Istun sen saman punaisen volvon takapenkillä millä istuin viimeksi eilen. En ole täysin varma mitä olen tekemässä tai mihin olen edes menossa. Tiedän vain, että vieressä istuvan miehen nimi on Keimo ja ratin takana istuu Zappis. Tiedän myös sen, että matkaa on noin 3 tuntia autossa, mutten tiedä miten kauan Helsinkiin menee tässä seurassa. Olemme ajaneet nyt about puoli tuntia moottoritietä Helsinkiä kohti, joka tuntuu menevän todella nopeasti, koska Zappis ja Keimo ovat heittäneet harvinaisen huonoa läppää koko matkan ja aina kun radiosta on kantautunut joku ikivanha iskelmäbiisi Zappis on vaihtanut äänenvoimakkuuden siedettävän rajan ulkopuolelle ja alkanut laulaa sitä tunteella Keimon kanssa. Olen myös saanut huomata, ettei Keimo osaa laulaa piirun vertaa. Silti hänen äänensä kuuluu jopa täysillä pauhaavan musiikin läpi. Onneksi tällä hetkellä kaikki, mukaanlukien radio ovat hiljaa, koska Keimo puhuu puhelimessa.
Käännyn ympäri, että näkisin takamme ajavan mustan pakettiauton. Ratin takana ohjaavan Fisun ja hänen vieressään istuvan Rauskin. En erota miesten katseita, mutta Rauski näyttää selittävän jotain innokkaasti, koska hänen kätensä sinkoilevat sinne tänne.
"Siis porkkanaraastehan on aavikon kamelien ulosteen mukana tullutta oranssia kivenäisainetta, mutta kun kukaan ei halunnu syödä sitä, niin se viipaloitiin ja sille annettiin nimeks porkkanaraaste,"
Käännyn taas ympäri astetta hämmästyneempänä kuin ennen, kiitos vieressäni istuvan vaaleanruskea hiuksisen miehen.
"Anteeks mitä?" kysyn pokkana Keimolta. Autossa on hetki aivan hiljaista, kunnes Zappis repeää kovaääniseen nauruun, johon minun ja Keimon on pakko yhtyä.
Ehkä vähän surullista ajatella, että keskustelun taso on pysynyt samana koko matkan.
***
"Sitte parit vaihtoon," Fisu ilmottaa samalla kun laittaa viimeistä kauppakassia punaisen auton takakonttiin. "Mä en ainakaan aijo ajaa enää," hän jatkaa ja nostaa kätensä antautuvasti ylös.
"Okei, ketkä menee vaihtoo?" Rauski kysyy ja antaa katseensa kiertää kaikissa auton lähellä pyörivissä ihmisisssä.
"Siis.. Mikä parin vaihto?" kysyn vähän hämmentyneenä.
"Miten istutaan loppumatka," Zappis, joka seisoo vieressäni, vastaa lyhyesti.
"Mä ja Fisu ajettiin äsken, joten me ei ajeta enää. Jäljelle jää Rauski, keimo ja sinä," hän selittää ja vilkaisee nopeasti Rauskia ja Keimoa.
"Mulla ei oo korttia, joten..," ilmoitan ja nostan käteni ilmaan samalla tavalla, kuin Fisu hetki sitten.
"Mä otan pakun," Keimo ilmoittaa, ottaa Fisun kädestä avaimen ja lähtee kävelemään mustaa pakettiautoa kohti. Näen kuinka Rauski hyppää punaiseen volvoon ja Fisu saman auton takapenkille.
"Noora?" kuulen äänen vähän matkan päästä. Käännyn äänen suuntaan ja näen pakussa ratin takavan istuvan miehen viittovan minua luokseen.
Zappis koskee olkapäätäni ja saa minut kääntymään puoleensa."Tuunks mä kans?" Zappis kysyy ja siirtää kasvoilleni eksyneen hiuskiemuran korvani taakse.
"Enköhän mä pärjää Keimon kanssa," virnistän miehelle ja lähden kävelemään autoa kohti.
***
"Mitä noi nyt oikee säätää tuol?"
Olemme vasta lähteneet Abc:n pihalta, kun Rauski jo ajaa siksakkia edessämme. Välillä hän ajaa niin vaarallisen näköisesti, että Keimo melkein käski minun soittaa Rauskille ellei hän kohta lopettaisi.
"Onks tä yleistäki?" Kysyn yrittäen peittää pian karkaavaa naurua äänessäni.
"Aina, kun Rauski ajaa," mies naurahtaa silti tuijottaen tietä, että pystyy reagoimaan, jos Rauski päättää tehdä jotain odottamatonta.
"Mut älä huoli, tä on tuttua," hän sanoo ja samassa painaa jarrun pohjaan. Nykähdämme molemmat voimakkasti eteenpäin. Hymy katoaa huulilta samantien.
"Nyt mä kyllä soitan sille," sanon tylysti ja otan Keimon kännykän puhelimelle tarkoitetusta syvennyksestä.
"Se tekee tätä vaa ärsyttääksee," Keimo tuhahtaa, tööttää ja nostaa keskisormen pystyyn. Näen kuinka Rauski vastaa Keimon käsiliikkeeseen vilkuttamalla meille.
"Miks sä muute tulit mukaa? Et oo ikinä ollu missää tällasessa," kysyn mieheltä ja katson häntä ihmeissäni.
"Voi kuule, mä oon ollu vaikka kuinka monessa pelitapahtumassa mukana. Mua ei vaan ikinä tunnisteta," Keimo vastaa ja vinkkaa minulle silmää. Häntä ei luultavasti haittaa tuntemattomana pysyminen.
"Mut eiks sä oo kateelline Rauskille ja Fisulle kun ne saa kaiken huomion?" kysyn ja vilkaisen miestä, yrittämättä peittää hämmästyneisyyttä äänessäni, vaikka tiedän, ettei Keimo voi näyttää kasvojaan työnsä takia.
"Kylhän se joskus ottaa päähän, kun tyyliin seison niitten vieressä eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota, mutta toisaalta saan kiertää kaikki pelit läpi ja tutustuu ihmisiin. Ei se yleisesti haittaa," Keimo selittää.
Nyökkään ymmärtämisen merkiksi ja suuntaan katseeni ulos ikkunasta, jonnekin kauas.
"Mitä eilen tapahtu?" Kysyn vähän turhan hiljaa. "Siis sillon, kun mä pyörryin."
Tuijotan ulos ikkunasta ja annan Keimolle runsaasti aikaa miettiä miten vastaisi.
"Miten alottaisin?" Keimo mumisee hiljaa. "Varaudu strooriin," hän sanoo ja nauraa vähän. Hymyilen leveästi ja hymähdän itsekseni.
"Olin kotona kattomas tv:tä, kun Zappis soitti ja kerto mitä oli tapahtunu ja pyys hakemaa. Iha normaalisti, ei mitää paniikkia tai mitää. Lähin tietysti tulee samantien. Kiertelin hetken, kun etin sitä katua, missä Zappis sano teijän olevan. Hetken pääst näin sut ja Zappiksen istumassa ojanpenkassa. Ajattelin, et teil on menossa, joku herkkä hetki, mut sit kun ajoin lähemmäs, tajusin Zappiksen naamasta, et kaikki ei oo hyvin. Pysäytin auton teijän eteen ja nostettii sut autoon. Olitte varmaan istunu jo aika kauan, koska Zappis oli jo aika paniikissa. Se istu sun vieressä takapenkissä ja aina välillä yritti ravistella sua hereille," Keimo selittää ja vilkaisee minua merkittävästi.
"Miks ihmeessä ette soittanu ambulanssia?" Kysyn ja painan käden otsalleni. "Really?"
"Älä multa kysy. Ehkä Zappis ei ajatellu, että tilanne ei oo nii paha," Keimo arvaa. "Me soitettiin kuitenkin matkalla sairaalaan. Sä halusit kuulla, joten tässä tulee."
Otan aavistuksen paremman asennon. Nojaan oikealla kyynärpäälläni ikkunaan ja lähes tuijotan Keimoa odottavasti.
"Tosiaan.. Ajettiin sairaalaan, jossa kerroin vastaanottovirkailijalle susta. Eihän se meinannu uskoo, mutta pian me silti saatiin sut hoitoon," Keimo kertoo ja pitää astetta pidemmän tauon.
"Istuttiin odotushuoneessa, koska Zappis ei halunnu lähteä kotiin. Usko tai älä, mutta en oo varmaan ikinä nähny Zappista niin huolestuneena, vaikkei tilanne ollut edes niin paha.. kuin se olis voinu olla. Ne anto sulle unilääkettä, ettet heräis just sillo, kun ne yrittää ottaa sitä siruu pois sun jalasta. Hoitaja tuli sanoo meille, että ne pitää sut tarkkailussa yön yli. Oli siis jo tosi myöhä. Zappis ois halunnu jäädä, mutta sain suostuteltuu sen lähtemää nukkumaan," Keimo päättää tarinansa.
Zappis mitä helvettiä.
Istun tyrmistyneenä ja tuijotan ulos ikkunasta. Näen punaisen volvon jonka takapenkillä heiluva vaaleahiuksinen mies kiinnittää kaiken huomioni. Keimon kertomus eroaa jonkun verran Zappiksen tarinasta.
Alan rummuttaa jaloillani lattiaa. Miksi minua hermostuttaa näin paljon? Okei, okei tiedän..
Vedän syvään henkeä ja otan paremman asennon selkänojaa vasten. Hermoilusta huolimatta, en voi estää pientä hymyn poikasta karkaamasta huulilleni.
It's done! Finally! Tuliko jo ennätys? Mulla ei nimittäin oo mitään inspistä tän kirjottamiseen. Yritän silti parhaani, uskokaa tai älkää.
