One Flight Away

Luku 11 ~ "Sekotan keskenää varmaa kalan ja lehmänki"

Nellin nk

Laahustin hitain ja epävarmoin askelin kohti pyöreää pöytää, jonka vieressä Linnea istui selaten puhelintaan. Olin koko eilisen illan, ja viime yön, miettinyt, mitä mieltä oikeasti olin Rasmuksen suudelmasta. Ihan pienen kirpun kokoinen osa minussa piti ja nautti siitä, mutta loppu ei. Siltikin minua kaiversi, että edes se pieni osa minusta piti siitä pususta. Okei, ehkei se ollut maailman loppu, mutta en siltikään voinut antaa itselleni anteeksi sitä, että pidin siitä pususta. Ensinnäkin, olin tavallaan varattu Martinukselle, ja toiseksi Linnea oli ihastunut Rasmukseen. En voisi tuottaa pettymystä noille kummallekaan. Ja jos Rasmus nyt oli ihastunut minuun, niin peli oli jo menetetty. Olihan poika oikein suloinen ja komea, mutta ei todellakaan vetänyt vertoja Martinukselle. Kaiken lisäksi, pohdin pääni puhki, pitäisikö minun kertoa asiasta jollekin. Toisaalta, en ollut tilivelvollinen kenellekään, joten periaattessa minun ei tarvitsisi kertoa kenellekään, mitä eilen tapahtui. Asiassa oli kuitenkin yksi iso mutta: sen verran, mitä itseäni tunsin, suudelma jäisi kaivelemaan mieltäni enkä osaisi sen vain antaa olla. Olisin hyvin todennäköisesti todella paljon omissa maailmoissani, ja jossain kohtaa tekosyyt loppuisivat ja minun olisi pakko kertoa, miten asiat ovat.

"Hei Nelli, käveleks sä unissaan tai jotain?" Linnean huvittunut ääni puhkaisi ajatuskuplani, ja räpyttelin hetken sinisiä silmiäni ennen kuin tajusin siirtää katseeni punahiuksiseen tyttöön, joka tuijotti minua ruskeilla silmillään.

"Häh? En", vastasin ja naurahdin hiljaa, minkä jälkeen otin vaaleanpunaisen repun selästäni ja tipautin sen lattialle ennen kuin istahdin alas.

"Okei", tyttö vastasi hieman epäilevästi, mutta kohautti kuitenkin olkiaan. "Näytit vaan siltä", tuo mutisi.

"Olin vaa ihan omis maailmoissani", myönsin ja pakotin pienen hymyn huulilleni. "Mut mites sun ja Rasmuksen treffit meni?" kysyin puolestani Linnealta, vaikka tiesin, ettei ne ilmeisesti olleeet menneet ihan putkeen eikä treffien toinen osapuoli ollut mielestään treffeillä.

"Ihan hyvin, kai", Linnea huokaisi ja alkoi pyöritellä kännykkää käsissään. "Rasmus ei tainnu pitää niitä treffeinä, mut oli meil ihan hauskaa", punahiuksinen ihminen jatkoi hiljaisella äänellä, ja huomasin, kuinka Linnea alkoi jälleen hymyillä, kun tuo mainitsi pojan nimen. No hyvä, että Rasmus osasi sentään käyttäytyä. Ja Linnean mielipide pojasta muuttuisi aivan täysin, jos tuo kuulisi, mitä heidän kahvittelunsa jälkeen tapahtui.

"Huomenta", Rasmuksen ääni kuului selkäni takaa, ja jokainen lihas kehossani jännittyi siinä kohtaa. Oliko poika todellakin tulossa istumaan kanssamme? Toivottavasti tuo osaisi pitää suunsa kiinni, koska en todellakaan ollut valmistunut selittelemään mitään.

"Huomenta", Linnea vastasi leveä hymy huulillaan ja seurasi Rasmuksen liikkeitä katseellaan. Pian tuo ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen poikapuolinen henkilö ilmestyi näkökentälleni ja istahti yhden tuolin päähän Linneasta eli toisin sanoen minua vastapäätä. Siirsin katseeni hitaasti Rasmukseen ja tietenkin minun tuurillani katseemme kohtasivat. Pojan huulilla oli leveä hymy, joka saattoi jopa hieman kasvaa, kun tuo näki minut.

"Huomenta", vastasin vähän viivellä enkä jostain syystä saanut hymyä pakotettua huulilleni. Ehkä olin liian jännittynyt tehdäkseni sitä. Rasmus tuijotti minua hetken mietteliään näköisenä, mutta siirsi kuitenkin katseensa hitaasti Linneaan, joka selitti innoissaan viikonlopun bileistä, jotka aikoisi järjestää. Siinähän järjestäisi, en todellakaan olisi menossa. En haluaisi viettää seuraavaakin viikkoa arestissa eikä bileet oikeastaan olleet minun juttuni. Kuuntelin kaksikon keskustelua sivukorvalla samalla kun selailin puhelintani. Marcus ja Martinus olivat hetki sitten julkaisseet kuvan instagramiin ja tietenkin tykkäsin siitä. Kuva oli selvästikin otettu jossain kuvauksissa aikoja sitten, mutta ketäpä se haittaisi. Ainakin fanit saisivat lisää kuolattavaa. Samalla puhelimen yläreunaan ilmestyi ilmoitus uudesta whatsapp-viestistä, ja keneltä muutakaan se oli kuin Martinukselta. Eikä tietenkään yksityinen viesti, vaan Kinderin mussuttajiin. Olin jo avaamassa viestiä, mutta jostain syystä jätin sen tekemättä ja vedin syvään henkeä. Pitäisikö minun vain olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Vastaus oli selvä kyllä, mutta tiesin, että en pystyisi siihen ja pojat saisivat ihan varmasti tietää jostain. Puraisin huultani ja päädyin kuitenkin avaamaan ihastukseni lähettämän viestin.