"Toivottavasti et oo enää kauheen traumatisoitunu," Zappiksen ääni kaikuu vaaleassa huoneessani. Letitän punaisia hiuksiani mustakehyksisen peilin edessä puhuen samalla Zappiksen kanssa puhelimessa.
"Emmä kauheesti, älä huoli, siit on sentää jo pari päivää," sanon rauhallisesti, hymyillen itsekseni. Tunnen kuinka hiljaisuus laskeutuu väliimme.
"Hyvää yötä sitten," miehen hiljainen rauhoittava ääni kuuluu kaijuttimista.
"Öitä," vastaan väsyneenä ja suljen puhelun.
***
"Sä olit niillä taas!" Jenni huutaa, kun tajuaa vihjeeni. Puristan huuleni yhteen ja nyökkään. Blondi sutii hiuksiaan korvien taakse tarkkaillen jokaista liikettäni.
"Sä et kerro mulle enää mitää!" Hän jatkaa järkyttyneenä.
Istun kämppäni lattialla risti-istunnassa tutkien ystäväni kärsivää ilmettä. Jenni istuu edessäni valkoisella karvamatolla, täsmälleen samassa asennossa, kuin minä.
"Emmä ny kaikkee haluu kertoo," sanon puolustuksesi. Tajuan saman tien sen olleen huonoin mahdollinen puolustus. Hetken jo luulen, että Jenni muuttuu vihreäksi, koska hän alkaa huitoa käsillään löytääkseen sanoja.
"Ai et halua kertoa kaikkea?" Jenni sanoo ja katsoo minua tylysti.
"Et sä oo ainut, joka haluu nähä niitä!" Jenni huutaa, mielestäni vähän lapsellisesti.
"Hei, mä lupaan kertoo sulle, jos meen niille," sanon ja lasken käteni ystäväni reidelle hymyillen ystävällisesti, tarkoittaen mitä sanoin. Jenni katsoo minua hetken sanattomana, kunnes näen pienen hymynkaaren hänen kasvoillaan.
"Kerrotki," hän sanoo. Nyökkään ja hymyillen.
"Mut nyt mennää jonnekki chillaamaa, en kestä tätä sisäilmaa," Jenni voihkaisee dramaattisesti ja juoksee eteiseen. Kävelen huvittuneesti hänen peräänsä ja alan kiskomaan tennareita jalkaani.
Zappiksen nk.
Voi vitun idiootti. Täys tollo, helvetti. Kerrankin, kun kohtaan mahdollisuuden, niin enköhän tyri sitä heti toisena päivänä. Tytön hymyilevät kasvot välkkyvät kirkkaana mielessäni, mutta ne lepäävät Rauskin, kämppikseni, rinnan päällä. Pahinta on, että tyttö näyttää onnelliselta. Hänen suurin toiveensa on toteutunut. Kuka ei haluaisi katsoa kauhuleffaa lempitubettajan kainalossa. Harmi vain, etten se ole minä.
Kävelen Rauskin kanssa keskustassa kierrellen kauppoja, koska mies haluaa löytää uuden takin talveksi. Olemme kierrelleet jo lähes kaksi tuntia kaupasta toiseen löytämättä yhden ainoaa edes sovittamisen arvoista takkia. Ihan, kuin olisi naisen kanssa kaupoilla.
Astumme sisään pieneen miesten vaateliikkeeseen, jossa talvitakit näyttävät olevan alennuksessa. Puoti on pieni ja värit ovat luonnollisia. Paljon ruskeaa ja valkoista.
"Mut entäs tää?" Kysyn ja osoitan mustaa karvahupullista talvitakkia, joka roikkuu henkarissa miljoonan muun takin kanssa.
"Njääh..," Rauski älähtää ja jatkaa etsimistä.
"No sovita ny ees jotain takkia, täst tuu yhtää mitää," sanon tylysti, koska haluan jo pois täältä.
"Älä viitti, ei täs kauaa mee," Rauski sanoo tuijottaen vaaterekkiä.
"Jos yli kolme tuntii ei oo kauaa nii..," sanon, mutta lopetan lauseen kesken, etten vahingossa tule päästäneeksi liikaa sammakoita suustani.
"Hei, ei sun oo pakko täällä olla. Painu vittuu, jos ei kiinnosta," Rauski kääntää katseensa suuntaani ja lähes huutaa minulle, menetettyään malttinsa. Käännän katseeni hänestä ja alan taas tutkia takkeja.
