Laitan vihreät kuulokkeet päähäni ja avaan twitchin. Laeppavian stream on juuri alkamaisillaan. Pieni punainen pallo välkkyy yläkulmassa, mikä tarkoittaa sitä, että livestream on jo käynnissä, mutta kameraa ei ole vielä kytketty. Otan kourallisen sipsejä vieressäni olevasta pussista ja parannan asentoani liilassa säkkituolissani. Kerrostaloasuntoni on lähes kokonaan valkoinen. Siellä täällä on muutamia väripilkkuja kuten liila säkkituoli tai violetti herätyskello. Ikkunastani avautuu kaunis kaupunkimaisema.
"Hei vaan kaikille ja tervetuloa katsomaan..," kuuluu läppärin kaijuttimista ja Rauskin kasvot ilmestyvät ruudulle. Pieni hymyn kaari pyrkii huulilleni ja onnistuukin siinä. Tiedän kaikki Laeppavien jäsenet, mutta kasvoilta tunnen vain Fisun ja Rauskin.
Kun kello lyö about yksitoista suljen streamin hyvän yön toivotuksin chatissa muille läppäväen jäsenille ja painuin peiton alle.
Seuraavana aamuna herään herätyskelloni pirinään. Heitän peiton pois päältäni ja lyön omenan hiljaiseksi. Nousen vaivalloisesti ylös ja alan tekemään aamutoimia kuten keittämään kahvia ennen kuin lähden töihin. Meikkaan keittiön pöydän ääressä sinisten silmieni ympärille mustanharmaat sumurajaukset. Kampaan yläselkään asti ulottuvat hiukseni ja lisään vähän muotovaahtoa ja lakkaa jotta ne pysyisivät liioitellun tuuheina. Nyt olen valmis lähtemään töihin.
Kävellessäni samaa ylämäkeä kuin joka päivä, toivon näkeväni saman miehen, jonka näin eilen. Etsin häntä väkijoukosta, mutten löydä yhtäkään tuntomerkkeihini sopivaa henkilöä. Harmistun, mutta miksi hän edes olisi täällä.. En voi kuin jatkaa matkaani välittämättä satunnaisesta pettymyksen tunteesta.
Lakaisen kuppilan lattiaa, kun kuulen oven avautuvan takanani.
"Kuinka paljon puuttuu vielä?"
Ääni kuuluu työnantajalleni, pomolleni, joka ei ole siitä ystävällisestä päästä.
"Vessojen puoleinen pääty on vielä siivoamatta," totean kylmästi ja käännyn työnantajaani päin. Alan nojata harjan varteen ja odotan, että pomo sanoo asiansa.
"Käy siivoamassa eteinen. En ole ennen nähnyt noin paljon pölyä siellä. Nyt heti! " Pomo sanoo kireästi.
Katson pomoa ja kohotan kulmiani. Nyökkään ja suuntaan eteistä kohti pölyhuiska kädessä.
"Vittu mikä kurttu," naurahdan mielessäni. Kävelen tuulikaappiin, jota eteiseksi kutsutaan ja peilaan taas itseäni peilistä. Alan kuitenkin pian pyyhkiä sitä, jottei touhuni vaikuttaisi liian itsekeskeiseltä.
Ovi avautuu vieressäni, ja ennen kuin ehdin reagoida, se pamahtaa selkääni.
"Oi anteeks, anteeks! Mä en huomannu sua," hätäinen miesääni voivottelee takanani.
"Ei se mitään," vastaan huvittuneesti ja käännyn ympäri. Tunnistan henkilön samantien.
"Heei," mies sanoo ja alkaa hymyillä tuota valloittavaa hymyään.
"Mä muistan sut," hän jatkaa ja naurahtaa heleästi.
"Niin mäkin sut," vastaan hymyillen.
"Joonas," mies sanoo ja ojentaa kätensä tervehtiäkseen.
"Noora."
Kävelemme Joonaksen kanssa aurinkoisen Aurajoen rannassa työpäiväni päätyttyä. Sää on kävelyyn mainio. On lämmin, muttei hiostava. Minulla on vaaleansiniset farkkushortsit ja löysä valkoinen toppi, jonka alla musta on bandeau. Joonaksella taas on ruskeat polviin yltävät shortsit ja mustavalkoinen paita. Käännyn keskustelun lomassa vaivihkaa tutkimaan miehen vaaleita hiuksia, jotka yrittävät esittää ananasta, mutta epäonnistuvat siinä täydellisesti. Juuri siksi ne ovat todella suloiset.
