tottunut tähän! Tunnen Joonaksen käden kädessäsi.
"Mä voin kyl heittää sut. Jää nyt vähäks aikaa," kuulen anovan äänen takanani. "Mun mieliks?"
Käännyn ympäri ja katson miestä vähän kiusaantuneena. Katseeni siirtyy ranteeseeni, josta Joonas pitää kiinni. Joonas huomaa ilmeeni ja irroittaa kätensä. Kylmä ilma saavuttaa ranteeni, kun lämmin käsi irtoaa ihostani. Miehen katse siirtyy lattiaan. Kun katson häntä en osaa kuvitella että mies tekisi jotain niin pahaa, joten annan pienen hymyn tulla huulilleni.
"Kai mä voin vielä hetkeks jäädä," sanon ja huomaan Joonaksen nostavan katseensa taas silmiini ja hymyilevän kiitollisena.
"Et tuu pettymään," hän sanoo ja viittoo minut seuraamaan.
Olemme istuneet nyt about 2 tuntia miehen olohuoneessa syöden sipsejä ja pelaten GTA:ta. Ensimmäiset 10 minuuttia menivät vähän akwardeissa tunnelmissa, kun kumpikaan ei oikein tiennyt mitä sanoa, mutta pian sen jälkeen kun Joonas oli tuonut meille sipsejä ja puheenaiheet vaihtuivat pelikonsoleihin joita heidän kämpästään löytyi aika monta, ilmapiiri muuttui entiselleen. Loput tunti ja 50 minuuttia menivätkin GTA:n pelaamiseen ja tyhmien koodien naureskeluun.
"Kello on jo 8!" Huudahdan pelin lomasta niin paniikissa, että Joonas säikähtää aidosti.
"Sori kauheesti, mut mun on pakko lähtee! Kai sä pystyt yhä heittää mut?" Kysyn nopeasti nousten seisomaan ja etsien kännykkääni farkkushortsieni taskuista.
"Jää viel hetkeks," mies aneli sohvalla katsoen minua suoraan silmiin.
"Ei, en jää! Heitätkö mut vai et?" Toistan kysymykseni hermostuneena
"Mä lupaan, että sun mieles muuttuu kun näät mun kämppiksen," Joonas vastaa ja nousee seisomaan viereeni.
"Hei ymmärrä nyt, että mä en jää tänne," sanon ja yritän kuulostaa mahdollisimman vakavalta. Mies jää seisomaan eteeni suu auki etsien sanoja. En jää odottamaan vaan lähden kävelemään eteistä kohti.
"Meijän piti yllättää ne sun kaverit!" Kuulen.
"Selitä mulle miten se täältä käsin onnistuu!" Miltein huudan ja käännyn katsomaan takanani seisovaa miestä. "Ja muuten. En mä niitä halunnu yllättää." Sanon ja muodostan kasvoilleni vittuilevan katseen. Yritän antaa itsestäni itsevarman kuvan, mutta sisimmässäni minua pelottaa miehen läheisyys. Joonaksen kasvoilla on hämmentyneen pelästynyt ilme.
"Noora.. Sori, mä innostuin sittenki ehkä vähän liikaa," mies sanoo ja hengähtää syvään.
"Älä mee jooko," hän lisää ja ottaa minua käsivarsista kiinni. "Päästä..," nykäisen olkapäätäni, mutta mies ei hievahdakaan.
"Päästä irti!" Huudan ja potkaisen Joonasta sääreen. Ota irtoaa käsivarsistani ja käännyn ulko-ovea kohti. En käänny katsomaan jalkaansa pitelevää miestä, vaan avaan oven ja juoksen ulos.
En kuitenkaan ehdi kauas kun jo huomaan makaavani lattialla, jonkun henkilön päällä. Olin vasta ehtinyt ulos ovesta, kun törmäsin suoraan edessä olevaan mieheen ja me molemmat kaaduimme kivikovalle lattialle. Nousen kontalleni miehen päälle niin, että jalkani ovat miehen kylkien molemmilla puolilla.
"Anteeks, anteeks, mä oon tosi pahoillani," puhun niin nopeasti, etten itsekään meinaa saada selvää. En jää odottamaan vastausta kasvojaan pitävältä mieheltä vaan nousen ylös ja jatkan juoksuani portaat alas. Alhaalla yritän työntää ovea auki, mutta se ei aukea, pian kuitenkin tajuan painaa pienen lukon auki ja astun lämpimään ulkoilmaan. Alan kävellä nopeasti siihen suuntaan missä uskoisin Emman talon sijaitsevan.
Kengän pohjani melkein laahavat asfalttia, kun kävelen yksinäistä katua kädet puuskassa. Tunnen oloni typeräksi ja lapselliseksi. Olin hätiköinyt. Ehkä Joonas todella halusi vain esitellä kämppäkaverinsa ja minä juoksin pois niin kuin mikäkin seköpää. "Hävettää niin paljon," sanon hiljaa mielessäni ja nostan käteni kasvoilleni niin että kävelen pari metriä näkemättä mitään. Lasken taas käteni laskuihini ja nostan katseeni. Näen jo Emman kodin, mutta päätän olla sanomatta mitään tästä päivästä. He kuitenkin vain nauraisivat. En kerro tästä kenellekkään, enkä halua nähdä Joonasta enää ikinä.
