One Flight Away

Prologi

Heips! Mun on pakko alottaa tää jatko-osa luvulla, jonka olis ehkä voinu laittaa myös ensimmäisen kirjan viimiseks luvuks, mut mun mielest tää sopi paremmin tähän. Höpötän lisää tuol lopus, ni pääsette nopeemmin lukemaan :)

__________________________________

Nellin nk

Lentokoneen pyörät tömähtivät kiitotien asvalttiin, ja kiskoin kuulokkeet pois korvistani. Otin samalla Martinuksen antaman hupparin hupun pois päästäni. Olin pukenut sen päälleni kesken lennon, koska koneessa oli todella kylmä. En voinut ymmärtää, miten täällä oli näin kylmä. Nappasin reppuni edessä olevan penkin alta ja tungin kuulokkeet sinne. Kännykän laitoin hupparin taskuun ja samalla sormeni osuivat johonkin. Kurtistin kulmiani ja vedin taskusta ulos moneen kertaan taiteltun paperin. Hämmenyin entistä enemmän, koska en ollut laittanut taskuun mitään.

"Tervetuloa Helsinkiin! Toivottavasti matkanne sujui ongelmitta ja Finnair toivottaa teidät tervetulleeksi uudestaan", kaiuttimista kuuluva ylipirteä naisääni keskeytti ajatteluni, ja laitoin paperilapun takaisin taskuun. Pitäisi selvittää myöhemmin, mikä se oikein oli. Turvavyön merkkivalo sammui ja samalla sekunnilla ihmiset alkoivat tungeksia käytävälle. Huokaisin syvään ja muljautin silmiäni. En ollut ikinä ymmärtänyt niitä, jotka olivat ensimmäisenä ahtautumassa koneen käytävälle. Onnekseni istuin ikkunapaikalla, joten sain odottaa ihan rauhassa. Käänsin katseeni ulos pienestä ikkunasta ja katselin huomioliiveihin pukeutuneita ihmisiä, jotka alkoivat tyhjentämään lentokoneen ruumaa matkalaukuista ja muista tavaroista. Toivottavasti oma laukkuni oli myös kyydissä, koska siellä oli melkein kaikki vaatteeni ja muutkin jokapäiväiset tavarani. Toisaalta, pystyisin kyllä elämään pari päivää ilman niitäkin. Tarvitsisin tällä hetkellä vain kaksi asiaa: Marcuksen ja Martinuksen. Mitäköhän pojat tekivät juuri nyt? Olivatkohan he vielä matkalla takaisin Troforsiin? Todennäköisesti olisivat. Nukkuivatkohan he vai pelleilivätkö he Emman kanssa? Voisivathan he käytännössä kiusata toisiaankin. Huomaamattani yksinäinen kyynel vierähti poskelleni, mutta pyyhin sen nopeasti pois ja käänsin katseeni pois ikkunasta. Tajusin koneen olevan melkein tyhjä, minkä takia pomppasin pystyyn ja nappasin repun käteeni. Hivuttauduin penkkien välistä käytävälle ja vilkaisin vielä paikalleni, etten ollut jättänyt mitään. Saatuani varmistuksen, että kaikki oli mukana, laitoin repun selkääni ja astelin reippain askelin kohti ovea.

"Kiitos", huikkasin ovella seisovalle miehelle, joka uniformusta päätellen oli koneen lentäjä. Mies nyökäytti pienesti päätään ja keskitti huomionsa perässäni tulleeseen naiseen.

Otin yksinäisen matkalaukkuni laukkuhihnalta ja tarkistin vielä, että se oli varmasti minun. Olin käynyt vessassa heti, kun pääsin koneesta ja onnistuin sähläämään jotain oven lukon kanssa, joten se reissu vähän venähti. Saatoin myös jäädä muutenkin vain jumittamaan peilin eteen, koska en ollut varma, mitä sanoisin vanhemmilleni, kun näkisin heidät. Rehellisesti sanottuna, minulla ei ollut mikään kiire tapaamaan heitä. Olin heille edelleenkin vihainen. En siitä, että he lähettivät minut Norjaan, vaan siitä, että nuo päättivät sitten hankkia vauvan. Ei siinäkään mitään, mutta olisivat edes voineet minulle kertoa siitä aikaisemmin. Liukuovet avautuivat edestäni ja tajusin seisovani melko täydessä aulassa. Vaistomaisesti aloin etsiä vanhmepiani katseellani, vaikken oikeasti edes halunnut nähdä heitä. Halusin vain pois täältä. Mieluiten takaisin Troforsiin, mutta se ei ollut tällä hetkellä mahdollista.

"Nelli!" tuttu naisääni huusi nimeäni, ja käänsin katseeni äänen suuntaan. Äiti ja isä seisoivat valkoisen tolpan vieressä, ja äiti heilutti minulle kättään. Tuhahdin hiljaa ja suuntasin askeleeni kaksikon luo. Katseeni vaelsi ylös alas Helenen vartaloa pitkin ja huomasin tuon pyöristyneen vatsan, jota kireä mustavalkoinen maxi-mekko oikein korosti. Muljautin silmiäni ja pysähdyin seisomaan parin metrin päähän heistä. "Ihana nähdä", äiti hihkaisi innoissaan ja halasi minua tiukasti. En edes ajatellut halaavaani tuota blondia takasin, vaan kiemurtelin irti naisen otteesta ja jäin tuijottamaan tuota murhaavasti.